Piti pari kertaa räpsytellä silmiä, kun näin possujen lentävän, naamioituneen poroiksi, viipottavan joulupukin ja tontun tamineissa. Possut ovat tänä jouluna suosittuja pihakoristeita.
En varmaankaan ole ainoa, joka tänä vuonna erityisesti kaipaa linnan juhlia. Olisihan ne tuoneet piristystä ankeaan vuoteen. Toisaalta olen usein miettinyt, että itsenäisyys tuntuisi olevan = linnan juhlat. Pienestä pitäen olen istunut telkkarin ääressä nauttien juhlahumusta milloin leivonnaisten kanssa, milloin vain pyjama yllä päivän ensimmäistä kahvia hörppien kaukana Suomesta. Kahdeksan vuotta sitten päivä oli erityinen: linnan juhlat jäivät väliin, koska menimme tapaamaan ensimmäisen kerran Felixiä. Sen päivän jälkeen Felix onkin ollut täysivaltainen perheenjäsen.
Nyt saattaisi olla aika päivittää itsenäisyyspäivän juhlintaa, ollaanhan jo päästy yli sadan vuoden itsenäisyyden. Onhan se jotenkin hullua, että 0.04% juhlii Presidentinlinnassa ja 99.96% seuraa syrjästä. Ihan kuin itsenäisyys ja sen juhlinta ei kaikille kuuluisikaan. Ajatus ei varmaankaan ole saattaa ketään syrjästäkatsojaksi, mutta tunteelta ei voi välttyä. Jos katsotaan linnaan kutsuttuja, niin on siellä tavallisia ihmisiäkin, mutta valtaosa on jo valmiiksi kansakunnan kaapin päällä, valokeilassa. Nyt ei pidä käsittää väärin. Arvostan taiteilijoita, urheilijoita, tiedekuntaa, poliitikkoja. Mutta arvostan mä myös siivoojia, lastenhoitajia, opettajia, bussikuskeja, keittäjiä, roskakuskeja, kaupan kassoja, omaishoitajia. Oikeastaan mä arvostan ehkä vähän enemmän näitä jälkimmäisiä: ei glooriaa eikä kunniaa, aika pieni palkka, näkymätöntä työtä. Sitten vasta huomataan jos työ jää tekemättä. Ja entäpä pienyrittäjä tai maatalousyrittäjä, joka onnistuu työllistämään itsensä ja ehkä naapurin Masan? Toisaalta. Onhan yhteiskunnalle kalliimpaa kouluttaa lääkäri, näyttelijä ja akatemian käynyt muusikko kuin duunari. Miksipä ei sitten näitä yhteiskunnan herranterttuja edes kerran vuodessa tuotaisi näytille.
Ensimmäisenä mä poistaisin linnan juhlista poliitikot. Saisivat vapaapäivän ja rauhassa katsella miltä äänestäjäkunta näyttää. Muutenkin ovat hiha hihassa kiinni työpäivät pitkät. Karsisin tv:stä ja mediasta ennestään tuttujen määrää. He saavat valokeilansa ja isänmaan järkkymättömän tuen muutoinkin. Raha- ja teollisuuslaitosten edustajat voisivat paukutella henkseleitä edustustiloissaan, järkätä omat ja vähemmän pönötystä vaativat kekkerit. Ovat jo valmiiksi hyvin verkostuneita. Kansainvälisesti Suomea tunnetuksi tekeviä kutsuisin lisää, olisivat sitten urheilijoita tai tiedeihmisiä. Tähän päivään mennessä mulle on yli 20 Amerikan vuoden aikana mainittu kanssasuomalaisista nimeltä Sibelius, Mannerheim, Häkkinen, Räikkönen, Duudsonit, E-P Salonen, Ruutu ja Aho. Joku yritti Tegnellia vängätä suomalaiseksi, mutta korjasin ruotsalaiseksi epidemiologiksi.
Monelle päiväpalkastaan riippuvaiselle tulisi varmasti ongelmaksi juhlan kustannukset. Ei ole ihan halpaa olla meikattavana, kammattava ja desingkostyymit ja -korut yllä. Miksipä ei linnan juhlamenua voisi ostaa itselleen kaupasta? Olisi aika hauska syödä samanlaisia hors d'Oeuvres kuin kutsuvieraat. Osa tuotosta kaupalle ja osa linnanjuhlien apurahastoon. Siitä voisivat vähävaraiset kutsuvieraat anoa avustusta. Aikakauslehdissä voisi olla muuttumisleikkejä kutsuvieraille ja hotellit ja kauneushoitolat tehdä someyhteistyötä.
Mua vähän vaivaa myös juhlinnan Helsinki-keskeisyys. Viime vuosina on tv:ssä esitetty etkoja ja jatkoja. Olisi ihan paikallaan, että etkot ja jatkot lähetettäisiin ympäri Suomea olevista tapahtumista. Yle koko kansan rahoittamana tv-yhtiönä voisi piipahtaa muuallakin kuin hotelli Kämpissä.
Sen jälkeen kun vierailin Valkoisessa talossa olen kummastellut, miksi Presidentinlinnaan ei pääse tavalliset tallaajat vierailulle useammin. Käsittääkseni Suomessa ovet ovat olleet kansalaisille avoimina parina päivänä vuodessa ja siinä se. Presidentti ei kuitenkaan asu linnassa kuten esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Valkoisessa talossa. Valkoiseen taloonhan pääsee, kun lähettää oman osavaltionsa senaattorille pyynnön. Hänen toimistonsa järjestää käynnin. Miksipä ei Suomessakin voisi pyytää omaa kansanedustajaa (onhan heillä avustajat) järjestämään vierailun. Siinä kansalainen lähentyisi edustajaansa ja Presidentinlinna olisi koko kansan koti. Onneksi eduskuntaan pääsee vieraisille.
Täällä olen oppinut, että itsenäisyys on iloinen asia. Juhlitaan, ollaan iloisia ja itsenäisiä. Menetykset, saavutukset, vapaus, suru ja kunnia - kaikki ne marssivat yhdessä ilon rinnalla. No, meillä on vielä matkaa niin harmoniseen yhteiskuntaan kuin Suomi on. Siksikin mun mielestä Suomen kannattaa tänä päivänä (ja kaikkina päivinä) seisoa pystyssä päin, ainakin se takin ylin nappi auki ja iloita.
Onnea Suomi, synnyinmaa!
❤:lla Johanna, umpisuomalainen (saa lainata seuraavan uuden puolueen nimeksi)