Jokunen viikonloppu sitten ajelimme miehen kanssa rannikolle. Mies on saanut päähänsä, että pitäisi päästä kalastamaan. Kalastusta varten pitäisi olla mökki, laituri ja mieluusti vene. Pääsy Atlantin ulapoille. Päädyimme pikkuruiseen rantakaupunkiin. Vastassa meitä oli kiinteistönvälittäjä, joka omisti sunnuntaipäivänsä ihan vain meille.
Olikin kyllä uskomaton välittäjä! Hän tiesi, että olemme tunnusteluretkellä, mutta vaivojaan säästelemättä tarjosi elämyksellisen turneen. Käyntikohteita oli ennakkoon kolme. Tässä kuvassa istuskelen ensimmäisen kohteen pihakeinussa. Laituri on tuosta katsoen oikealla. Kuvassa näkyy naapurin laituri. Ihan hyvinhän mä tohon keinuun passaisin. Huomasin kyllä, että minulla on ollut ikävä järvimaisemaa. Vai pitäisikö sanoa vesimaisemaa. Veden äärellä rauhoittuu.
Talon pihassa oli uima-allas eikä talokaan ollut hassumpi. Laiturissa oli venehissi, joten vesillelaskukin kävisi näppärästi. Oli vielä venevaja, johon voisi nikkaroida saunan. Mielikuvitushan siinä alkoi lentää. Lento tyssäsi lyhyeen, kun talon nurkalla törmäsin naapuriin. Oletteko ostamassa talon alkoi tenttaus. Katso tänne, katso tätä istutusta! Tämä on minun PUOLELLANI! MINUN PUOLELLANI! Jos omistaja ei poista tätä heti, niin minä haastan OIKEUTEEN! HAASTAN OIKEUTEEN! Varovasti otin muutaman askeleen taaksepäin, en kääntänyt heti selkää.
Olivathan ne kukat naapurin puolella. Ainakin viisi senttiä. Välittäjä kertoi, että asukasyhdistys on tehnyt sekä alueen vihersuunnitelman että istuttanut kasvit. Naapuri vasta rakentaa taloaan. Aloin miettiä miksi katselemamme talo on pistetty myyntiin. Onneksi ei tapahtunut mitään äkkinäistä rakastumista, joten saatoimme talon unohtaa. Onnea vain myyjälle.
Kiinteistönvälittäjä lennätti meitä paikasta toiseen. Hän esitteli kotikyläänsä meille neljän, viiden tunnin ajan. Siinä ajassa käytiin katsomassa paljon muutakin kuin etukäteen valitut kohteet. Välittäjä tunsi ja tiesi jokaikisen asukkaan, talon. Hän kertoi mihin neliöhintaan mikäkin talo on rakennettu, kuka on rakentaja. Katsottiin harrastuspaikkoja (purjehduskouluja parikin, nyrkkeilyleiri, uintiseura...), kylän muutamat ravintolat, galleriat, lossi. Etukäteen en tiennyt, mutta tältä alueelta on kotoisin Dawson's Creek tv-sarjan kirjoittaja. Päivän aikana alkoi selvitä, mistä innoitus ja miljöö ovat saaneet alkunsa.
Tässä kuvassa olemme lähdössä lossilla pikkukylästä ja selän takana on Dawson's Creek.
Olemme nyt sulatelleet asiaa. Molemmat olemme sitä mieltä, että kyllä rantapaikka olisi paikallaan. Mä en ole mikään perinteinen mökki-ihminen. Hui kauhistus oikeastaan! Mutta näissä maisemissa viihtyisin. Kylästä on puolen tunnin matka aavistuksen suurempaan kaupunkiin, joka on rakennettu vähän jo eurooppalaiseen tyyliin. Toinen pikkukaupunki on puolituntia taas toiseen suuntaan. Hiekkarannat ovat myös puolisen tunnin päässä. Mä näen Felixin laivakoirana, lähdössä kalaan, haistelemassa tuulia oranssit kelluntaliivit yllä. Näen lapset ajamassa viikonlopuksi ystäviensä kanssa mökille. Itseni istutan lasitetulle terassille ja jostain kumman syystä näyttäisi siltä, että kirjoitan. Myrsky pauhaa hillitysti, lasissa on viinitilkka, takassa roihuaa tuli, harteilla on viltti ja jalassa villasukat. Etäällä salamoi.
Haaveitahan nämä ovat. Mun mies on kyllä sikäli erikoinen, että kun hän saa jotain päähänsä hän myös yleensä keksii keinot päähänpiston toteutukseen. Mutta itsepähän olen valinnut.
P.S. Torstaina oli Kiitospäivä. Kävimme perinteiseen tapaan tutussa ravintolassa. Söin niin paljon, että en saanut yöllä unta. Mutta mikä oli erityisintä - meidän highschoolilaiset kertoivat olevansa kiitollisia koulustaan ja opettajistaan. Poika viihtyy design -akatemiassa niin hyvin, että ei tarvitse kauheasti miettiä mikä hänestä tulee isona.