Ennen vuoden vaihdetta pitää touhuta kuin viimeistä päivää. Muutaman tunnin aattopäivästä on jo useamman vuoden ajan vienyt lahjoitukset hyväntekeväisyyteen. Aloitan aina hyvissä ajoin, mutta viimeiselle päivälle se aina jää. Eilen pakkailin ja etsin kaikkea mahdollista lahjoitettavaa. Periaatteena on, että talosta pitää poistua vähintään yhtä paljon tavaroita kuin vuoden aikana on tullut.
Mutta mikä siinä onkin, että vaikka kuinka näkee että vuoteen ei ole tullut jotain vaatetta käytettyä niin sen tahtoisi vielä jemmata. Jos sittenkin löytyisi käyttöä. Jospa tytär haluaisi ottaa tämän. Jospa, jospa. Viime muuton yhteydessä opin, että parempi vain karsia reippaalla kädellä. Lahjoitukset pitää tehdä ennen vuoden vaihtumista, jotta ne saa verovähennyksiin.
Tänään lounastimme ystäväperheen kanssa takkatulen loimussa. Golfradan klubitalolla olemme ruokailleet nyt muutamana vuonna, joten traditiosta voidaan kai puhua. Ystäväperhe palasi toissapäivänä Hawaijilta ja oli mukava kuulla retkestä. Joululoma oli ollut mitä mainioin.
Takkatulta vastapäätä avautuu maisema golfkentälle ja lammelle. Kävelemme Felixin kanssa muutaman kerran viikossa klubitalon sivuitse.
Ystäväni tietää kuinka paljon tykkään kahvista. Hän antoi miehelle ja minulle lahjaksi espressokupit.
Yhteen ääneen miehen kanssa totesimme, että sehän on kuin suomalainen kuusipuu, havumetsä. Tässä on jo kyllä ihan selkeästi suomalaista designia. Kävisi vaikka Marimekosta.
Ystäväni työllistää lapsiamme säännöllisesti. Loman ajan tytär kävi hoitamassa perheen kissaa, Rascal-neitoa. Aikaisemmin syksyllä ystäväni palkkasi poikamme pesemään painepesurilla pihatien ja jalkakäytävän heidän talonsa kohdalta. Kesäisin vanhempi poika käy kerran viikossa leikkaamassa nurmikon.
Tytär otti kissanhoitohommat tosissaan. Hän ei tyytynyt pelkästään antamaan ruokaa ja putsaamaan kissanhiekkaa, vaan kisu sai leikkiäkin ja yrittää tavoittaa taskulampun valoa. Istuin yleensä eteisen matolla sillä aikaa kun tytär teki työnsä. Rascal tuli puskemaan päätään ja hieromaan selkäänsä.
xoxoxoxoxoxoxoxoxoxo
Kaiholla muistelen aikaa, kun uudenvuodenyö oli jotenkin aivan erityinen. Kun tähtitaivaan alla pienessä pakkasessa ilotulitusta katsellessa tuntui, että huomenna on elämä toisenlainen. Kulunut vuosi voitiin merkitä aikakirjoihin ja aloittaa kaikki alusta. Moneen vuoteen en ole enää tavoittanut samaa tunnetta. Sen sijaan, että aika tuntuisi helminauhalta on siitä tullutkin ohutrenksuista panssariketjua. Vuosi liittyy toiseen saumattomasti, tänään jatketaan siitä mihin eilen jäätiin.
En ole vuosiin enää oikein luvannutkaan mitään. Mun pitää nimittäin yrittää koko ajan, jotta kiinnikurottavaa ei olisi sitten liikaa. Toki ajattelen tekeväni asioita fiksummin, yrittäväni enemmän, oppivani ehkä jotain uutta, olevani parempi ihminen, puoliso, äiti, ystävä.
Kirjassaan Acquired Tastes: A Beginner's Guide to Serious Pleasures kirjailija Peter Mayle kertoo minkälainen on hänen täydellinen uudenvuodenpäivänsä. Kirjailija juhlii sängyssä pyjama yllä nautiskellen kaviaaria ja shampanjaa. Molempia kohtuudella ja parasta mitä rahalla saa. Mä voisin ottaa uutta vuotta vastaan tuolla tavoin. Kristallipallon tai korkokengän putoaminen ei enää hytkähdytä samalla tavoin. Rymyäminen kapakassa tuntuu ajatuksena kaukaiselta ja San Diegon vuodet pilasivat ilotulituksen. Kun joka ilta saatoin asunnon parvekkeelta katsoa Sea Worldin ilotulitusta alkoi välkkyvät värivalot taivaalla tuntua... no, välkkyviltä värivaloilta.
Kun tapasin mieheni isän viimeisen kerran hän saatteli lapset ja minut junaan. Siinä asemalla hän antoi lujan halauksen ja toivotti Jumalan siunausta. Niille blogini lukijoille, joille siunaus sopii: siunausta vuodelle 2015! Heille, jotka tuntevat pärjäävänsä ilman siunausta toivotan onnellista vuotta 2015! Söin tänään mustasilmäpapuja, jotta vuosi olisi onnekas ja hyvä. Sitähän me kaikki tarvitsemme yrittämisen ja ahertamisen lisäksi, onnea ja hyvyyttä.