Björn Weckström: Myyttien muotoilija - taiteilijan omaelämänkerta

Björn Weckström ja Tove Jansson keskustelevat huvijahti Britannialla toukokuussa vuonna 1976. Molemmat on kutsuttu tervehtimään Suomessa puolisoineen vierailevaa kuningatar Elizabethiä. Jansson on aikaisemmin kertonut, että "muumikirjojen vuoksi häntä ei otettu kuvataiteilijana vakavasti". "Sinä teet koruja ja minä kirjoitan lastenkirjoja. Siihen meidät on tuomittu ikuisiksi ajoiksi. Emme voi sille mitään."Myyttien muotoilija esittelee monipuolisen osaajan, kuvanveistäjän ja korutaiteilijan, uudesta innostuvan heittäytyjän, maailmankansalaisen. Aina ei mene ihan nappiin ja rapatessa roiskuu, mutta elämä ja taide kantaa.

Kahdeksanvuotias Björn (s. 1935)  veistelee vedessä vettyneestä lankunpätkästä sotalaivaa. 12-vuotiaan kokeilevat kädet muovaavat ihmishahmoja savesta. Sota koettelee Suomea ja Björnkin lähetetään Ruostiin sotalapseksi kahdeksaksi kuukaudeksi. Keskikoulu sujuu miten kuten, musiikki ja kirjat sekä akvarellimaalaus innostavat enemmän kuin opinnot. Päättäväinen nuorimies jatkaa Kultaseppäkouluun eikä vanhempien toive akateemisista opinnoista toteudu.

Kultaseppäkoulussa saa alkunsa elinikäinen ystävyys Pekka Anttilan, tulevan Lapponia Jewelry Oy:n perustajan ja toimitusjohtajan, kanssa. Ilmapiiri Suomessa on 50-luvulla ankea, maa on köyhä ja monessa asiassa pitäydytään vanhoissa tutuissa malleissa, korutkin ovat "perinteisiä helyjä"vailla Euroopassa puhaltelevia uuusia tuulia. Weckström matkustaa kesäkuussa 1953 Pariisiin ystävänsä kanssa ja suuren vaikutuksen tekee "romanialaisen kuvanveistäjän Brâncusis'n ateljee". Itsetehdyt huonekalut, siististi ripustetut työkalut ja pelkistetyn ateljeen valkoinen väri jäävät mieleen. Mieleenpainuvia ovat myös matkaa seuraavat viikot: oikea reisi ohenee ohenemistaan ja kutina ja pakotus estävät nukkumisen, kuume vaivaa. 18-vuotias nuorukainen kävelee öisiä Helsingin katuja ristiin rastiin. Kesän lopulla perhelääkäri vahvistaa, että Weckström on toipunut poliosta.

Pariisissa kesällä 1953 Rali Saloniuksen kanssa

Kisällinnäytetyö on Weckströmin opiskelutovereille enemmänkin rima, joka pitää hipoen ylittää. Weckström haastaa itsensä ja opettajiensa uskon. Monimutkainen ja useita materiaaleja sisältävä koru päätyy Helsingin Sanomiin ja saa parhaan arvosanan. "Emme ikinä olisi uskoneet, että onnistut, sillä et ottanut itsellesi helppoa tehtävää"kuuluu opettajan kommentti. Itseluottamuksesta ei ole puutetta. 

Opintojen päättymisen jälkeen tie vie nopeasti yksityisyrittäjäksi, oman liikeen omistajaksi. Koruateljee avataan syksyllä 1958 Helsingin keskustassa.  Perhekin saa alkunsa. Weckström tuntee kuitenkin korujensa olevan "liian samankaltaisia muiden kanssa". Hän on "pelkkä taimi metsässä, jonka nimi oli moderni skandinaavinen muotoilu."Tarvitaan Alvar Aallolta kotoisin olevaa "häpnaadia", taitoa hämmästyttää. 

