Harvoin on kirja tuntunut yhtä omakohtaiselta kuin Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa. Hannan tavoin olen päätynyt imigrantiksi Amerikkaan, seison toinen jalka synnyinmaassa, toinen uudella mantereella. Hanna olisi vuonna 1907 syntyneen Siiri-mummoni aikalaisia. Hänkin oli rohkea ja päättäväinen nainen.
Hannan kotitalo Peuranmäki sijaitsee Sydän-Suomessa. Mäennyppylältä aukeaa "Kotiseutu: kirkonkylä, siniset vaarat, välkkyvät vedet, ja ...Peuranmäen pellot ja ja ulkorakennukset, joiden takaa kohosi palanen kotitalon päätyä." Suurperheen kolmanneksi vanhimpana lapsena Hannalla on huolehdittavanaan viisi nuorempaa sisarusta. Kylän raitilla hän on nähnyt Amerikan-kävijän, Supperin Hilman: "hieno nainen yllään kirkkaankeltainen leninki ja leveälierinen hattu, jota koristi suuri kukkaterttu."
Murhe vauhdittaa Hannan matkaa Amerikkaan. Lähdöstä on vaikea päättää, mutta 17-vuotiaana ei osaa maailman avaruutta murehtia. Varsinkin, kun "kaikki toivat Amerikasta vain hyviä uutisia ja hauskoja tarinoita... missä sai syödä nisua ja appelsiineja ja ostaa itselleen jo ensimmäisellä palkalla kauniin hatun, takin ja kengät!" Pitkä merimatka hirvittää, mutta monen muun tavoin usean viikon reissaamisen jälkeen Hannaa tervehtivät Vapaudenpatsas ja Ellis Islandin maahanmuuttoviranomaiset 1920-luvun Amerikassa.
 |
| Ellis Island |
 |
| Ellis Islandin vastaanottosaleja |
Sattuma on mukana Hannan elämän käänteissä uudella mantereella. Suomalaiset työntekijät ovat hyvässä maineessa ja työtä löytyy tekevälle. Vuorenpää johdattelee lukijansa läpi New Yorkin katujen ja kaupunginosien, tutustuttaen suomalaiseen elämänmenoon Brooklynin sydämessä Finntownissa, kuljettaen Haalille ja kaupungin sykkeeseen. New York taivaanraapijoineen, maaputkineen ja katuvaunuineen on kuin toiselta planeetalta. Elokuvat, jazzmusiikki, monenlainen yltäkylläisyys ovat erilaista kuin mikään muu Hannan aikaisemmin kokema. "Amerikka oli ihmeellinen maa, jossa ihminen saattoi vapaasti olla, kulkea ja mennä." Kaikesta loistosta ja mukavuudesta huolimatta Hanna kulkee "ajatuksissaan Peuranmäen hankikantosilla pajunkissoja poimimassa."
En paljasta juonta, mutta Haalilla vietetään monenlaisia juhlia, häitäkin, "joissa juotiin pullakahvit suomalaiseen tapaan amerikkalaisen kerroskakun kanssa ja maisteltiin hääkaramelleja." Hannan tie risteää monien muiden maahanmuuttajien kanssa. Kirja etenee kiireettömästi, kuten kirje New Yorkista Peuranmäelle ja takaisin. Ihmisten hyvyys ja avokätisyys auttavat Hannaa monissa käänteissä.
Vuorenpää ujuttaa kerronnan sekaan tärkeitä tapahtumia, kuten Charles Lindberghin välilaskuttoman lennon Atlantin yli tai näyttelijä Rudolph Valentinon yllättävän kuoleman. Hanna lähettää kotiin rahakirjeitä ja jouluisin lahjoja. Maxwell House -kahvista keitetään Peuranmäellä Amerikan kahvit ja Sun Maid rusinoista tehdään jouluherkkuja. Ehkä riipaisivammalla tavalla Hannen kahden maailman ero tulee esille siinä, miten postipaketin päällyksenä käytetystä vehnäjauhosäkistä tehdään Peurankankaalla alushousuja lapsille.
Voin allekirjoittaa monet Hannan tuntemukset ja tunnot alkaen suomalaisesta lähdevedestä: "Raikas kylmä vesi maistui täydellisen puhtaalta ilman minkäänlaisia sivuvivahteita." Tai siitä, miten synnyinmaan "sininen taivas kaartui korkeana. Täällä oli helppo hengittää. Täällä ajatus pääsi lentoon." Amerikassa Hanna oppii paljon, mm. uuden kielen. Hän oppii "myös katsomaan toisella tavalla kotimaata ja suomalaisia."
Nautin kirjan kiireettömästä tunnelmasta. En voi olla ajattelematta, että me nykyihmiset menetämme paljon kun emme enää odottele kirjeitä tai keikuttele aavoilla ulapoilla tuntemattomien matkatovereiden kanssa. Nautin Vuorenpään luomien hahmojen hyväsydämisyydestä ja avokätisyydestä. Kirjailijan käyttämä kieli on rikasta puheenparsineen, termeineen, murteineen ja kuin kädestä pitäen johdottaa kirjan aikakauteen. Aivan erityisesti iloitsen Hannan elämän rakkaista ihmisistä, jotka tuikkivat johtotähtenä hänen polullaan. Kuten Hanna, myös itse olen kulkeutunut toiselle mantereelle rakkauden saattelemana.
"- Rakkaus rohkaisee, Hanna vastasi salaperäisesti ja tarttui reippain ottein tiskipaljuun."
Kiitos Minerva!