Meidän Kiitospäivän ateria ei sujunut kuten elokuvissa. Tai aikaisempina vuosina. Tässä ravintolassa asiakas saatetaan pöytään, tuoli autetaan ainakin seurueen vanhimman daamin (ooops!) alle, lautasliinoja availlaan ja on joskus autettu syliin saakka. Siis talonväen puolesta. Kaikki toimii ja pelaa.
 |
| Tänään sataa, mutta viime viikkoina on ollut aurinkoista ja kuivaa. Kuva kävelylenkin varrelta, kodin kulmilta. Tästä Felix pyyhältää ohi päivittäin. |
Meidät johdateltiin keskelle salia, neljänhengen pöytään. Opas vain jätti meidät siihen, tässä on teidän pöytä. Odottelimme jotakuta saapuvaksi, hakemaan juomatilaukset mutta kun ketään ei kuulunut eikä näkynyt lähtivät nuoret miehet jo täyttämään lautasiaan. Pojat palasivat pöytään ja hetken miehen kanssa varroimme kunnes valtuutimme jälkikasvun tilaamaan juomat meillekin. Palasimme pöytään ja lasit olivat edelleen tyhjinä. Yleensä vesipoika tai -tyttö täyttää edes vesilasit. Sitten joku toinen käy kysymässä muita toiveita.
Tarjoilijoita häärii ympärillä, mutta meidän pöytä on katveessa, vaikka keskellä salia onkin. Mies saa kyllikseen ja käy juttelemassa hovimestarin kanssa. Ja kas, yhtääkkiä pöydän ympärillä on kokonainen rykmentti. Vanhempi rouva on nimetty meidän tarjoilijaksi ja kun hän tulee kyselemään muita mielitekojamme kysyy businesta opiskeleva nuorukaisemme ihan yllättäin, että eikö nyt olisi paikka viinipullolle, how about a complimentary bottle of wine? Tarjoilija ehdottaa viinilasillisia, minä kieltäydyn mutta mies ottaa omansa. En ollut muutoinkaan viiniä tilaamassa ja ilmainen lasillinen ei tilannetta muuta.
Hetken kuluttua rouva palaa takaisin ja sanoo, että me kyllä haluamme antaa teille koko pullon. Viette sitten loput kotiin mennessänne. Mä luulen, että loppuateria on sellainen jonka joku kuuluisuus tai Erittäin Tärkeä Henkilö voisi kokea. Meistä pidetään hyvää huolta. Laskusta oli vielä vähennetty mun nauttima espresso ja yksi ateria. Ennen kuin pääsimme lähtemään oli kirjattu ylös pöytäseurueen yhteystiedot, nimet ja tehty varaus seuraavan vuoden Kiitospäivän aterialle. Tarjoilija juoksi vielä ulos perässämme. Huomasittehan herra M. että hintoihin kuului jo tippi? Toki, mutta halusimme jättää vähän ylimääräistä.
Tyttären Kiitospäivästä ei puuttunut yllätyksiä. Solukaverit olivat alkaneet suunnitella hänelle yllätysateriaa jo pari viikkoa sitten. Jokainen valmisti juhlaan jotakin ja yksi kaveri oli valjastettu vakoilemaan onko kenties jotain aivan erityisiä perinteitä tai ruokia. Joten tyttären Kiitospäiväksi varaamien herkkujen lisäksi pöydässä näytti olleen laatikoita, paistoksia, salaatteja ja jopa kalkkuna. Oli mukava katsoa videonpätkää, jossa tytär istuu ystäviensä kanssa pöydän ääressä, ainoana amerikkalaisena tosin.
Poika lähetti tämän kuvan käytyään äänestämässä ennakkoon kaverinsa kanssa muutama viikko sitten. Äänestyksen jälkeen saa aina tarran, I voted tai I voted early. Musta on ihanaa, että tämä tässä maassa syntynyt ja elämänsä viettänyt äänestäjä käyttää Finland-lippistä ja ylpeästi siihen liimaa äänestystarran.
Kävimme miehen kanssa katsomassa Widows-elokuvan eilen illalla. Se oli hetkittäin kovin liikuttava ja otti kantaa tämän maan päivänpolttaviin kysymyksiin ja ongelmiin. Osittain väkivalta oli sen verran raakaa, että piti pistää silmät kiinni. Viola Davis oli upea, vahva ja kaunis. Liam Neeson on aina sympaattinen, oli rooli mikä oli. Joskus 80-luvun alussa esitetty brittiläinen Leskien keikka tv-sarja on jäänyt mieleen ja olin innoissani kun kuulin uudesta elokuvasta. Elokuva ei ole pettymys, mutta alkuperäistä Leskien keikkaa ei mikään korvaa. Tai niin mä luulen, eiköhän siihenkin aika ole jättänyt jälkensä.
Kiitospäivän tietämille liittyvän ostohysterian olen jättänyt väliin MELKEIN. Googlailin lasten lahjatoiveita ja löysin muutaman oikein hyvän tarjouksen. Paketit ovat matkalla ja toivottavasti lapset tyytyväisiä. Ei tulisi mieleenkään lähteä kauppoihin jonottamaan ja tönittäväksi.
❤:lla Johanna, vesistateesta nauttien