Musta on tullut aika ronkeli elokuvien suhteen. En viitsi ihan kepein perustein edes alkaa katsoa, elokuvassa pitää olla jotain mieltä kutkuttavaa. The Wife elokuvassa oli kaksi asiaa joista pidin jo etukäteen: Glenn Close ja Tukholma. Kumpikaan ei pettänyt, tosin Tukholmaa olisin voinut katsella enemmänkin. Bonus oli hurmaava Max Irons, ihan kuin Esko Salminen.
Amerikkalainen Joe Castelman (Jonathan Pryce) on menestyskirjailija, jolla on tukenaan ja muusanaan vaimo Joan Castelman (Glenn Close). Vihdoin viimein elämäntyö palkitaan, aamutuimaan tulee puhelu Tukholmasta, Castelman on voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon.
Matkalle Tukholmaan lähtee mukaan myös pariskunnan poika David (Max Irons, Jeremy Ironsin poika). Samalla lennolla on toimittaja (Christian Slater), joka suunnittelee elämänkertaa Castelmanista.
Päältäpäin katsoen matkaa tekevät miestään palvova vaimo, suuri kirjailija, kirjailijanalku David ja tungetteleva toimittaja. Nobel juhlan lähestyessä kaleidoskooppi kierähtää kerran jos toisenkin ja mikään ei ole aivan sitä miltä aluksi näyttää. Takaumat Joen ja Joanin yhteisen taipaleen alkuvaiheisiin kertovat toisenlaista tarinaa. En paljasta juonta sen enempää, mutta kerrankin nautin siitä että sipulia kuoritaan kerros kerrokselta, verkkaisaan tahtiin. Lopulta käsissä on vain kuoria ja hetken voi pohtia onko sipuli sipuli vai kenties porkkana. Soppa on kuitenkin sakea eikä sattumia puutu.
Elokuva sopisi myös näyttämölle, niin selkeitä ovat kohtaukset ja siirtymät. Kamera keskittyy näyttelijöihin, dialogiin. Olen aika varma, että viihtyisin teatteriversionkin parissa.
Meillä on viime päivinä sadellut ja tämä elokuva oli kyllä mitä mainiointa sadepäivän viihdykettä. Jos pidät kiireettömistä, mutta koko ajan juonellisesti etenevistä tarinoista tämä on juuri passeli leffa. Rauhallinen, kiireetön, yllätyksellinen, jännittävä. Ja tietysti upea Glenn Close arvoituksellisena vaimona. Ruotsalaisohjaaja Björn Runge on tehnyt monisyisen elokuvan.
Max Ironsista en ikävä kyllä löytänyt roolikuvaa. Hänet oli stailattu vielä sillä tavoin, että tuntui kuin olisi katsellut nuorta Esko Salmista. Tästä hyvästä elokuva sai toisenkin papukaijanmerkin 😀
⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹
Ajat ovat hyvät ja meillä rakennetaan ihan hurjasti joka puolella. Uusia ravintoloita tupsahtelee kuin sieniä sateella. Tänä aamuna kävimme uudessa aamiaispaikassa. Annokset ovat n. 11-14 dollarin paikkeilla, pöytää odotellessa voi juoda mukin kahvia tai sitrusvettä. Toki mukin voi ottaa mukaansa poislähtiessäänkin.
Ruokajuomaksi tilasimme Morning Meditation -mehut: sitruunaa, appelsiinia, inkivääriä, punajuurta. Kyllä tuli meditatiivinen olo. Mä söin Eggs Benedict Florentine. Ciapatta leipä sopi oikein hyvin alustaksi ja mukavaa makua antoi avokadokin. Tykkäsin myös siitä, että suolaa ei oltu tuhlailtu. Aika usein meillä ruuat ovat vahvasti suolattuja. Tunnelma oli mukava, palvelu nopeaa, annokset hyviä ja aamiainen kahdelta juomarahoineen kustansi alle 50 dollaria.
Mukavaa viikkoa!
❤:lla Johanna