Quantcast
Channel: Omamaamansikka
Viewing all articles
Browse latest Browse all 621

Sokerirasituskoe

$
0
0
Päädyin ihan vahingossa sokerirasituskokeeseen. Kaikki alkoi n. puolitoistaviikkoa sitten, kun parempi puoliskoni keikautti sokeriastian sisällön aamupalapöydälle ja pöytäliinalle. Yleensä käyn hakemassa harjan ja putsaan sotkut, mutta nyt se jäi tekemättä.


Illalla tulin kotiin yhdeksän kieppeillä ja siinähän ne sokerit olivat edelleen pöytäliinalla. Täydellinen testiasetelma! Ajattelin, että nyt on hyvä katsoa ketä tämä sokeri alkaa rasittaa. 

Kokeen aikana sokeri ehkä aavistuksen verran väheni läjästä. Epäilen, että sitä lusikoitiin kahviin. Yhtenä aamuna nuorimmainen leikki hajamielisesti pienen muovipussin kanssa ujuttaen sokeria pussiin. Jossain vaiheessa sokerin yhteyteen ilmaantui maissihiutaleita. 

Viisihenkinen testiryhmä kesti sokerin rasitukset oikein hyvin. Ei olisi vähempää voinut vaikuttaa. Vihdoin viimein sitten eilen harjasin sokerit pois, pesin pöytäliinan ja laitoin sen takaisin paikoilleen. Kukaan ei huomannut olennaisen osan, sokerin, puuttumista. 

Perhe syö pöydän ääressä kolme kertaa päivässä. Satunnaisia kahveja ja välipaloja tässä nautitaan myös. Kokeen aikana istuuduimme pöytään koko testiryhmän voimin yli 20 kertaa ja sen lisäksi tulevat yksittäiset istahdukset. 

Ajattelin seuraavaksi roudata multakasan eteisen lattialle, aloittaa biodynaamisen viljelmän. Tosin epäilen, että se jäisi omaksi yksityiseksi projektikseni. Tuskin sitä kukaan huomaisi.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 621

Trending Articles