Ehkä juuri tänään olen kahden maan välimailla niin paljon kuin voi olla: toisessa kotimaassa on karkelot, toisessa muistetaan poisnukkuneita. Ajatus on sama, aikojen saatossa vain All Hallows' Eve on taipunut muotoon Halloween ja markkinamiehet ja -naiset ovat pitäneet huolen lopusta. Lasten kanssa on ollut ihana viettää Halloweeniä ja se on ollut melkeinpä mieluisin juhlani täällä. Siinä on jotain sydäntä pakahduttavaa, kun pieni karkkikeppostelija soittaa ovikelloa ja saa juuri ja juuri jännitykseltä sanottua "trick or treat". Isä tai äiti pitää vahtia selän takana ja kuiskaa taikasanat jos ei ihan heti mieleen muistu.
Kaksi vuotta sitten pääsin melkein pyhäinpäivänä käymään haudoilla Jyväskylässä. Jos kynttilöiden luvattu paloaika piti paikkansa, niin kynttilät tuikkivat myös juhlapäivänä. Miehen vanhemmat, isä, äiti, mummu, kummitäti. Viemäni kanervat näyttivät vähän yksinäisiltä, kynttilät juuri ja juuri syttyivät kylmässä viimassa. En ole vuosikausiin palellut niin kuin Jyväskylän hyisillä hautausmailla, mutta edelleenkin sydämessä on lämmin olo: kerrankin sain muistaa läheisiä perinteisellä tavalla.
Suomesta poismuuttaessa en tullut uhranneeksi ajatustakaan sille, että mites sitten huolehditaan haudoista ja muistamisista. Eipä sellaista tule miettineeksi. Olen kuitenkin omalta osaltani ajatellut, että en halua olla jälkipolville rasitteena. En halua hauta- tai uurnapaikkaa. Olen muutenkin opastanut lapsia, että jos vaikka onnettomuuteen yhdessä joutuisimme, niin pelastavat itsensä ja jos selviän, niin hyvä niin. Mulla on kuitenkin ollut hyvä elämä ja parasta mitä olen saanut aikaiseksi ovat lapset.
Silloin tuoreeltaan kirjoitin Jyväskylän tunnelmista näin:"Siinä oli jotain merkillistä ja merkittävää. Yksinäni kaikkien vuosien jälkeen haudoilla kynttilöiden kanssa. Kylmä viima puhalsi, olin jäässä luita ja ytimiä myöten, ei ristin sielua missään. Kävin viidellä haudalla kahdella hautausmaalla. Kerroin kuulumiset, ajatukset, ikävän. Selvemmin kuin koskaan ymmärsin, että tämä saattaisi olla viimeinen kerta, tulevista ei tiedä. Muistin ihmiset, läheiset, mieleen kumpusi tapahtumia, kohtaamisia, pieniä eleitä, viimeisiä puheluja, viimeisiä kirjeitä. Heipä. Hei hei. Täällä on niin kovin hiljaista. Voikaa hyvin."
Hyvää pyhäinpäivää. Mun mielessäni tällä hetkellä suurimpana on syvä kiitollisuus.
❤:lla Johanna