Siemenostoksilla

Olen lukenut nyt teidän kaikkien ihanien viherpeukaloiden ja puutarhureiden blogeja ja mulla on vimma kasvattaa jotain. Aloitan varovasti, en ahnehdi. Olosuhteet meillä on sikäli vaativat, että kesällä aurinko porottaa armottomasti ja varjoisia alueita on vähän tarjolla. Kuumuus on kova ja kastelujärjestelmä ei yllä ihan joka kolkkaan. Yritän valita kukkia, jotka pärjäilisivät. Ei näistä ostoksista konkurssia tule, vaikka mitään ei kasvaisikaan. 

Inspiraatiota löytyy omasta kirjahyllystä. En edes muistanut, että siellä on Carolyne Roehmin "Spring Notebook" - ihana kirja! Kun selailin sivuja muistin miksi sen ostin. Kuvat ovat upeita, värikkäitä. Kevään peruskukkasista on kattavat selvitykset kuvien kanssa. Vähän autetaan puutarhan suunnittelussa, kirjassa on reseptejä ja jopa ideoita pääsiäisen viettoon, äitienpäivään ja keväisiin häihin. 

k

Parsaa meillä syödään yleensä sellaisenaan, vähän kypsennettynä voisulan kanssa. Joskus olen tehnyt salaatin masikoiden kanssa. Tämä keitto olisi varmasti kokeilemisen arvoinen. 

Pari viimeistä päivää ovat olleet enemmän tai vähemmän dramaattisia. Eilen taas tuli koululta soitto ja sanottiin, että "yellow code" eli "community lockdown" on käytössä. Keltainen koodi tarkoittaa sitä, että sisälle kouluun ei päästetä ketään eikä sieltä pääse ulos. Joku oli soittanut Middle Schoolin rehtorille uhkauksen ja siitähän se ilo alkoi kaikissa kouluissa (Elementary, Middle, High). Pommikoirat kävivät haistelemassa ja poliisit partioivat. Tänään tuli viesti, että maan rajojen ulkopuolelta soitettu uhkauspuhelu oli tullut väärään osoitteeseen: saman niminen koulu, mutta Floridassa, oli uhkauksen kohde. Toivon, että joku saa seuraamukset että muistaa soitelleensa. 

Olin tänään kaupassa, kun mies soittaa. "Koira tukehtuu." Minä, että mitä, mikä juttu tämä on. Tulen minä kotiin vähemmälläkin. Ikävä kyllä Felix oli saanut jotain henkitorveen ja oli tosissaan tukehtumassa. Mies oli googlannut ohjeet ja koira roikkui jo takajaloista pää alaspäin. Mua tarvittiin avaamaan suuta ja kaivamaan jos kurkussa sattuisi näkymään jotain. Kyllä siinä renkaat soikeina kaahateessa pääsi muutama voimasana. Tuntui karmealta ajatella, että Felix on hengenhädässä. Olin jo melkein kotona, kun miehen tekstari tuli: "Hengittää." Felix luimisteli puolisen tuntia, kuvitteli tehneensä jotain pahaa. Voi pientä ressua. 

Orvokit olivat äitini lempikukkia. Isä sai myös kasvatettua varsin kauniita orvokkeja pihamaallaan. Mun vanhemmat molemmat olivat viherpeukaloita, mun kohdalla on mennyt jotain pieleen. Ja erityisesti huvittaa, että Tuulen Viemän Scarlett oli Margaret Mitchellin mielessä ja ensimmäisissä versioissa "Pansy". Mitä siitäkin nyt olisi tullut, jos Pansy olisi todennut että "After all, tomorrow is another day" tai "fiddle-dee-dee". Mutta kyllä orvokki silti on kaunis. 

Mä oikeastaan haaveilen "cutting garden" (miten tämä kääntyy suomeksi, leikkopuutarha?). Olisi ihanaa, kun olisi oma puutarha mistä hakea kukkia. Meillä melkein oli sellainen vielä reilu vuosi sitten. Mies innostui perkaamaan kaikki penkit ja kukkaset katosivat sen siliän tien. Edellinen asukas oli innokas viherpeukalo ja sain kesäisin aina muutaman kukkakimpun aikaiseksi. En saa enää. Ja tietysti hyötykasvit olisivat paikallaan. Tosin pikkulikkana tuli sen verran kitkettyä porkkapenkkejä ja muita, että ihan niin täysimittaista kasvimaata en kaipaa. Mutta vähän kaikkea olisi aika kiva.