Olen tykännyt pääsiäisestä aina ihan hillittömästi. Ehkä sen pitkän lomankin vuoksi. Pienenä tunnelma oli niin harras, että esimerkiksi pitkäperjantaina ei kylille lähdetty. Toisaalta sitten pääsiäiseksi tuli usein sukulaisia ja sehän oli jännää jos mikä: nukuttiin siskonpedissä ja sukulaisten tuomat pääsiäismunat olivat aina jotenkin hienompia. Noita Nokinenän pääsiäishypyt olivat parasta viihdettä! Kuuntelin kuunnelmia korvat höröllä. Korvissa kaikuvat vieläkin roolihahmojen äänet.
Virpomista ei lapsuudessani harrastettu. Yhtenä vuonna saimme lapsilauman kanssa päähän, että olemme trulleja ja teemme oikeita noituuksia. Naapurin vanhapoika ei tykännyt, kun kävimme ripustamassa hänen kesäpaikkansa kattilat ja pannut pihakoivuun. Toisaalta ei siitä sen kummempaa nuohaakaan tullut, kunhan kävimme laittamassa tavarat paikoilleen. Mun puolustus on, että olin porukan pienin. Se, joka ei edes ylettänyt minnekään.
Aikuiset sitten keksivät meille lapsille noituuksia pitkäperjantain yöksi. Silloinhan trullit liikkuivat. Monta vuotta silmät pyöreinä uskoin kaikenlaista tapahtuneeksi. Jossain vaiheessa alkoi epäilys kyteä.
Koulussa koristelimme pajunkissoja silkkipaperille ja höyhenillä. Olen pitänyt sitä aina - jo silloin - ihan älyttömänä touhuna. Pajunkissat ovat niin kauniita luonnostaan! Eivät ne tarvitse markkinahömpötystä ympärilleen.
Ja sitten tietysti pääsiäisen ruuat. Mämmiä olen syönyt lahjakkaasti pikkulikasta. Kermaa ja sokeria kyytipojaksi ja tuokkonen sai kyytiä. Vasta myöhemmin pasha alkoi maittaa. En edes muista olisiko sitä saanut lapsuudessani kaupasta ostaa valmiina kuten nyt saa.
Rehellisesti kun sanon, niin en edes tiedä minkälainen on perinteinen amerikkalainen pääsiäinen. Värjättyjä kananmunia ja pääsiäismunan muotoisia pikkuleipiä on kaupoissa ja lampaanlihaa on enemmän tarjolla. Parina vuotena olen värkännyt pashan, mutta kun itsekseni olen saanut tehdä selvän herkusta niin en ole sitä viime vuosina valmistanut. Sama ongelma on lampaan kanssa. Yleensä syömme kalaa.
Tuttavani toi Suomesta tullessaan mämmiä. Tullimies oli käännellyt tuokkosta ylös alas ja mutissut what the... Mämmi kuitenkin sai jatkaa matkaa.
Ja oikeita yllätysmuniahan meiltä ei saa. On laitonta myydä munia, joiden sisällä on yllätys. Tukehtumisvaara. Monta vuotta kyselin Kinder-munien perään, kunnes joku osasi kertoa että ovat kiellettyjen herkkujen listalla.
Ihmettelen edelleen miten sänkyni alle lapsena saatiin suklaamuna ujutettua niin, että en herännyt. Tarkoitushan oli vahtia milloin pikku tipu saapuu korinsa kanssa. Ja voi että, kun amerikkalainen Kim nauroi kun kerroin että tipu toi suklaamunat lapsuudessani. Että miten muka sellainen pikkuinen tipu ne raahaa! Pupu se olla pitää.
Tarjolla on jättimäisiä yllätyskoreja lapsille. Korit saattavat olla lapsen kokoisia ja niissä on nalleja, namia, värityskirjoja, jalkapalloja - ihan kaikkea. Meidän lapset joutuvat tyytymään suklaapupuun ja muutamaan muuhun suklaaherkkuun. Ja kyllä vain, musta on ihana hiippailla piilottamaan nameja sängyn läheisyyteen. Enää niitä ei voi jättää lattialle, jotta Felix ei saa suklaata suuhunsa.
Täällä vasta olen ymmärtänyt kuinka paljon kristinusko suomalaista elämänmenoa rytmittää. Ei meillä ole puhettakaan, että olisi ylimääräistä vapaata tulevana viikonloppuna. Jollekin amerikkalaiselle yritin selittää, että Suomen ammattiliitot ovat ajaneet pääsiäisen pyhiksi pitkät vapaat. Ei mennyt läpi. Hän oli sitä mieltä, että silkkaa uskontoahan tuo on. Kuten onkin. Ilman kristinuskon vaikutusta kai olisi reiluinta antaa tietty määrä vapaapäiviä vuodessa niin, että jokainen voisi käyttää ne uskonsa, vakaumuksensa tai tarpeensa mukaan.
Mennyt viikko oli vapaata uinneista ja pari spring break päivää oli koulustakin. Ajattelin etukäteen, että ei tarvitse ajaa minnekään ja saan laittaa hyvää ruokaa, järjestellä valokuvat, leipoa pullaa ja laulaa luritella. Talo tuli onneksi siivottua edellisellä viikolla. Tein pari puolikasta päivää ja yhden päivän heiluin aamu yhdeksästä puolilleöin. Mies sanoo aina, että siivoojaksi musta ei ainakaan ole - olen liian yksityiskohtiin orientoitunut. Nytkin meni reilusti aikaa, kun hinkkasin maalipintojen naarmuja.
Ja mitä siihen ajamattomuuteen tulee, kumi kärysi! Lapset halusivat tietysti treffata kavereitaan, käydä keilaamassa, pelata jalkapalloa, mennä leffaan eli tehdä kaikkea sitä mihin ei yleensä ole aikaa. Kohta tämäkin ongelma helpottaa. Meidän ysiluokkalaiset viettivät pakolliset 12 tuntia autokoulun autossa viime viikolla. Ensimmäisen rupeaman jälkeen autokoulun opettaja tuli juttelemaan ja sanoi, että olivat parhaat oppilaat pitkiin aikoihin. Vähän meinasi nopeus nousta, mutta osasivat liikennesäännöt ja käsittelykin oli erinomaista. Musta tuntui, että ope sanoi nämä asiat vilpittömästi mutta ehkä hän sanoo ne kaikille. Olihan se hurjaa, kun ajatteli että siellä highwayllä kaksoset kiitää toinen toistansa kyyditen. Ja kyllä mä liikutuin, kun tytär parkkeerasi autokoulun auton siihen mun auton viereen.
Seuraava yö menikin murehtiessa, että enää kolme vuotta ja lähtevät collegeen. Mistä helkutista mä ne opiskelurahat kaivan ja miten koulin, että pärjäävät?
Pääsiäisviikko on hiljentymisen aikaa. Meillä sen sijaan alkaa taas täysi tohina, koulua ja uintitreenejä, ehkä harjoitusluvatkin lasten ajamiseen.
Mulle on selvinnyt miksi olen niin melankolinen ja aina vähän kaipailen jonnekin. Kirjoitan siitä tuonnempana. Silkkaa perimää... Nyt mä haluaisin kuulla Noita Nokinenän pääsiäishypyn, nukkua viattoman unta ja herätä siihen, että sängyn alla on suklaamuna jonka sisällä on salaperäinen sormus. Nimittäin kaikki muut härpäkkeet siellä munan sisällä ovat vääriä. Sormus se olla pitää :)