Tulevina vuosina "häpnaadia"on enemmän kuin yhden miehen tarpeiksi, myös yksityiselämässä. 60-luku on kaikkea mahdollista: "nuorisomuoti ja Carnaby Street, Beatles, e-pillerit, hippiliike, vasemmistoliike, rockmusiikki, massaturismi, televisio ja vapaa rakkaus,... kuukävely... ja kokonaan uusi, vallankumouksellinen korujen muotokieli."Kullan hinta on alhainen ja sattuma tuo rouva Hilda Ahon viinapullollisen verran lapinkultaa mukanaan Weckströmiä tapaamaan. Sitä ennen on jo tulut oivallus: "Mitä me olemmekaan tehneet kullalle? Kiillottaneet sen hengiltä?"Käsittelemättömät kultahiput ovat maagisia kauneudessaan. Korutaiteilijalla on kerrankin riittävästi raaka-ainetta. Oma ilmaisu luonnonmukaisine muotoineen alkaa löytyä. 

Suomalaisen viennin edistämiseen Weckström pääsee tutustumaan aitiopaikalta, kun hän assistentin roolissa avustaa Antti Nurmesniemeä Milanon triennaalissa vuonna 1960. Suomen osasto on "kaksi kertaa suurempi kuin Ruotsin tai Saksan". Diplomaatin poika Olof Gummerus on Suomen osaston komissaari ja palkintoraadin jäsen. Suomalaisia muotoilijoita hän neuvoo: "Olkaa hiljaa ja näyttäkää eksoottisilta."Itsestään hän toteaa: "Myyn vaikka makkaraa, jos siitä on Suomelle hyötyä."Tyylikäs, kielitaitoinen ja verkostoitunut Gummerus myykin suomalaista muotoilua kuin makkaraa. Hän  on ollut luomassa käsitettä "Finnish design". Vuoden 1960 triennaalissakaan ei palkinnoilta vältytä. 

Weckströmin suunnittelemat korut alkavat saada mainetta ja näkyvyyttä. Ensimmäisen kerran ne ovat esillä taidegalleria Gattossa Kööpenhaminassa. Koruja esitellään ulkomaisissa lehdissä ja mielenkiinto kasvaa. Yhdessä Tapio Wirkkalan kanssa Weckström osallistuu Lontoossa suureen korunäyttelyyn vuonna 1961. Victoria and Albert Museum haluaa kokoelmiinsa Satulinna-savukvartsisormuksen. Kukkiva muuri-kaulakorutuo Grand Prix'n Rio de Janeiron 400-vuotisjulavuoden suunnittelukilpailussa. Galleriat, museot ja yliopistot yhdistyvät toisiinsa kuin hermoradat, synnyttäen aina uusia yhteyksiä. Weckström on nosteessa maailmalla.  Akryylimuovin ja hopean yhdistäminen koruissa on vallankumouksellista ja jopa Yoko Ono hankkii omat weckströminsä.

Oikealla voittoisa kaulakoru Kukkivamuuri, 1965. Ylhäällä vasemmalla hopea ja akryyli sormus Kivettynytjärvi, 1971. Alhaalla vasemmalla sormus Satulinna, 1961.

Ylhäällä Weckströmin ehkä kuuluisin koru Planetaarisetlaaksot, 1969. Alhaalla kaulakoru Poema, jonka piti olla prinsessa Leian kaulassa Star Wars -elokuvassa. Kuvausaikataulu kuitenkin muuttui.

Näyttelyt ja luennot vievät Weckströmiä ympäri maailman. Tiedonjano kierrättää museoissa, lennättää Meksikoon tutustumaan olmeekki- ja tolteekkikulttuureiden taiteeseen.  Kun sanoo useammin kyllä kuin ei tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja päätyy todistamaan saksalaisen aseteknikon avioutumista thaimaalaisen morsiamensa kanssa vanhan temppelin pihamaalla. Toisaalta saattaa joutua myös mukiloiduksi thaimaalaisella rantakadulla.

Koru- ja showkiertua Lenita Airiston kanssa Kanadassa vuonna 1977. Kolmantena pyöränä koruja esittelemässä tsekkiläinen Ivana Zelnicková, tuleva rouva Trump

70-luvun suomalainen henkinen ilmasto ei suosi korumuotoilijoita. Taistolaisuus ja vasemmistolaisuus yleistyvät, korutaidetta pidetään elitistisenä. Puoluekirjat ovat arkipäivää niin media- kuin opetusalalla.  Weckström kokee, että Suomessa ei ole tilaa hänen kaltaiselleen taiteilijalle. Uuden henkisen kodin katseleminen alkaa ensin Ranskasta ja sitten Italiasta. Kuvanveisto on kulkenut korutaiteen vierellä, mutta nyt minimalististen korujen rinnalle syntyvät jättimäiset veistokset Italian auringon alla. Toscanasta Pietrasantan-kaupungista löytyy sattuman kautta valimo, joka pystyy toteuttamaan taiteilijan vaativimmatkin ideat. Yhteistyö jatkuu vuosikymmeniä.

