Kun mies ja tytär olivat Euroopassa tämä hiiri hyppeli pitkin pihoja. Ikävä kyllä sää oli viikonloppuna viileänpuoleinen ja välillä piti hypellä sisälle lämmittelemään. En mä paljon aikaiseksi saanut, mutta mielessä kaikuivat Ansun sanat Tuuliannikan tuvassa -blogista, kun hän kommentoi edelliseen kirjoitukseeni: "Puutarhaharrastus voi olla juuri niin pienimuotoista kuin itse jaksaa. Suurta iloa pienestä kukkapenkistä 😀" . Innostuin näistä kannustavista ja viisaista sanoista. Pikkuhiljaa edetään.
 |
| Ihana keväinen lahjapussi, joka piti ostaa suklaiden pakkaamiseen :) |
 |
| Orvokintaimet vähän isompiin ruukkuihin |
Yläkuvan aluetta perkasin. Se on meidän erillisen autotallin (talon yhteydessä on oma autotallinsa parille autolle ja tänne menee sitten kolmas) sivulla. Edellinen asukas oli tähän laittanut kasvamaan ainakin laventelia ja sitruunamelissaa (luulen niin, tuoksuu sitruunalle) ja jokin pensaskin tähän on istutettu. Laventeli on kadonnut.
Aika paljon sain alueelta nykiä ja vielä jäi kitkettävää. Tykkäsin, kun oli vähän viileämpi ja ei tarvinnut pohottavan auringon paahteessa ahertaa. Onkohan tuo alemman kuvan kasvi sitruunamelissa? Luulisin niin, sillä lehdet tuoksuvat sitruunalle.
Täkäläisittäin uudetkin talot ostetaan niin, että rakennuttaja rakentaa ja ostaja ostaa. Pihasuunnitelma ja istutukset ovat valmiina, niitäkään ei tarvitse murehtia. Vanhan kotimme ostimme uutena ja siihen oli jätetty meille postilaatikon ympärys vapaaksi itseilmaisua varten. Tämänkin talon pihamaalla on pensaita, puita ja kukkia jotka ovat olleet alusta alkaen rakennuttajan toimesta. Onneksi, muuten meidän piha olisi aika tyhjä. Rakennuttaja on yleensä firma, jolta talo sitten osteaan. Tätä alakuvan kasvia olen ihmetellyt, että mikä kumma se on. Sitä on istutettu useampaan kohtaan takapihalle kiertämään taloa. Aika pöheiköksi äityy ja taitaa siinä olla kukkiakin jos oikein muistan menneiltä kesiltä (ok, tämä nyt paljastaa sen etten ole mikään hortonimi kun en muista onko kukkia vai ei).
Lasten isoisovanhempien synnyinseuduilta on tämä alimmainen kuva. Tytär lähetti sen matkaltaan Euroopasta. Tietää, että äiti on heikkona lampaisiin :) Olen viettänyt sikäli onnellisen elämän, että lampaiden keritsemisestäkin on kokemusta. Ja siitä, kuinka loppujen lopuksi saa vetää jalkoihin lampaiden villasta valmistetusta langasta neulotut sukat. Elämä on ihanaa, vaikka neulontataitoni ovat samaa luokkaa kuin puutarhurin kykyni. Ja jos mun leikkokukkapuutarhasta saa yhden kimpun maljakkoon, niin olen onnellinen. Tosin kompastun usein myös tähän: kaunis pitää jättää paikoilleen eli kukat juurilleen eikä mun maljakkoon :)
❤:lla Johanna, ilman puutarha- ja käsityöpeukaloa
