Mikäänhän ei ole niin hyvää maidon kanssa kuin pikkuleivät, cookies and milk (siis mikä mieletön aasinsilta tosta edellisestä postauksesta!)
Tytär oli tänään pelaamassa hyvätekeväisyystapahtumassa pyörätuolikorista. Itse en ennättänyt paikalle katsomaan peliä, mutta paikallislehti tekee jutun tyttöjen joukkueesta joten enköhän ainakin näe kuvia. Mun päivä, kuten eilinenkin, meni siivotessa. Olin ystävän apuna putsaamassa häädön saaneen vuokralaisen jäjiltä asuntoa. Sen lisäksi, että vuokrat jäi maksamatta jäi loppusiivouskin tekemättä. Ei tainnut kyllä olla alku- eikä välisiivoustakaan. Onneksi mitään ei oltu rikottu. Muutto tuli siinä vaiheessa mieleen, kun sheriffi olisi mennyt siirtämään tavarat asunnosta.
Kyllähän nämä ihmiskohtalot saavat ajattelemaan. En jaksa uskoa, että kukaan ihan pahuuttaan päästää asiansa siihen jamaan että ei voi huolehtia asumismenoistaan. Asunto on aika tärkeä. Tälläkin asukkaalla oli alaikäinen huollettava. Ystäväni sai puhuttua asiat sille mallille, että asuntoa päästiin näyttämään varteenotettaville vuokralaisille. Olin sitten pari kertaa asuntoa esittelemässä. En voinut olla huomaamatta, että lapsen vuoteessa ei ollut liinavaatteita. Kylpyhuoneessa oli sama nuhruinen lapsen pyyheliina molemmilla kerroilla. Tuntui kovin pahalta. Ilman lakanoita ja tyynyliinoja nukkuminen pinttyneissä vuodevaatteissa... Enkä mä todellakaan kyylännyt tai nuuskinut. Joitakin asioita ei voi vain olla huomaamatta. Asia tuntui niin pahalta, että pakkasin paketin jossa oli liinavaatteet ja pyyheliinat lapselle ja vaivihkaa vein ulko-oven taakse.
Tytär tuli hyväntekeväisyysmatsista iloa puhkuen. Onnetar oli suosinut. Tytär voitti arpajaisista lajitelman tyttöpartiolaisten pikkuleipiä. Omia suosikkejani ovat Caramel Delight, ennen kulkivat nimellä Samoa. Mukin olen saanut palkaksi siitä, että kerroin partiotytöille Suomesta. Parituntisen esitelmän ansiosta tytöt saivat yhden rintamerkin lisää. Ja minä ihanan mukin!
Girl Scouts on viime aikoina ollut vastatuulessa. CEO eli pääjohtaja on saanut huutia reilusta palkastaan.Viimeisin vuosiansio näyttäisi olevan puolen miljoonan kieppeillä. New Yorkin 5th Avenuella sijaitsevalla pääkonttorilla tehtiin kallis remppa. Kyllähän siihen saa pikkuleivän poikineen myydä. Aikaisemmin pikkuleivät maksoivat $3.50 paketti, nyt hinta on 4 dollaria. Mutta ei tämä tyttöpartiolaisten pomon palkka ole mitään verrattuna poikapartiolaisten pomon palkkaan. Näyttäisi olevan tuplaten tyttöjen palkan verran. Kyllä siihen saa myydä popcorneja.
Tässä jokin aika sitten puhuttiin ystävien kanssa siitä kuinka vaikea on luottaa hyväntekeväisyysjärjestöihin. Niin kummilapsien adoptoiminen Afrikasta kuin vaatteiden lahjoittaminen Goodwilille tuntuvat tukevan ihan muita kuin lahjoituksen kohteita. Toki ammattijohtaja on palkkansa ansainnut, mutta missä menee kohtuuden raja.
Adoptoimme Felixin paikallisen pelastusyhdistyksen kautta. Felix oli yhdistyksen huomassa saanut monenmoista hoitoa. Rokotukset, tunnistussiru, lääkärin hoitoa... Kauppahinta $200 tuntui hyvin kohtuulliselta. Mieluummin tuenkin pieniä paikallisia hyväntekijöitä kuin jättimäisiä organisaatiotia. Varsinkin jos pääkonttori on Manhattanilla.