Ehkä paras tietämäni tuoksu on pestyjen ulkonakuivatettujen liinavaatteiden tuoksu. Sitä voisi seurata mäntysuovalla järvivedessä ja auringonpaisteessa kuivuneet matot ja sitten ehkä apteekin ruusuvesi. Käytin monet vuodet Suomessa apteekin ruusuvettä kasvovetenä. Huumaava tuoksu. Hipiässäkään ei ollut moittimista. 

Sitten on tietysti piipputupakka. Isäni paras ystävä poltti piippua ja se on kyllä mieletön tuoksu. Joskus varhaisena kesäaamuna Jyväskylän torilla haistoin samantyylisen tupakantuoksun. Mitä lienee olleet suitsukkeet. Tästä on kohta 30 vuotta aikaa, mutta vieläkin muistan miltä sauhuttelija näytti, mitä hänellä oli yllään. Aikamoinen muistijälki. Mä ehdin tupakoida työelämässä ollessani pari vuotta: parhaat jutut ja tapahtumat olivat tietysti tupakkahuoneessa. Ensin menin mukaan ja sitten aloin pössytellä. Mun tupakointi loppui kuin seinään, kun tulin raskaaksi. Vielä ei ehtinyt nousta inho pintaan ikävästä tavasta, orjuuttavasta tottumuksesta. Olen luvannut, että jos elän 80-vuotiaaksi niin sitten voin aloittaa taas. 

Yksi huikea muistijälki on Chanel No 19. Uskoisin haistaneeni tuoksun lapsuudessani naapurin tädin luona. Tuoksutellessani chanelleja kerran avasin numero 19 korkin ja kas, siinähän se lapsuudesta tuttu tuoksu oli. Yhdistän tämän jotenkin vanhempiin naisiin, puuteriin, kyynärpäiden yli ulottuviin hansikkaisiin, tupeerattuihin hiuksiin. Ja Kodin Kuvalehteen, Yrjö Kukkapuron pyörivään tuoliin. Mintun värisiin vanhoihin autoihin, banaaninutturoihin, vaaleansinisiin jakkupukuihin... Ihan mun lempituoksu. Tosin No 5 on käytössä arkena, 19 astuu esille vain ja ainoastaan erityisinä hetkinä. 

Luin muutama päivä sitten artikkelin tutkimuksesta, jonka mukaan tuoksu todellakin siirtyy nenän kautta verenkiertoon ja koko matkan aivoihin. Viime päivinä olen iloinnut aivan erityisesti ruusuntuoksuisesta kynttilästä. Sytytän sen aamulla ennen kuin venyttelen itseni hereillä lempeän joogan keinoin tai illalla, kun haluan valmistautua yöpuulle. En varmaan ole ainoa, jota tämä maailman tilanne rassaa. Juuri nyt olisi aika kiva olla suomalainen, jonka ei tarvitse huolehtia tehohoidon kustannuksista tai siitä, että saako itsensä ja terveydentilansa testattua. Tai vieläkin tärkeämmin, läheistensä ja rakkaittensa tilan seuratuksi. Tällä hetkellä tuntuu, että lunta tulee tupaan sekä ympäröivän  maailman että yksityiselämän voimin. Sen verran alkaa jo olla kinoksia, että toivoisi kevätauringon tulevan ja sulattavan edes osan. 

Ostin jouluksi kimpun liljoja. Nyt terälehdet ovat kulhossa ja välittävät sanoinkuvaamatonta, lähes hypnotisoivaa, tuoksua. Käyn välillä upottamassa pääni terälehtiin ja nuuhkimassa. Ja sitten on vielä tämä meidän Lidlistä ostettu tuoksukynttilä. Sen nimi on "Helsinki". Tuoksu kertoo tuoteselosteen mukaan suomalaisista pikkujouluista. Mulle tulee lähinnä vanilja mieleen, mutta hei, jos sanotaan, että suomalainen pikkujoulu,  niin sehän on suomalainen pikkujoulu!

❤:lla Johanna, tuoksuihin ja tunteisiin hurmaantuneena

Töistä tullessa poikkesin lähiruokakauppaan ja kuinka ollakaan, moni muukin oli poikennut. Ja ostanut kaiken. Wc-paperin lisäksi oli hyllyt tyhjentyneet kananmunista, rasvoista, puhdistusaineista, jäätelöistä, pakastepizzoista, cokis-juomista, chipseistä, juustoista, leikkeleistä... Epäilen, että muutaman lähiviikon aikana ihmiset heittävät ennätysmäärin roskiin piloille menneitä elintarvikkeita. Toivottavasti eivät syö, sillä ruokamyrkytyskin on hyvin epävakaa ilmiö. 

Vanhempi poika tuli eilen kotiin yliopistosta ja on näillä näkymin saman katon alla ainakin pari viikkoa. Viisas veto yliopistolta. Opinnot onnistuvat online. Nuorimmainen menee edelleenkin kouluun, mutta mä luulen, että koulu pistää ovet säppiin tuota pikaa. Lähikunnat ovat jo pistänee.  On jotenkin kohtalon ivaa, että mä saan olla onneni kukkuloilla (eli lapset kotona), kun pandemia jyrää. Lahjahevosta ei ole hampaisiin katsomista (vai karvoihin?), miten tää taas nyt meni.