Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 621

Supertiistai ja korona

Molemmat ovat saapuneet, odotettu supertiistai ja vähemmän odotettu koronavirus, COVID-19. Kävin äänestämässä neljän paikkeilla iltapäivällä ja sain ihan rauhassa edetä. Ei ollut mitenkään vilkas äänestyspäivä. Mun äänestyslappu oli numero 748, niin moni oli tänään äänestänyt esivaaleissa.

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Äänestyksen jälkeen saa tarran, jonka kiinnitin rintaan. I voted. 

Äänestämään pääseminen vaatii rekisteröitymisen, äänioikeus ei lankea ilman omaa ponnistelua. Rekisteröitymiseen tarvittiin aikanaan todistus kansalaisuudesta ja asuinpaikasta sekä täysikäisyydestä. 

Vaalipaikalla ei tarvitse todistaa henkilöllisyyttä. Oma äänestyslipuke etsitään nimen perusteella ja tarkennukseksi kysytään vielä osoite. Virkailija sanoi, että mulla oli päivän pisin nimi. Niin varmaan, kun kolmannesta etunimestä oli jäänyt vielä neljä kirjainta pois. Halusin pitää tyttönimeni, vaikka se ei mitenkään erityinen olekaan. Isä kantoi nimensä niin arvokkaasti, että tuntui tärkeältä jatkaa perinnettä. 

Hienovaraisuutta on hiukan. Siinä vaiheessa kun virkailija tarkistaa, että haluanko demokraattien vai republikaanien äänestyslomakkeen hän madaltaa ääntään aavistusken. Vastaan reippaasti, että demokraatit kiitos. Kyllä sen alkuperäisen kysymyksenkin kaikki kuulivat, ei sen puoleen. 

Ennen siirtymistä seuraavalle tiskille vielä pyhästi vannotaan ja vakuutetaan, että ollaan äänestyskelpoisia. Nimi paperiin ja paperi seuraavalle virkailijalle. Häneltä saa äänestyslomakkeen, joka tässä tapauksessa sisälsi 13 eri ruksittavaa kohtaa. Välissä on vielä yksi virkailija, joka jotenkin yhdistää kirjanpidossaan mun äänestyslipukkeen ja äänioikeuden. 

Image may be NSFW.
Clik here to view.
Vaalilook. Ilman meikkiä, tukka hajallaan ja päässä Bootsilta ostetut lukulasit. Mä en nähnyt ottaa kuvaa ilman laseja.

Tärkein valinta oli tietysti demokraattisen puolueen presidenttiehdokas. Mun suosikit ovat jo pudonneet pelistä pois, mutta valitsin samaan suuntaa katsovan maltillisen demokraatin. 12 muuta valintaa ja sain kiikuttaa äänestyslomakkeen ääntenlaskukoneeseen. Otin kantaa mm. kuvernöörin ja tilintarkastajan hommiin pyrkiviin ehdokkaisiin. Yleensä yritän etsiä naisia, mutta tällä kertaa piti äänestää muutamaa miestäkin, kun naisia ei ollut tarjolla tai silmiin osui jotenkin tuttu nimi. 

Presidenttiehdokkaita oli muuten lomakkeessa kaikki 15 kisaan ryhtynyttä. Nythän ei enää ole jäljellä kuin muutama. 

Aika paljon meidän "demareista" kertoo, että kun teen suomalaisia vaalikoneharjoituksia löytääkseni oikean ehdokkaan sattuu ajatukseni yksiin usein maltillisten kokoomuslaisten tai suomenruotsalaisten kanssa. Sanders ja Warren ovat ehkä lähinnä demareita, muut ovat keskitien kulkijoita. 

Samoihin aikoihin kun kävin äänestämässä varmistui, että Pohjois-Carolinassa on tehty ensimmäinen positiivinen koronavirustesti. Kyseinen mies on ollut tekemisissä Washingtonin osavaltion koronavirustapausten kanssa ja nyt karanteenissa. Surkuhupaisan jutusta tekee, että vaikka meillä on yli 10 miljoonaa asukasta ja osavaltio on pinta-alaltaankin aika suuri, niin tämä tapaus on tässä meidän 44 000 asukkaan pikkukylässä. 

Vapaaehtoiset vaalivirkailijat ovat hurjan ystävällisiä. Ääntenlaskukoneen hoitaja sanoi, että sä kävelet niin varmoin askelin, että et ole ensi kertaa asialla. Konstikos se oli, kun vain seurasi nuolia. 

Ennakkotietojen mukaan vaalipäivä oli erityisen hyvä Joe Bidenille. Mulla ei ole mitään Bidenia vastaan. Hänellä on vähän ikävä tapa tunkea aina välillä jalka suuhunsa, mutta käsittääkseni muutoin ihan tolkun ihminen. Näin joku päivä sitten auton takalasissa tarran, jossa luki: "2020 - any functioning human". Mun on jotenkin äärettömän helppoa sisäistää tuo. 

❤:lla Johanna, supertiistaista suoriutuneena

Viewing all articles
Browse latest Browse all 621

Trending Articles