Italian koti

Kentauri 1995, tällä kertaa yhdistyvät ihminen ja kone (moottoripyörä)

Antiikin tarinat, geenitutkimus ja geenimanipulaatio sekä ihmisen ja koneen suhde innostavat Weckströmiä narratiivisen realismin suuntaa.  Seuraavina vuosikymmeninä syntyvät mm.  pronssiveistokset Ikaros, Helios,  Daidalos, Minotauros, LentäväIkaros, Kentauri. Helsinkiläisille tutumpi on  Kluuvikadulla sijaitseva Fazerin kukko. Hirven selkänikamasta muotonsa saaneen patsaan lahjoittaa 100-vuotta täyttävä Fazer Helsingin kaupungille vuonna 1991.

Narkissos, 1985

Ikaros vuodelta 1980, näytteillä Wienissä 1982

Viheltävähelsinkiläinen, 1995

Weckström kertoo kirjassaan myös ultimaalisen Niksi-Pirkkaankin kelpaavan sukkahousuvinkin. Etsiessään huonekaluja Aulis Blomstedtin suunnittelemaan valoisaan kotiinsa huonekalukaupoissa on tarjolla vain tummia nahkasohvia, jotka saavat tuntemaan kuin olisi jäänyt "puhvelilauman tallomaksi". Weckström valmistuttaa suunnitelemansa kalusteet akryylistä ja sohvien verhoilukangas kudotaan tilaustyönä. Oikean sävyn saamiseksi revitään norsunluunvalkoisen kuteen joukkoon sukkahousuja.  

Akryylinojatuoli, jonka päällyskankaan kudoksessa on revittyjä sukkahousuja antamassa oikean sävyn, 1976

Monessa mukana ollut Weckström innostuu marmoriveistoksista, maalaustaiteesta ja lasista. Lasiveistoksia suunnitellessaan hänelle myös selviää "miten paljon vaikeampaa nuoren taiteilijan on nykyään tehdä kokeiluja ja etsiä omaa ilmaisuaan". Kun Wirkkala, Sarpaneva tai Franck saattoivat porhaltaa lasihyttiin toteuttamaan ideoitaan pitää nykymuotoilijan ensiksi hankkia rahoitus. Suunnitelmien on syytä olla selvät jo varhaisessa vaiheessa ellei takataskussa ole suurta rahatukkoa.

StonehengeII, 2016

Björn Weckströmin elämään ja uraan liittyvät läheisesti suomalaisen muotoilun suuret nimet. On hauska lukea sattumuksista ja tapahtumista, joissa kansainvälinen taiteilijajoukko seilaa. Päällimmäisenä ajatuksena itselläni on, että designin kultakauden aikaan mentiin eikä vain meinattu, tehtiin enemmän kuin tuumattiin. Nykyään se ei taida olla mahdollista jo rahoituksenkin vuoksi. Moni hyvä ajatus ei pääse koskaan lentoon.

Tuuli - sisäinen palo - on kuljettanut Weckströmiä maasta ja taidemuodosta toiseen. Kirjaimellisestikin tuuli on puhaltanut purjeisiin rakkaan harrastuksen parissa milloin Hawaijilla, milloin Suomen saaristossa. "Purjehtimisen estetiikka, kaunis saaristo, kauniit, äänettömät veneet, rauha ja hiljaisuus kun tuuli tyyntyy illaksi. Ei riivaajia vaatimassa toteuttamaan ideoitaan."

"Saaristo on reaalimaailmasta erillinen rinnakkaistodellisuus."

Fazer Finlandilla Floridan Fort Lauderdalesta Lontooseen vuonna 1985

Rantavedestä löytyy ajopuun pala ja Wecktsröm veistää venettä Tapio Wirkkalan puukolla. Elämää tohtii katsoa taaksepäin: "Olen voinut toteuttaa itseäni, olen saanut terveyttä ja rakkautta". Omat vikansakin on kanttia tunnustaa. Ennen kaikkea Weckström on uskaltanut olla erilainen, poiketa tutuilta poluilta ja ajatella omalla tavallaan. "Tiedän vain kulkeneeni omia teitäni, koska en muutakaan voinut."