Ilona Pietiläinen: Tervetuloa jouluun! Säteilevät kodit, satumaiset ideat ja lempeät tarinat

"Toivon, että kun lukijat lukevat tämän kirjan tarinoita, heihin tarttuu sama tunne, lämpö, välittäminen ja usko joulun henkeen."Näillä sanoilla kirjoittaja päättää kirjansa ja voin sanoa, että hänen toiveensa toteutuu. Olen löytänyt oman forever-joulukirjani, tulen katselemaan kuvia ja lukemaan tekstejä vuodesta toiseen, välittämättä siitä onko joulu lähellä vai ei.

Pikkutyttönä vierailimme usein naapurin tädin luona. Hänellä oli hyllyssään useampi vuosikerta Kotiliesi-lehtiä. Aikuisten seurustellessa istahdin pyörivään tuoliin, jonka nimi oli Yrjö Kukkapuro. Arvuuttelin mielessäni muiden huonekalujen nimiä, mutta niitä ei koskaan esitelty. Yrjö Kukkapuron syliin käpertyessä käsissäni oli aina yksi tai useampi joululehti tädin hyllystä. Luin lehdet uudelleen ja uudelleen, aina joulunumerot. Muistan vieläkin kuvat. En ole tuntenut samalla tavoin sitten noiden lapsuusaikojen kyläreissujen. Paitsi nyt, kun selailen Tervetuloa jouluun -kirjaa. Tunnen olevani taas Yrjö Kukkapuron lämpimässä sylissä ja annan joulun tulla. 

Kirjan taika on yksityiskohdissa, pienissä hetkissä. Rintamamiestalossa "sisälle tullessa jalan alla narahtaa tuttavallisesti. Se on vanhan talon tapa toivottaa vieraat tervetulleiksi.""Ihan salaa mieliin hiippaili lapsuus... sama tunne valtaa joskus myös silloin, kun lämmitän keittiön liettä ja ripustelen sille märkiä lapasia kuivumaan."Siinä jälleen yksi tunne ja tuoksu, jonka olen melkein unohtanut: kostean villan lohduttava tuoksu.

Selaillessani kirjaa mielen valtaa kiirettömyys, vaikka sisältö monin tavoin onkin hengästyttävä. Ihastun siihen, että kirjaa ei ole kyllästetty askarteluilla, projekteilla, resepteillä; ylle ei vyöry vaatimus, että joulu tulee kun teet kaiken tämän. Päinvastoin, joulu tulee kaikessa rauhassa, ajallaan, ripaus taikaa mukanaan."Uskoisitko enkeliin, tonttusiin, ja keijukaisiin? Unelmoijat tekevät niin..."Ruokaohjeet ja askartelut ovat sellaisia, joita ei heti tule ajatelleeksi: joulupizza, jouluiset vohvelit, talviletut, kaappi vanhasta ovesta, pajutyöt. Herkullisten reseptien kanssa ei kenenkään tarvitse hikoilla keittiössä tuntitolkulla. Kiireettömästi ja yhdessä tehden - tai ihan vain omasta hyvästä seurasta nautiskellen. "Joulusiivous vaihdetaan nyt herkutteluun."

Kielen mennessään vievän riisipuuron salaisuuskin kirjassa paljastetaan.

Joulutarinat lämmittävät sydäntä. On mukava ajatella keskisuomalaista Kuohun-kylää ja sen vanhaa asemarakennusta. Sieltä ovat kotinsa löytäneet espanjalainen katukoira Elvis, malagalainen hännänheiluttaja Tico ja marokkolainen Ymmi-koira. Toisaalla kirmailee Lila-hauva lunta pöllyttäen. Lapset Minka, Melina, Laura, Alex ja Alexandra kertovat joulunvietostaan, odotuksistaan.  Maaritin joulusauna lämpiää ja kansikuvan punaisen talon poika Erkki Vilen kertoo joulumuistojaan. Äänekoskella taivutetaan pajunvitsoista poroja, pupuja, koreja.

Kertomukset vievät omiin muistoihini vuosikymmenten taakse. Tavoitan tarinoissa saman tunnelman kuin silloin kauan sitten: nietokset, tähtitaivaan, kinttupolun saunalle, hyasinttien tuoksun. Tai odotuksen ja jännityksen, eteisessä sulavan kuusen, puhtaiden mattojen tuoksun ja mankeloitujen lakanoiden sileyden. Hyörinän ja rauhoittumisen. "(Alex) Leipuri tunnustaa nappaavansa maistiaisia leivonnan lomassa vähän tai vähän enemmänkin". Niin minäkin tein, kerran meni koko pikkuleipätaikina, kun äiti viipyi puhelimessa.

Ylipitkiksi kasvaneet hyasintit ja amaryllikset voivat vielä ilahduttaa kauniina kimppuna.

"Tiesitkö, että tulppaani rakastaa viileitä huoneita ja rentoutuu lumisessakin maljakossa?"

Tämä joulu on kahdeskymmenes, jonka vietän Suomesta poissa. Joulun aikaan liittyy aina haikeutta, muistoja. Siksi on ihana lukea näitä tarinoita, joissa joulut ovat samanlaisia kuin mieleni aarrearkuissa. Meillä suomalaisilla on kaikista erilaisista tavoistamme huolimatta kuitenkin omanlaisemme tapa viettää joulua: lastenohjelmat, poisnukkuneille kynttilöiden sytyttäminen, joulurauhan julistus, sauna, ateria. Kynttilät, piparkakut, havunoksat, tontut, enkelit, metsäneläimistä huolehtiminen... luulen, että ne on DNA:hamme kirjattu.

Tämä kuva on kirjan kuvista yksi puhuttelevimpia. Tätä ei varmaan voi ymmärtää kuin toinen suomalainen.

"Tänä talvena sujautin pihakuusen oksille appelsiinikulhot, jotka täytetään aina uudelleen siemenseoksella."

Kuvia on niin paljon, että jokaista ei ehdi ensilukemalla tutkia kovin tarkoin. Kuvista välittyy  sekä tunnelmaa että inspiraatiota. "Mausteinen joulupöytämme koostuu petrolinsinisistä lautasista, havunvihreistä pellavalautasliinoista, takorautaisista kynttilänjaloista, sinimustista kruunukynttilöistä, marokkolaisista hopealautasista ja jouluruokien vivahteikkaan voimakkaista väreistä."Voiko kattausta enää kauniimmin kuvailla. Turkoosinsävyinen joulupöydänkattaus alkaa houkuttaa.

Kääntelen sivuja, luen, katson kuvia ja ilahdun sivu sivulta entistä enemmän. Ideoita ja vinkkejä kynttilöiden valmistukseen, koristekranssien tekoon, lahjojen paketointiin ja vaikka kuistin kattamiseen vilisee sivuilla.

"Tähtipipareista muodostui kranssi sokerin avulla."

Meidän joulukuusissa on ehkä vähän enemmän koristeita...

Omassa kodissani seisoo ikivartiossa yli kaksimetrinen pähkinänsärkijä. Hän kolkutti ovelle muutama vuosi sitten ja on sen jälkeen tunnollisesti pitänyt vahtia. Eikä mua haittaisi, vaikka pähkinänsärkijöitä löytyisi lisää joulupaketeista. Pähkinänsärkijöitä ei ole koskaan liikaa.