Stirlingin pikkukaupunki on voronnut sydämeni. Ja tyttären. Viime kerralla löysin ihanan pikkuhotellin ja suunnittelin palaavani sinne uudemman kerran. Hotelli ei ainoastaan tarjonnut pehmoista pielusta vaan maistuvia aamiaisia. Sijainti on loistava: muutama sata metriä juna-asemalta ja kävelymatkan päässä Stirlingin linnasta, kaiken hyörinän ja pyörinän keskellä.
Friars Wynd -hotellissa musta pidettiin hyvää huolta. Huone luovutettiin virallisesti vasta iltapäivällä, mutta olin paikalla monta tuntia etuajassa. Sain jättää matkalaukut säilytykseen. En jaksanut kuitenkaan kierrellä kaupungilla ihan niin kauan kuin olisi tarvinnut ja palasin lukemaan hotellin pieneen ravintolaan. Vastaanoton nuori mies kävi kysymässä juomatoivettani ja höyryävä kaakao oli hyppysissä tuota pikaa. Off charge, of course.
Huoneeseeni rakastuin välittömästi. Viihtyisä ja yksilöllinen, tuntui kuin ei hotellissa olisikaan. Olen ollut aikaisemmin kolmessa hotellissa Skotlannissa ja Wi-Fi ei ole ihan itsestäänselvyys: jossain siitä olisi pitänyt maksaa erikseen. Täällä se sisältyi hintaan ja toimi huoneessanikin.
Aamiaisen kuului hintaan ja kokeilin joka aamu jotain erilaista. Hyvät raaka-aineet ja maistuvat kokonaisuudet, skotlantilainen lohi. Ja mikä kumma siinä on, että vaikka täälläkin käytämme mahdollisimman vähän teollisesti tuotettuja kananmunia, niin Skotlannissa nekin maistuivat erilaisilta?
Scottish Porridge -aamiaisen sai valita suolaisena tai sokeroituna. Suola ja hillo, kiitos. Alakuvan The Full Scottish Breakfast riitti polttoaineeksi iltaan saakka enkä mä edes saanut ihan koko annosta loppuun. Tarjoilija kiitteli, että tein kyllä erinomaisen hyvää työtä verrattuna moniin muihin. Haggis (lampaan sisäelimiä viljaan sekoitettuna), black pudding (vähän kuin mustaamakkaraa), lorne sausage (neliönmallinen jauhelihaviritelmä), pekoni, pavut ja kananmuna olivat varmasti unohtumaton kokemus myös verisuonille.
Viski on aina ollut vähän niin ja näin. Vasta joskus reilusti yli nelikymppisenä alkoi juoma jollain tavalla avautua, mutta ei se mikään ykkösvalintani ollut. Vaan tämäkin asia kirkastui. Jos ympärillä on viileä ja kostea sää, paksut kiviseinät ja yleiskoleus, niin mikään ei lämmitä niin kuin viski. Kaupungilta kotiin tullessa pyysin Kristofer Hivjun (mm. Steinar Beck-elokuvissa) näköiseltä baarimikolta jotain hyvää, mutta ei liian kallista juomaa. Parilla punnalla sain erinomaisen ja helposti juotavan "elämän veden" nenäni alle ja alkoihan se elämä ja veri taas virrata. Oli mukava hipsiä kuumaan kylpyyn supersiistiin kylpyhuoneeseen.
Yhtenä iltana sain myös tyttären poikaystävineen seurakseni päivälliselle. Ruokalista ei ollut pitkän pitkä, mutta jokaiselle löytyi jotakin mieluisaa. Mä tykkäsin monista kalavaihtoehdoista.
Toivon, että vierailijoita riittää sen verran, että pikkuhotelli selviää koronakriisistä. Mä nimittäin haluan palata tänne uudelleen. Jos mun olisi pakko kirjoittaa kirja varaisin huoneen Friars Wyndistä, istuisin huoneessani odottamassa inspiraatiota ja melko varmaan se löytyisi. Siitä ei kyllä ole takeita millainen kirjasta tulisi.
❤:lla Johanna, menneitä muistellen ja tulevista haaveillen