Quantcast
Channel: Omamaamansikka
Viewing all articles
Browse latest Browse all 621

Mitä yhteistä on Mikki Hiirellä, Nuuskamuikkusella ja Väinämöisellä?

$
0
0
Suuria hupejani on tehdä erilaisia testejä netissä. Välillä lopputulos on oikein mieluisa, välillä taas ei. Mutta hauskaa ajanvietettä nämä ovat.

Meillä on huikea meininki kotosalla. Kaikki kolme lasta ovat nyt uimakauden herkistelyvaiheessa. Harkat on vain kerran päivässä ja nekin kevyet. Voi sitä kälkätystä, naurua, tohinaa. Energiaa olisi vaikka pienelle kylälle jakaa. Isommat lähtevät tiistaina kisamatkalle Floridan Orlandoon ja nuorimmalla on loppuviikosta paripäiväiset kisat. Lapset ovat hyväntuulisia ja jotenkin erityisen lutuisia. Tänään mä olen saanut ryhmähalin (voi kun oli kiva ahdistaa äiti keskelle, kun se on kaikista pienin) ja muutaman yksittäisen halin. Katselin takakuistilla salamointia ja tytär tuli sulkemaan suureen syliinsä. Etsin pyykättävää ja nuorimmainen tuli ja laittoi älyttömän pitkät käsivarret äidin ympärille. Hetken sain nojata päätä pojan olkaa vasten. Reilun viikon kuluttua uintikausi on tältä kaudelta ohi ja lapset ovat muutaman viikon lomalla ennen koulun alkua. Toivottavasti talo ei räjähdä, kun nuoriso purkaa energiaansa. 

Mutta siis, mähän olen kuin Mikki Hiiri, Väinämöinen, ruotsinpuhuja ja Nuuskamuikkunen yksissä kansissa. Ilmankos mä viihdyn ihan omassa seurassanikin. 

Hoitolapsi sanoi jälleen koko pienen ihmisen varmuudella, että Ms Johanna, I love you. Kysyin sitten häneltä, että kuinka paljon sitä rakkautta häneen mahtuu. Vastaus oli, paljon, paljon, ihan hirveän paljon. Mä olen täynnä rakkautta. Sanoin, että hyvä juttu. Rakkaus ei kulu ja sitä tulee koko ajan lisää. Hyvä, että sitä on paljon. 

Iloista viikkoa!

❤:lla Johanna












Viewing all articles
Browse latest Browse all 621

Trending Articles