Mulla on ollut ihanaa Helsingissä. Varsinkin nyt, kun sää vähän lämpeni. Tytär lähti takaisin Skotlantiin. Saatoin hänet lentokentälle ja palasin hurvittelemaan itsekseni. Ennen lähtöä kävimme maailmanpyörässä Kauppatorin tuntumassa. Mietin aika monta kertaa, ennen kuin ehdotin pyörähtelyä. Mulla on korkeiden paikkojen kammo. Tytär on päinvastoin täysiverinen hurjapää ja mikään ei tunnu pelottavan eikä hirvittävän. Ensimmäisellä kierroksella meidät pysäytettiin ihan maailmanpyörän huipulle, mun piti harjoittaa parhainta joogahengitystäni jotta en olisi oksentanut. Kun olimme jälleen alhaalla halusin viittoa pyörän pyörittäjälle, että päästä mut ulos. Tytärtä tämä kaikki tietysti huvitti, mutta sen verran hän mumsyn pelkoa kunnioitti ettei heiluttanut koria yläilmoissa.
 |
| Takki Ralph Lauren, housut Old Navy, lenkkarit Nike, laukku Tommy Hilfiger, huivi HM, aurinkolasit Fossil |
Ihastuttava Appelsiinipuun alla -blogin kirjoittaja Jael on ollut Helsingissä yhtä aikaa. Me saatiin sovittua treffit Stockmannin kellon alle. Jael vei mut ensin mukanaan kirjanjulkistustilaisuuteen ja sitten jatkoimme Deliberi -ravintolaan. En olisi tätä varmaan koskaan itse löytänyt, mutta Jael tietää ja tuntee. Voi mikä salaattinoutopöytä! Olen nyt käynyt pari kertaa lounaalla ja saan vatsani täyteen 4-5 euron hinnalla. Lohi on todellista herkkua. Latte maksoi 4 euroa. Hyvin kohtuulliset hinnat siis.
Jael on ensimmäisiä blogiini kommentoineita ja hän myös tuki alussa viittaamalla blogiini. Mulle on muodostunut mielikuva blogiystävästäni, mutta Jael on kyllä livenä vielä vähän enemmän: ystävällinen, älykäs, maailmankansalainen, lämmin. Ja tyylikäs! Oli ihana tavata ja toivottavasti treffaamme toistekin.
On ihana tunne olla elokuvissa ja ymmärtää jokainen sana, vivahde, letkautus. Kaipaan suomenkielistä viihdettä, kulttuuria. Olen lukenut Mielensäpahoittajasta, mutta yhtään kirjaa tai elokuvaa en ole vielä onnistunut tavoittamaan. Siksipä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja olikin aika kokemus. Heikki Kinnunen on Heikki Kinnunen. Hän ei ole kauheasti niistä onko Viljoo näkynyt -ajoista muuttunut. Satu Tuuli Karhu oli upea Sofia: kaunis, vahva, pelokas, rohkea. Jos itselläni ei olisi lähes samanikäistä tytärtä olisi ehkä ollut vaikea uskoa riemukkaita ja riehakkaita hetkiä todeksi. Mutta kun on omin silmin nähnyt, miten tyttöporukka revittelee niin suoritus oli uskottava.
Kun tarina pääsi vauhtiin olivat oksat pois ranskanpullasta. Ilot ja surut, nauru ja itku olivat herkässä. Mä liikutuin ihan valtavasti. Välillä hohottelin ja sitten taas itketti. Osa syy varmasti oli siinä ainutlaatuisuuden tunteessa, että tosiaankin olen elokuvissa Suomessa mutta kyllä elokuva on mainio. Lämmin, sympaattinen, oivaltava. Ja mua huvitti, kun Mielensäpahoittajassa oli oman isäni (ja itsenkin) piirteitä: lääkärissä ei käydä, asiat ovat omassa tarkassa järjestyksessään. Mutta kyllä minä myös mieleni pahoitin, Jani Volasen Pekka oli kyllä tosi ääliö Suomen ja suomalaisuuden dissaamisessa, ylenkatsomisessa. Kyllä ei. Tuskinpa yksikään vähän pitemmän aikaa ulkomailla viettänyt yhtyy moiseen pilkkaan.
Tennispalatsin Finnkino on kyllä aika huikea. En ole koskaan nähnyt yhtä pitkää irtokarkkihyllyä. Popcornit, nachot, juomat, kahvi... wau mikä paikka. On sitä suurta muuallakin kuin Amerikassa. Loma jatkuu. Mulla ei ole mitään ongelmaa ostaa ruokaa vain itselleni, miettiä vain omaa ohjelmaani, nautiskella aamu-unista ja päikkäreistä. Ostaa leivos, mansikoita ja kuohujuoma itselleni. Nyt kun olen täällä haluaisin jäädä vähän pitemmäksi aikaa. Luulen, että sellainen reilu kuukausi olisi oikein sopiva aika. Helsinki on upea ja ihmiset ystävällisiä.
Muuten, Felix on kuulemma joka aamu käynyt etsimässä äitiä. Tänä aamuna veijari oli käynyt kähveltämässä suklaakarkin Halloween-namikorista. Onneksi mies huomasi ennen kuin koira sai kääreet suklaan ympäriltä. Felix oli yrittänyt luikkia matalana korvat luimussa miehen ohi. Ilman pientä taistelua ei herkkupalaa luovutettu. Voi Felix.
❤:lla Johanna, Helsingin pauloissa