Luin joku päivä sitten iltapäivälehteä ja törmäsin termiin laturaivo. Vakava juttu, mutta kyllä mua termi alkuunsa nauratti. Apinan raivolla olen kuullut tehtävän erilaisia asioita. Ainakin isot pojat aikanaan kuntosalilla treenasivat apinan raivolla.
Viime viikolla törmäsin autojonoraivoon eli carpoolraivoon. Odottelin lasta koulun edessä siistisi jonossa. Edessä olevan auton edestä lähti jonottava auto pois. Kellon soittoon oli vielä aikaa. Tapana on, että kun tilaa tulee niin eteenpäin siirrytään. Parin auton päässä takanani oli tiukka kaarre, joka oli mennyt tukkoon. Ohi ajavat joutuivat venkslaamaan, että pääsivät autojonon ohi. Käynnistin auton. Odottelin kotvan jos toisenkin, että edellä olija siirtyisi eteenpäin. Kun mitään ei tapahtunut menin muina mieheni koputtamaan auton ikkunaan. Tämä ei ole mitenkään tavatonta. Munkin ikkunaan on koputettu, kun olen ollut ajatuksissani.
Rouva raotti sen verran auton ovea, että juuri ja juuri sain silmäkontaktin. Hei, anteeksi kun häiritsen, mutta voisitko sä siirtää sun autoa eteenpäin?
Kanssaeläjä katsoi aika murhaavasti, totisena. No jos se on sulle kerta niin tärkeää, niin voinhan minä.
Mulla meni konseptit jo vähän sekaisin. Yritin pukea sanoiksi, että kaarre takana on tukossa, saataisiin väljyyttä. Kyllä minä tiedän miten carpoolissa toimitaan kuului napakka vastaus.
Äkkäsin, että nyt ei ole hyvä päivä. Pyysin anteeksi ja sanoin, että tarkoitukseni ei ollut käyttäytyä hyökkäävästi tai ikävästi. Pahoittelin vielä ja menin takaisin autooni. Tyhmä minä.
Rouva siirsi autonsa melkein edessä olevan auton takakonttiin. Hyvä ettei polttanut kumia. Jono liikkui, suma kaarteessa purkautui.
Olin vähän hölmönä, mutta ajattelin että eihän se kyllä mun homma ole jotain jonoa järjestellä. Olin vähän yli-innokas.
Viiden minuutin päästä edessä avautui auton ovi. Katselin visusti sylissä olevaa kirjaa. Ikkunaan koputettiin. Rullasin sen auki sydän pamppaillen. Rouva on auton vieressä nolona ja pyytää anteeksi. Minä pyydän puolestani. Sanon, että enhän mä mikään järjestysmies ole. Kanssa-autoilija sanoo, että tänään on ollut sikasurkea päivä. Sanon, että kaikki on unohdettu, meni jo. Toivotamme hyvää päivänjatkoa.
Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun normaalissa kanssakäymisessä törmään töykeään käytökseen. Ihmiset ovat yleensä kohteliaita, vaikka taivas kolisisi kanveesiin.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Itselläni on yksi raivo, joka ei ota laantuakseen. Kauppakärryraivo. Mies väitti jokin aika sitten, että läksin kuin pikamatkanjuoksija lähtötelineistä, kun joku onneton meinasi viedä kärryt Costcolla. Olimme ottamassa huikopalaa ennen ostosten tekoa ja kärryt olivat muutaman askeleen päässä tyhjinä. Eihän siinä mitään, mutta hehtaarihallissa pitää tarpoa monta sataa metriä suuntaansa, että saa uudet tyhjät kärryt kaupan ulkopuolelta. Mun kärryjä ei viedä! Eivätkä muuten vieneet.
Pari vuotta sitten korotin ääntäni Kohlsiin kaupassa. Jätin tyhjät kärryt rekkien väliin ja puikkelehdin tutkimassa tarjontaa. Kun palasin kärryille niitä ei ollutkaan missään. Vieteristä vetäen kädet nousivat tukevasti nyrkissä vyötäisille ja karjaisin että nyt hei, kuka otti mun kärryt! Kukaan kolmesta neljästä shoppaajasta ei tohtinut vastata, näyttivät päätä pudistamalle että en se minä ollut. Katselin kaikkia epäluuloisesti, hyvä etten lähtenyt kärryjä tarkastamaan. Siinä katsellessa sitten silmäkulmasta näin yksin rekkien välissä könöttävät kärryni. Vaivihkaa hakeuduin niiden suuntaan, yrittelin kai jotain vihellyksen tapaista. Onhan tässä kaupassa muitakin osastoja. Nehän pitääkin tsekata....
En osaa sanoa mistä raivo kumpuaa. Jotain alkukantaista siinä on. Sen verran alkukantaista, että en ennätä miettiä ennen kuin toimin. Raivoterapiaan, mars.