Kävi kutsu mennä koululle aamukahville. Lapsi, kasiluokkalainen poikamme, oli saanut tunnustuksen kategoriassa "Integryty" eli suoraselkäisyys tai rehtiys.
Vähän sydän pamppaillen koululle taas ajeltiin miehen kanssa. Mitähän sitä nyt on tehty? Koulun mediasentterissä oli kohtuullinen joukko vanhempia.
Ja kunniakirjassa sanottiin näin: "A. has strong moral principles which he consistently upholds. A. is the kind of student that will show a teacher when a grading error has been made in his favor. A. is a model student and citizen."
Nämä tilaisuudet ovat ihania! Ensinnäkin aamutuimaan saa syödä donitsin. Toisekseen tulee sellainen olo, että ehkä lastenkasvatus ei ole mennyt ihan mönkään. Kolmannekseen on mukava katsella palkinnon saajia. Neljännekseen päivä on kiva aloittaa taputtamalla. Viidennekseen mielessä kävi, että kyllä elämässä on paljon hyvää.
Samainen poika on ehdolla National Junior Honors Societyn jäseneksi. Ei tämäkään ole niin juhlavaa kuin miltä kuulostaa. Pojan kaksossisko selvitti tiensä kerhoon jo vuosi sitten. Nyt olisi pojan vuoro. Työtä pitää toki tehdä. Pari viikkoa sitten poika väkersi koulussa tunnin verran esseetä koulutuntien jälkeen aiheesta miksi juuri hän olisi sopiva ehdokas. Kaksi suosituskirjettä tarvittiin hänet hyvin tuntevilta ihmisiltä. Omat vanhemmat tai läheiset sukulaiset eivät kelvanneet. Eilen illalla hän sitten vielä teki pienimuotoisen resumen mm. kaikesta siitä, missä hän on vapaaehtoistunut tai osoittanut johtajuutta. Onneksi vapaaehtoistumista on tullut liikuntaharrastuksen kautta. Hauskin oli, kun yksi seuran jäsenperhe antoi leipomonsa lasten käyttöön päiväksi. Urheilijat leipoivat leipää ja pullaa. Tuotto käytetään niiden perheiden auttamiseksi, joilla on satunnaisia ongelmia rahoittaa harrastus.
Leipomon omistaja oli kehunut, että poika pesi uunipellit ja taikinakulhot paremmin kuin kukaan muu.
Mutta kävi mulla kyllä mielessä, että onko tämä nyt sitä suomalaista rehellisyyttä. Kuinka viisasta on huomauttaa opettajalle, että olet antanut mulle liian hyvän numeron...