Olipas viikonloppu. Molemmat päivinä urheilukisoissa alkaen klo 7 ja päättyen iltamyöhällä. Ajoa molempina päivinä vielä puolisentoista tuntia. Olin sunnuntai-iltana aika virttynyt, kun pääsin kotiin.
On hienoa, kun lapset pärjäävät. Mutta kyllä mun teki mieli purra hammasta, kun illan finaalipaikka varmistui eilen. Lauantaina se oli ok, koska jäimme hotelliin yön yli. Olen oppinut nukkumaan autossa pienen pieniä nokkiksia ja niin se vain eilenkin auttoi.
Olimme illalla kotona joskus yhdeksän paikkeilla ja yöllä piti lähteä hakemaan tytär, urheilumatkalta saapuja niin ikään.
Sillä aikaa kun hiiri on poissa, niin kissa pistää ranttaliksi. Vai miten se sanonta menee. No, meille oli ilmestynyt family roomin kattoon tällainen tuuletin joka on kuin Ilmestyskirja Nyt -elokuvan helikopterin roottorin lavat. Suloinen chateu -tyylinen lamppu oli pistetty living roomiin. Siellä se nyt olla möllöttää tosi orvon näköisenä.
Tuuletinlamppu on itseni hyväksymä, tosin olisin halunnut valkoisen mutta ruskeakin menetteli. Lampun piti mennä living roomiin. Kun asiasta etukäteen puhuttiin sanoin ehdottoman ein lampun sijoittamiselle family roomiin. No, siellä se nyt on ja ei puutu kuin Wagnerin Valkyyrien sotaanlähtö taustalta ja Ilmestyskirja Nyt -elokuvan helikopterikohtauksen voisi kuvata meillä.
Toki elämässäni on sattunut paljon dramaattisempaakin kuin yksi (tai siis kaksi) lamppua. Meillä nämä sisustus- ja hankinta-asiat menevät yleensä niin, että minä säädän mutta jumala päättää. En kannata sitäkään koulukuntaa, jossa nainen sisustaa kaiken soinnuttaen myös miehen ja mahdolliset lapset sisustukseen. Ei sekään oikealta tunnu. Mites teillä, kuka sisustaa?
Joskus olisi kiva vain tehdä jotain niin, että kaikki ei olisi kompromissiä. Olisi omannäköistä ja -tuntuista.
Nyt family roomissa on ruskeat nahkasohvat (ei valkoiset eivätka harmaat joista haaveilen) ja helikopteri. Yhdessä ne vievät kaiken energian ja ilmavuuden huoneesta, muodostaen varsinaisen Bermudan kolmion. Taulut seinillä eivät enää näytä miltään. Tuo coffered ceiling oli sellainen, jota jaksoin ihastella chateu-lampun kanssa. Se näytti jotenkin runolliselta, katon palat kehystivät lampun ja tuntu oli vanhahtava, hämyisän romanttinen, salaperäinenkin.
Pitää olla tyytyväinen, että on katto pään päällä. Ehkä jonain päivänä mun sisäinen sisustajani voi toteuttaa jotain ihan omaa ja olisihan se jännä nähdä, mitä siitä seuraisi.
Kuten kuvasta näkyy on heitetty jo keväisempi vaihde päälle. Perjantaina huhkin risusavotassa takapihalla kolmisen tuntia. Ekan kerran varmaan viiteen vuoteen kiskaisin shortsit jalkaan, kun lämpöä riitti. Minkä vuoksi juuri silloin, kun pullataikinan värinen iho ei ole vielä päivettynyt yhtään päättävät tuntemattomat naapurit tulla esittäytymään? Ei ainoastaan yksi, vaan kaksi. Oi miksi? Taitaa taas mennä viisi vuotta ennen kuin kalman kalpeat reidet näkevät muutakin, kuin farkkujen sisäpuolen. Ja toden sanoakseni, ei se muotokaan ole enää ihan kuin kevättipusella...