Mikään ei ilahduta vajaan 15 tunnin työpäivän aikana niin kuin takapihalle tulla tupsahtaneet peurat. Tässä tapauksessa citypeurat, duunipaikka on osavaltion pääkaupungin Raleighin postitoimialueella. Peurat olivat melkein iholla, talon takaseinässä kiinni.
Illansuussa alkoi kuulua kiljunta Ms Johanna, Ms Johanna. Lapset osoittivat takapihalla laiduntavia peuroja. Juttelimme lasten kanssa siitä millaista olisi lähteä etsimään aamiaista, lounasta, päivällistä pihamailta, metsistä, niityiltä.
Olen tainnut aikaisemminkin kertoa siitä, kun lapset muutaman tutun lapsen kanssa harjoittelivat golfia. Äidit odottelivat kentän laidalla ja peurahan siellä käyskenteli. Kiljuin innoissani bambi, bambi! Look BAMBI! Muut nyökyttelivät innostukselleni. Kotvaa myöhemmin yksi äiti tuli luokseni ja sanoi mahdollisimman ystävällisesti, että vain Disneyllä on Bambi, kaikki muut ovat deer, peuroja. Oh deer.
 |
| Mamma Peura, kovin näyttää hoikalta |
Kuvat on otettu kännykällä ikkunan läpi. Toiseksi alimmaisessa on Mama-Peura. Alimmaisessa on meillä hyvin suosittu water table -lelu kera pikkupeuran.
Silloin kun peurat eivät takapihoilla käyskentele voi takapihoilla nähdä pupuja, pölläjä, haukkoja, kilpikonnia. Naapuri kertoi nähneensä tässä meidän pihamailla myös kettuja ja pesukarhuja. Käärmeetkään eivät ole tuntemattomia, copper head on myrkyllinen ja myös meidän autotallissa vieraillut kaunokainen. Muutamia vuosia sitten pikkuinen poikamme oli kävellä kalkkaroiden pesään, helistimien ääni vain kaikui.
Nykyisin osaan tömistellä jalkoja, pitää ääntä kun lähestyn käärmeenpesiä. Ja nämä vauvapeurat, fawn, täplistä heidät tunnistaa. Nyt heti alkuunsa en osaa kuvitella mitään juuri suloisempaa. Varsinkin kun toinen näistä pötkötteli ruohikossa kuin Bambi konsanaa.