En vieläkään tajua kuinka olin niin tyhmä, että en varannut tulevaa torstaita vapaapäiväksi. Lupauduin töihin, vaikka tiesin että lapsi ui silloin päämatkansa. Sen, jota varten on treenattu elo-syyskuusta alkaen seitsemän kertaa viikossa. Lapsi laittoi tekstarin, että tuletteko isän kanssa. Piti vastata, että mulla työpäivä. Cool oli vastaus. Kysyin sitten työnantajalta ja sain vaihdettua päiviä! Lapselta tuli tähän viestiin vastaukseksi awesome.
Mulle aina sattuu tällaisia aivojäätymiä. Jos joku sanoo, että ei halua syntymäpäiväänsä muistettavan niin minä otan tosissani. Jos joku sanoo haluavansa poistua ravintolasta NYT niin minä otan tosissani. Sitten ihmettelen ulkona, että mitä tapahtui. Tyttökaveri räyhää, että meidän piti lähteä ravintolasta koska minä, siis Johanna, halusin. En ymmärtänyt, että se olikin sellainen peli, jossa sanotaan että ei kun tää on kivaa, ollaan vaan. Vai haluaisitko sinä lähteä? Ai et halua, no jäädään tottakai. Loogisesti tälläkin kertaa ajattelin, että onhan niitä uinteja nähty ja näkeehän sen netistä. Kuinka väärässä olinkaan! Lapselle on merkitystä sillä onko siellä lehtereillä joku oman perheen jäsen, joku ihan oma ihminen. Olisi pitänyt kaikkien näiden vuosien jälkeen ymmärtää. Vaan pieleen meinasi mennä.
Itselläni on omakohtainen kokemus siitä, miltä tuntuu kun kukaan ei ole paikalla. 14-vuotiaana ripille päästessä kirkossa ei ollut yhtä ainoaa perheenjäsentä, sukulaista. Isä asui toisella paikkakunnalla ja äiti oli lähtenyt lomanviettoon pikkusisaruksen kanssa. Muu perhe oli omissa menoissaan. Yksin aamulla kävelin kirkolle ja yhtä yksin palasin kotiin, jossa ei ollut ristin sielua (ai kun sopiikin hyvin tähän kirkko-aiheeseen). Ei ollut kukkia eikä kahvitteluja. Silloin en osannut pitää asiaa mitenkään kummana, vaikka kaikilla muilla rippilapsilla olikin kirkonmäellä perheet ja sukulaiset. Vasta nyt kypsällä iällä, äitinä olen tajunnut että eihän se ihan oikein mennyt. En voisi koskaan tehdä omalle lapselle moista. Vaan niinpä olin tekemässä :(
Poika ei hirveästi reissusta ole viestitellyt. Sunnuntai-iltana tuli viesti ja kuva, että valmentaja jymäytti pahemman kerran. Kuvassa oli upouudet urheilujalkineet. Uimarit saivat aika kivan lahjapaketin matkaan lähtiessään: tekniset uikkarit hintahaarukka $300-$550, urheilukassi $80, t-paitoja, shortsit, dome-mallinen uimalakki. Lenkkareita poika kovasti odotteli, mutta ne annettiin vasta hotellilla. Valmentaja oli antanut ymmärtää, että tänä vuonna ei olisi varaa. Kuuden päivän ja viiden yön matka maksaa $850 ja hintaan sisältyy lahjapaketin lisäksi yöpymiset, aamiaiset, lounaat, illalliset, matkat sekä kuljetukset ja maksut kisapaikalla. Käytännössä lapset ostavat vain välipalansa. Meidän päävalmentajalla on hyvät suhteet sponsoreihin :)
Huonekaveriksi tuli hyvä kaveri, jonka kanssa poika hengailee muulloinkin kuin uinnin merkeissä. Ensimmäisenä pojat olivat saaneet lukittua vessan oven niin, että sinne ei päässyt. Kehotin kääntymään respan puoleen. Illalla kun piti vielä kahden miehen ajella sääri- ja muut karvat ja ottaa jääkylpyjä.
Tänään kuulin, että viime vuodesta viisastuneena oli ruokakaupassa paineltu heti suklaamaidon kimppuun. Kaikki haluavat suklaamaitoa, se on paras palautusjuoma. Jääkaappi on kuulemma pakastin. Ehdotin, että jos katsoisivat olisiko kaapissa termostaatti. Ei maksa vaivaa, me sulatetaan maito hiustenkuivaajalla.
En ole näistä matkoista huolissani, vaikka matkassa onkin melkein 50 teiniä, osa jo täysi-ikäisiä. Ensinnäkin joukkueen säännöissä sanotaan selkeästi, että jos jää päihteistä tai tupakasta kiinni niin ei tarvitse enää seuran asua pukea ylle. Toisekseen mukana on kaksi erinomaista esiliinaa. Rouvat ovat varautuneet aikamoisella arsenaalilla ja mitä ei ole se hankitaan. Mm. partakoneita ja vaahtoa on niille, joilta tarvikkeet jäivät kotiin. Hetki sitten toinen esiliina lähetti kuvan ja viestin, että tässä se teidän poika pitää motivaatiopuhetta muulle joukkueelle. Sekin on kiva tapa. Aikataulu on koko päivälle ja luppoaikaa ei jää. Mukana on aika monta valmentajaakin, joten aina löytyy joku jolta voi kysyä apua ja neuvoa.
Tuo ylempi koru sopii muillekin kuin vuorikiipeilijöille. Kyllähän tämä elämä on joskus sellaista ponnistelua, että pitää välillä muistuttaa itseään että kaikista kokemuksista voi ammentaa viisautta ja voimaa. Ainakin sen verran, että ei toista tekemiään virheitä. Ainakaan kovin usein.
Tämä alempi on taas mulle hyvin omakohtainen. Tämä vuosi tuntuu erityiseltä vuosien ketjussa. Jollain tapaa tiedän olevani vedenjakajalla, löytämässä sitä naista joksi haluan tulla, joka haluan olla. Monta vuotta olen ollut etupäässä äiti, kuljettaja, huoltaja. Omat tarpeet, haaveet ja ajatukset on pitänyt lykätä tuonnemmaksi, odottamaan oikeaa ajankohtaa.
