Täällä on kuulkaa kevättä rinnassa. Aurinko paistaa ja mittari näyttää 26 C astetta. Viikko sitten sunnuntaina satoi pikkiriikkisen lunta ja myrskysi. Villasukkahommiksi meni. Yksi mun työpaikoista on niin viileä, että alun kursailun jälkeen olen pakannut pässinpökkimät mukaan ja vetänyt ne kylmän viileästi jalkoihin. Talo on rakennettu muutama vuosikymmen sitten ja vaikka kaunis onkin, niin kylmyys on hyytävää.
Pikkuinen hoidokkini on muuttanut Floridasta ja muutama taistelu on käyty, kun rumaa (oikeasti kaunis!), isoa (sopivan kokoinen) ja jäykkää (topattu) takkia ei vaan voi laittaa päälle. Sukat eivät millään meinaisi mennä jalkaan ja koko meidän Pohjois-Carolina on ihan kökkö, kun on kylmä. Floridassa on kivempaa. Olen yrittänyt opettaa kerrospukeutumista. Hyvähän se sun on pukeutua kerroksittain kun olet aikuinen oli topakka vastaus. Mutta ihmeitä tapahtuu. Muutama päivä sitten pikkuinen pukeutuja kiskoi lipastosta pari t-paitaa ja pitkähihaisen puseron ja pakkasi päälleen. Nyt me molemmat pukeudutaan kerroksittain.
Mutta mulla on ihan oikea kysymys jos joku lukijoista olisi käsityöihmisiä. Toisin kuin minä. Löysin nämä kauniit sukkatossut tai tossusukat mieheni lapsuudenkodista kun sitä jokunen vuosi sitten tyhjensimme. Uskoisin näiden kuuluneen mieheni äidille. Siinä tapauksessa ne ovat monen vuosikymmenen takaa.
En millään raaskinut ottaa tossuja käyttöön, mutta Konmarini luettuani tulin siihen tulokseen, että käytettäväksi nämä on tarkoitettu. Varmistin vielä mieheltä, että asialle on hänenkin siunauksensa. Ja kuten Tuhkimo, niin minäkin olin siinä siunatussa tilassa, että jalkani oli ainoa johon tossu meidän talossa mahtui. Pienijalkaisia ollaan kaikki, mutta mulla on nykyisin perheen pienin jalka. Olen myös perheen tappi, lapset ovat huristaneet ohi.
Kysymys kuuluukin, että onko tällaisia vaikea tehdä? Onko tällaisille tossuille ohjetta olemassa? Minä sureksin etukäteen jo sitä päivää, kun olen käyttänyt sukat loppuun. Nämä ovat kertakaikkisen ihanat. Töihin en laita, ainoastaan kun istun fiinisti illalla sohvalla Netflixiä katsellen. Mieluiten vielä saunapuhtaana ja hampaat harjattuina. Ovat sen verran spesiaalit.
Mulla on ollut sukat kutimella nyt seitsemän vuotta. Ihanaa punaista Seitsemän Veljestä lankaa. Kotiin löysi maailmalta (kesäpaikan vintiltä, sinne olin pakannut säilytykseen) myös kirja pari vuotta sitten, jossa on oiva sukan ohje. Nyt kun yhdistän nämä kaksi asiaa, niin kohta on kotona tehtyjä sukkia meidänkin lapsilla. Lapset nimittäin rakastavat villasukkia! Väkisin piti vanhemman pojan jaloista riistää raidalliset sukat pesuun. Ne ovat jostain syystä niin rakkaat, että ennakkoluulottomasti ne asustetaan Vanseillä ja muilla jalkineilla. Sukat ovat isotädin tuomisia, siksikin varmasti aivan erityiset. Eikä kenelläkään muulla ole samanlaisia.
Hoitopaikan isäntä vähän hämillään katseli, kun taas yksi aamu kiskoin sukkia jalkoihini. Kerroin, että Suomessa sukkien kutominen on kansallisurheilua. Meille kehkeytyikin mukava rupattelu sukista ja näytille tuotiin myös miehen kylmän kelin sukat. Eivät ne niin kauheasti poikenneet mun kotonatehdyistä. Tosin niitä käytetään vain lasketellessa.
💜💜💜💜💜💜💜💜💜💜💜💜💜
Ja sitten se tärkein: kiitos teille kaikille edelliseen postaukseen puumerkin jättäneille! Teidän viestit on lämmittäneet enemmän kuin kaikki maailman villasukat yhteensä. Kyllähän mä näin, että blogissani oli välillä aika paljonkin kävijöitä, mutta jotenkin aina kuvittelin että kunhan lämpimikseni kirjoittelen. On ollut ihana huomata, että mulla on ollut ihan oikeita lukijoita!