Viimeksi kiersin kirppareilla maaliskuussa. En ole vain viitsinyt mennä, yritän pitää mahdollisuuden saada koronatartunta mahdollisimman pienenä. Ilman viilenevät ja neuleet ovat yksi asia, jota mun on vaikea vastustaa. Pakkasin aika monta neuletta varastoon ja siellä ne nyt ovat. Oikein hyvä syy siis lähteä kirpputorille etsimään lämmikettä.
Olen myös ihastellut suuria kukkakuoseja menneenä keväänä ja kesänä. Löytyihän sieltä ruusukuvioinen pusero minullekin! Kaiken muun hyvän lisäksi pusero on kietaisumallinen.Merkki Kut From the Kloth ei ole ennestään tuttu. Tämä yllä voisi viettää joulua.
Sen sijaan kaksi seuraavaa yläosaa ovat tutulta valmistajalta: Talbots. Olen ostanut joskus neuleen pari heidän kaupastaan ja laatu on tuttu. Minulla on myös kierrätettyjä Talbotsin yläosia ja ne pysyvät hyvinä vuodesta toiseen. Vaatteet on suunnattu keski-ikäisille ja vanhemmille naisille (45-65) ja mallistoissa on paljon passeleita työhönkin soveltuvia vaatteita. Kauniita klassisia vaatteita kohtuu hyvistä materiaaleista, etten sanoisi. Sellaisia, joita ei tarvitse nolostella vuosien päästä jos sattuu olemaan valokuvassa yllä. Lettineule on luonnossa kauniin veden sininen, en saanut väriä ihan oikeanlaisena kuviin. Raitahupparissa on taskut ja froteinen sisäpuoli. Odotan, että ilmat viilenevät sen verran, että voin pukea hupparin töihin.
Tähän Sisley mohairsekoitteeseen neuleeseen mä rakastuin päätä pahkaa, head over heals. Olen etsinyt reiluja pörröisiä neuleita, sellaisia joita ranskattaret kaivelevat vaatekaapeistaan syksyisin. Väri on kaunis vaalea marjapuuronpunainen. Neuleessa on kaikki mielestäni oikein hyvin kohdallaan.
Mun vakkarikirppari (Goodwill) ei anna vaatteita tällä hetkellä sovittaa koronan vuoksi, mutta aika hyvin menivät mittailut nappiin. Hauskaa on, että vaatteet ovat kokoa S, M, M ja XL.
Moni kiva vaate jäi kirpputorille. Pakko oli vähän toppuutella ja harkita. Tärkeintä on, että tulen vaatteita varmasti pitäneeksi. Neuleet käytän pesulan kautta ennen kotiin tuontia ja muut vaatteet pesen. Koko lysti maksoi veroineen n. 20 dollaria. Ei paha. Nyt mä vaan odottelen viileämpiä ilmoja. Kirppariretken jälkeen tuntui kuin olisi lomalla käynyt. Onhan tämä elämä ollut aika yksitoikkoista viime kuukausina.
❤:lla Johanna, ryysyistä rääsyihin