Apinaenglantia

Aikani kuluksi lapsia autojonossa odotellessa katselin Ilta-Sanomien sivuilta Lenita Airiston ja Rita Tainolan keskustelua (täältä). Olen aina pitänyt diplomiekonomi Airistosta. Hän on rohkea oman tiensä kulkija. Sujuvasanainen, säkenöivä, eläväinen ja naurukin on hersyvä. Lenita Airisto on ihminen, jonka haluaisin tavata, kuunnella mitä hänellä on kerrottavaa. Viisautta ja kokemusta on muillekin jaettavaksi. 

Keskustelussa mua alkoi harmittaa peijakkaasti, kun taas kerran parjattiin ja mietitiin että miten me suomalaiset ollaan niin paljon huonompia. Suomalaiset sitä ja suomalaiset tätä. Ja sitten Lenita loihe lausumaan suomalaisten APINAENGLANNISTA. Kuulemma nykypolvilla menee jo paremmin, mutta firmojen pitäisi huolehtia että apinaenglannin puhujat eivät pääse pilaamaan suomalaisten mainetta. 

Olen itse sitä ikäpolvea, jonka kieliopinnot painottuivat kielioppiin. Puhumisesta viis kunhan lause on oikein koottu. Muistan kun kuudennella luokalla pyysin englannin opettajalta tukiopetusta. En suinkaan kieliopin vuoksi vaan siksi, että älysin ettei th-yhdistelmän lausuminen suju kuten pitäisi. Tunnin verran jankkasimme the car, there, that, those, the monkey. Ei se kuulkaa suju vieläkään. Aika helposti kaikessa kiireessä sanon tö tai thö (kuulostaa hö) tai jotain muuta. Tähän mennessä kukaan ei kuitenkaan ole minua täällä oikonut tai asia jäänyt ymmärtämättä. Broken English on kuitenkin maailman puhutuimpia kieliä.

Mulla nousee aina karvat pystyyn, kun ihmisten kielitaitoa arvostellaan. Pitää olla erinomainen ihminen, että voi toisen osaamista arvostella. Mutta kuinka sivistynyttä se on onkin sitten toinen juttu. Toisaalta eiväthän osaaminen ja sivistys olekaan synonyymejä. 

Olen kuullut sivusta, kun kaksi onnekasta jotka ovat oppineet vieraan kielen jo melkein vauvasta (vanhemmat olleet ulkomailla töissä) ovat haukkuneet kolmannen ääntämyksen pataluhaksi. Omaan blogiini riittää irvailijoita varsinkin englannin kielen kirjoitusvirheistä. Sikäli hassua, että taidan kuitenkin tehdä prosentuaalisesti enemmän virheitä ihan suomeksi. Kertokaa mulle mikä siinä on, että toisten kielitaitoa ja ääntämystä pitää arvostella? 

Suomen koululaitos veti mun kanssa vesiperän. Kielioppiopinnot ovat hävinneet päästä lähes täysin. Puhua papatan niitä sanoja jotka aivojen salalokeroista löytyvät ja varmasti teen virheitä sekä ääntämyksessä että kirjoituksessa.  Tiedän toki, että moni kuukauden ulkomailla asunut puhuu paikalliskieltä kuin NATIIVI (voi vitsi, jos yhden sanan voisi poistaa kielestä niin tämä olisi hellurei!) ja hänet sekoitetaan paikallisiin sekä ulkonäkönsä että puheenpartensa vuoksi. Ja jos ei paikallisiin, niin ainakin näyttää enemmän ruotsalaiselta tai ranskattarelta kuin suomalaiselta. (Itse asiassa olen tutustunut täällä amerikkalaiseen, joka on oppinut lähes täydellisen suomen kielen käymättä koskaan Suomessa, seurustelematta suomalaisen kanssa. Onpahan vähän treffannut suomalaisia ja loput oppinut kirjoista ja äänikaseteilta. Kyllä näitäkin luonnonihmeitä on. Kertoi, että hänen päänsä on sellainen että sinne vain tarttuvat jotkut asiat, kuten vieraat kielet.) 

Tiedättekö,  mä olen ylpeä siitä kun voin sanoa olevani suomalainen. Kuulostan ja näytän vähän erilaiselta, mutta niin tekevät mm. etelä-afrikkalainen, meksikolainen, intialainen ja teksasilainen ystäväni. En halua näyttää ruotsalaiselta tai ranskalaiselta. Kun adoptoimme Felixiä kertoi yhdistyksen pomo käyneensä edellisenä vuonna risteilyllä Helsingissä. Hän ihasteli, kuinka kaikki olivat hoikkia ja pukeutuneet niin hyvin. Näyttivät hyvinvoivilta ja terveiltä. Mitäpäs minä muuta kuin kehumaan, että Suomessa kiinnitetään paljon huomiota terveellisiin ruokatottumuksiin ja liikutaankin kun pyöräillen ja kävellen pääsee niin näppärästi joka paikkaan. Ja yksillä kutsuilla punastuin, kun kävin keskustelua herran kanssa joka totesi suomalaisten naisten englannin olevan hyvin seksikästä. 

Vieläkö kouluissa painotetaan kielioppia? Vai joko on hoksittu, että vaikka puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa, niin joskus kannattaa myös suu avata ja puhua sillä äänellä mikä sieltä tulee? Vertailun vuoksi, lapsillamme ei ole ollut kielioppitunteja edes omasta äidinkielestään englannista. Nyt opetusohjelma muuttui ja kielioppi on taas mukana kuvioissa. Jos kysyn, että  mitä ovat verbit ja adjektiivit niin vastaus löytyy. Mutta lauseenjäsenistä on turha tiedustella mitään.