Valtaosin työni tuo iloa ja hyvää mieltä. Suurimpia murheenaiheitani on ollut oikeastaan oman vanhemmuuteni märehtiminen: miksi en viettänyt enemmän aikaa lasten kanssa, miksi en lukenut enemmän, miksi en viennyt erilaisiin tapahtumiin. Yritän kuitenkin olla armollinen, en ole supernainen ja olin sentään lasten kanssa vuorokaudet ympäriinsä, ilman lomia ja sen kummempaa omaa aikaa ensimmäiset 14-15 vuotta. Sitten oli pitkä viikonloppu omissa oloissa, kun mies vei lapset Disneyworldiin Orlandoon.
Lukeminen harmittaa eniten. Ehkä olisi pitänyt vain lukea kirjoja lapsille englanniksi sen sijaan, että luin suomeksi. Lasten sanavarasto ja kieli olisi kehittynyt terhakkaammin. Ei tilanne huono ole, mutta lukeminen on vain niin tärkeää.
Jokin aika sitten olin uuden tilanteen edessä. Ihmettelin, kun perhe ei useaan viikkoon tarvinnut apuani. Ajattelin, että ehkä ovat palkanneet jonkun toisen. Sitten taas tuli tekstari ja olikin ihana nähdä pienet asiakkaani monen viikon jälkeen. Toinen oli ulkona jo anivarhain (klo 6) vastaanottamassa ja halaamassa, toinen odotteli pyjamissaan rappusilla. Lasten isovanhemman kanssa tervehdimme ja työpäivä alkoi.
Joissakin perheissä olen melkein kuin perheenjäsen. Olen ajantasalla lasten kuulumisista, vaikka olisi vähän pitempikin väli tapaamisissa. Saan tekstareita kuvien kanssa tai ilman. Perheen ja lasten suunnitelmat ovat selvillä. Sitten on perheitä, jotka kertovat kulloinkin tarvittavat ajankohtaiset asiat. Olennaista lasten kannalta esimerkiksi on, milloin isi tai äiti tulee töistä, ehtivätkö ennen nukkumaanmenoa. Turvallinen olo tulee siitä, kun tietää mitä tapahtuu.
Tämän perheen kanssa en koskaan oikein voi varmaksi kertoa lapsille mitään. Siksi taas päivän kulkua yhdessä miettiessämme sanoin, että sitten isi tai äiti tulee klo yhdeltä kotiin. Pikkuinen katsoi vähän oudosti ja sanoi, että isi kyllä asuu kerrostalossa, ei tule kotiin. Hölmistyin, mutta yritin jatkaa eteenpäin kuten muulloinkin. Vaivihkaa sitten kysyin isovanhemmalta, että kuulinko oikein. Kyllä vain.
Aamu oli leppoisa, koulun alkua oli lykätty pari tuntia joten meillä oli aikaa touhuta. Pikkuhiljaa hoidokkini kulkeutui kylkeeni. Ms. Johanna, meillä on niin monta nannyä. Sormia apuna käyttäen laskettiin neljä hoitajaa. Ja sitten Ms. Johanna on vielä isoäiti, mummu, täti ja serkku. Hoitajia on niin paljon, että en osaa kaikkia laskea.
Tuntui pahalta. Lapsi oli vähän allapäin, onneton. Siihen viereen olisi tarvittu isä tai äiti. Yritin parhaani mukaan silitellä pientä päätä, kapeaa selkää, jutella mukavia, olla lähellä. Värittelimme yhdessä, vitsailimme, höpöttelimme. Kouluun lähti suhteellisen tyytyväinen lapsi.
Äiti tuli iltapäivällä ja ripeästi laittauduin matkoihini. Jotkut haluavat tietää päivän askareista, syömisistä, vaippojenvaihdoista. Ymmärrän, että kun työmatkalta tullaan ei kauheasti jaksa enää vieraita kotonaan, mutta mielelläni kertoisin mikä kulloinkin on tilanne. Muuttuneesta perhetilanteesta äiti ei maininnut. Tarkkoja kun ollaan, niin eihän asia minulle kuulu. Pienille asiakkailleni se kuuluu ja näkyy sitten sitäkin enemmän. Tuntuu typerältä vastailla ympäripyöreitä, kun lapset kyselevät isästä. "Hired help" -termi kuvaa hyvin rooliani tässä perheessä.
Eilen oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Olin toisen perheen apuna ja päivällä puuhastelimme talon takana olevalla leikkipaikalla ja metsässä. Lehtien ja neulasten seasta löytyi pikkuinen keiju. Illalla läksimme taskulamppujen kanssa etsimään aarteita, kuten kastematoja ja muurahaisen pesiä. Yöpuulle laittautui kaksi aika tyytyväistä veitikkaa.
❤:lla Johanna