Joulukuu antoi suurimman sysäyksen työn etsiskelyyn. Mies oli koko kuukauden kotona. Väärin ei kannata ymmärtää, mies on elämäni rakkaus mutta liika on liikaa. Varsinkin kun hän kuvitteli mut henkilökohtaiseksi avustajakseen. Aamuisin herättyäni mietin päivän ohjelman valmiiksi ja mm. kyyditysten vuoksi joskus pitää miettiä melkein minuutilleen: milloin ollaan missäkin, kuinka kauan ruuan valmistaminen kestää, missä välissä kauppaan, paljonko aikaa varataan kuhunkin matkaan. Mies ei ollenkaan ymmärtänyt, että mulla on oma aikataulu, ohjelma suunniteltuna. Mieleen pilkahti, että jos luoja suo niin tällaista tämä on seuraavat 30-40 vuotta. Jotain piti tehdä. Aika hakeutua muihin töihin.
Katsoin monenlaisia töitä. Muistui mieleen myös lapsuuden toiveammatti: lastensairaanhoitaja. Aloin katsella nannyn ja babysitterin paikkoja. Kysyntää on vaikka kuinka paljon, nyt revitään kaikki kynnelle kykenevät töihin. Äidit ja isät töissä ja nanny hoitamaan lapset. Opin aika äkkiä "lukemaan" ilmoituksia. Hauskin oli ehdottomasti tuo otsikon paikka: mature and humble nanny, varttunut ja nöyrä lastenhoitaja. Ei tullut vastattua ilmoitukseen.
Valtaosin työnantajat ovat olleet ihania, maltillisia. Ja kun jätän jo hakematta paikkoihin jotka vihjaavat erilaiseen elämäntyyliin tai ajatusmaailmaan ei ongelmia ole juuri ollut. Mutta yksi puhelinhaastattelu oli ikimuistoinen. Hain hoitamaan alle kolmivuotiaita kolmosia. Palkka oli ilmoituksessa ihan ok, mutta puhelun aikana selvisi että se olisikin n. 10 dollaria tunnilta. Ehkä. Tottahan toki olin valmis lasten päiväunien aikana tekemään valmistelut lasten ruokailua varten, pesisin heidän pyykkejään, järjestelisin huoneet kuntoon, hoitelisin tiskit. Lista ei kuitenkaan päättynyt näihin perustarpeisiin vaan jatkui mm. ikkunoiden pesulla, vessan kuuraamisella, lattioiden luuttuamisella, töihin tullessa voisin tehdä ruokaostokset ja kotimatkalla poiketa pesulan kautta. Lisäksi toivottiin, että askartelemme paljon, luemme kirjoja, harrastamme museoita ja teatteria, tanssimme ja laulamme. Ikävä kyllä laulajaksi minusta ei ole. Ystävällisesti päätin puhelun ja mietin, että oliko se jonkin hupiohjelman nauhoitus.
Ystäväni kanssa juteltiin ja hän arveli, että tokko enää jaksaisi pikkuisten kanssa touhuta. Itse muistan omien lasten vauva- ja taaperoajat hatarasti. Hänellä oli samanlaisia tunteita. Meillä oli vähän yli kaksivuotiaat kaksoset kun yksönen liittyi seuraan. Päivät menivät välillä aika sumussa. Nyt harmittaa. Kun katson hoitolapsiani ja näen kuinka kehitys kehittyy ja kuinka paljon kaikkea tapahtuu - tuntuu että omien lasten pikkulapsiaika jäi kunnolla elämättä.
Iloitsen vilpittömästi päivistäni hoidettavieni kanssa. Luulen, että tältä tuntuu olla isovanhempi. Voi päivät touhottaa huoleti ja nauttia hauskasta ja virkistävästä seurasta. Ei tarvitse valvoa öitä, murehtia näiden lasten koulutuksesta ja tulevaisuudesta. Työaikana ei tarvitse miettiä ruuanlaittoa, pyykkejä, tulevia päiviä. Voi keskittyä hetkeen ja lapsiin. Joskus oikein pitkän päivän jälkeen olen ryytynyt, mutta yleensä tulen kotiin hyvällä tuulella. Mikäs siinä, kun on koottu palapelejä, piirrelty, pelattu jalkapalloa, luettu kirjoja, tehty pikkuleipiä, osallistuttu kirjaston satutunnille, keinuttu... Ajankuluksi on mukava viikkailla perheen pyykit ja tyhjentää tiskari, viedä roskat.
Eilen täytin tiedä taas kuinka monetta kertaa tiskaria täällä kotona. Mieleen tuli, että puolentoista vuoden päästä tiskiä on paljon vähemmän kun kaksoset ovat collegessa. Nyt pitää yrittää vain nauttia jokaisesta haarukasta ja veitsestä, kupista ja lautasesta.
Tässä huoneentaulussa on paljon omia sanomisiani: syö vihannekset, no maista edes. Elämä ei ole oikeudenmukasta, life is hard and then you die. Mitä kohtaa sanasta EI et ymmärrä. En välitä kuka aloitti, nyt lopetatte kaikki. Koska mä sanon niin! Hoitolasten kanssa en ole ihan näin ärjy, nämä viisaudet on omille lapsille varattuja.
Tämän päivän huippuhetki: pikkuinen parivuotias vesseli on oppinut mun nimen. Ms. Anna, Ms. Anna kuuluu luolamiesmäisenä ärähtelynä. Johanna on vielä vähän liian hankala.