Aikaisemminkin olen kirjoittanut amerikkalaisten ystävällisyydestä. Tänään se tuli taas todistetuksi. Läksimme Felixin kanssa aamulenkille. Lämpöä oli 21 C astetta ja jätin Felixin vesipullon kotiin. Ajattelin, että pärjäämme pari kilometriä ilman vettä. Eilenkin pärjättiin.
Felixin suunnitelmat olivat kuitenkin erilaiset. Viileästä säästä innostuneena Felix mutkitteli jalkakäytävän toisesta laidasta toiseen, intoili jokaisen hajun perään ja haukkui kaikki oravat, linnut, pupujussit. Ja vastaantulijat. Janohan siinä tulee. Väistin muita kulkijoita ajotielle ja taas kerran väistäessä Felix iski jarrut pohjaan. Tosikoira ei jalankulkijoita väistele. Vastaantulija sitten kysyi, että onko koira peloissaan. Ei, kun haluaisi vain jatkaa tuttua jalkakäytävää. Mutta koirahan on ilmiselvästi janoissaan. Saisinko tarjota vettä kysyi vastaantulija. Kieltämättä Felix vaikutti janoiselta ja ilahtuneena otin vesitarjoilun vastaan. Niin otti Felixkin.
Herra lorutti vettä pullostaan ja Felix lipitti. "Drink some more little pal, here is some more" herra vielä jutusteli juottaessaan. Kun jano oli tyydytetty otti Felix tanakan asennon ja haukahti.... ikävä kyllä ei ystävällisesti, vaan sillä tavoin että mitä sä siinä teet! Herra hyppäsi taaksepäin. Nolona nuhtelin Felixiä käytöstapojen puutteesta ja lupasin hyväntekijälle opettaa koiran kiittämään kauniimmin.
Kieltämättä mielessä kävi, että mitähän tämä herra musta ajattelee. Jokin orjapiiskuri, joka ajaa pikkukoiraparan nääntymyksen partaalle juoksuttamalla kuumia kävelyteitä pitkin? Eläintenkiduttaja? Empatiakyvytön psykopaatti? Kokemuksesta tiesin, että pääsemme kyllä kotiin. Olin valmis myös kantamaan Felixiä jos siltä näyttäisi. Felix RAKASTAA kävely- ja juokulenkkejä. Töhötys tarkoitti, että energiaa kyllä riittää.
Jokin aika sitten kaupan pihasta lähtiessä rouva viittilöi vinhasti. Ruuvasin auton ikkunan auki. Sun auton alla on pikkulintu selvitti rouva. Ja niinhän siellä olikin. En tiedä oliko lintu poikanen, joka ei vielä hallinnut siipiään vai siipeensä saanut aikuinen, lento ei kuitenkaan luonnistunut. Pahaksi onneksi olin puoliksi siinä ajotiellä.Väkeä kertyi ympärille ja ihmeteltiin, että mitä nyt. Ei kuitenkaan mennyt kuin hetki, kun järkäleenkokoinen herrahenkilö kumartui auton alle, nappasi linnun ja kantoi turvaan. Tällä välin oli kuitenkin yksi autoilija pahoittanut mielensä. Vihaisesti hän mulkoili meikäläisen puoliväliin ajoväylää pysäytettyä autoa puikkelehtiessaan autollaan ohi.
Myönnän, päivä oli kuuma ja tunnelma hikinen. Niin ilmiselvästi myös Volvossaan istuvalla herrahenkilöllä. Hän parkkeerasi jonkin matkan päähän, edelleen ajoradan reunaan. Siihen, mihin ei missään nimessä saa pysäyttää jotta ei estä palokuntaa pääsemästä palopaikalle. Kun lintu oli pelastettu ja pääsin jatkamaan matkaa pysähdyin autoilijan viereen. Näytin autoilijalle, että avaapa ikkuna. Sitten pyysin anteeksi, että sillä tavalla tukin ajoväylän, mutta auton alla oli siipirikko pikkulintu enkä halunnut murskata sitä autollani. Toivotin hyvää päivänjatkoa, pahoittelin vielä kerran ja jatkoin matkaani.
Felix on oppinut, että lenkin jälkeen mennään talon sivulle juomaan vettä suoraan vesijohdosta. Tänään kuulin ihan erilaisen haukun kuin koskaan aikaisemmin. Kaksi lyhyttä ja aika terävää haukahdusta. Katsoin ikkunasta mitä takapihalla tapahtuu. Ilmiselvästi Felix oli saaliin perässä. Haukahdukset toistuivat. Luulen, että mä kuulin meidän pikku kettukoiran metsästyshaukun.