Aloitan kukkasten kuvin, sillä hivelevät silmiä ehkä enemmän kuin kumitassut. Tätä puutarhaa ihailen ohi kävellessäni. Usein käy mielessä, että ehkä mulle sopivampi aikakausi olisi ollut jokin viktoriaaninen, jolloin viestintä oli hienovaraisempaa. Kukkasin kerrottiin asioita ja pääteltiin yhtä jos toista. Voittaa se ainakin tämän someajan, kun lehtitietojen mukaan ihmisten kännyköihin ja sometileille lävähtää kuvia milloin minkäkinlaisista värkeistä. Lähettäisivät edes kesäkurpitsojen ja munakoisojen kuvia. Sanoisin, että ihmisessä on eroottisinta mielikuvitus ja mielenkiintoisempaa on se, mikä on kätketty kuin se, mikä on kaikkien töllisteltävänä. Mutta mähän olenkin kalkkis.
 |
| Taaskaan en tiedä kukan nimeä. Unikkoja mietiskelin, mutta ei taida olla edes sukua. |
Jokunen viikko sitten lauantaina ovikello soi ja poika siellä seisoskeli. Äiti, mä ostin auton! Voi herran pieksut. Mä en ole kovin monta kertaa nähnyt poikaa niin onnellisena. Siinä se nyt sitten oli, kaiken työn ja uurastuksen tulos.
Kuulin vasta joskus tammikuussa, että poika pisti opinnot yhdeksi lukukaudeksi jäihin. Opiskelu oli etänä ja sekin omalta osaltaan vähän laski intoa. Toinen syy oli sitten päästä oman itsensä herraksi. Meillä oli vielä silloin kolme autoa, mutta se kolmas auto oli milloin kenelläkin ja sitä ei saanut aina ottaa, vaikka sillä ei kukaan olisi menossa ollutkaan. Täällähän ei pääse minnekään ilman autoa ja kerran poika joutui perumaan työvuoronsakin pizzalähettinä, kun lupaa ei herunut. Siispä työpaikan vaihdos ja kokopäivätöihin, opinnot telakalle ja omaa autoa hankkimaan. Ja tietysti työmatka sellainen, että taittui jalan, rullaladalla tai pyörällä.
Työ kaupan deliosastolla on näin sivusta katsoen ollut aikamoista. Koskaan ei tiedä monelta pääsee pois, vaikka aika olisi työvuorolistaan merkitty. Asiakaskunta on vaativaa ja iltavuorot päättyivät usein puoliltaöin, vaikka olisi pitänyt jo kymmeneltä päästä kotiin. Työkaverit sairastivat paljon ja jättivät vain kylmän viileästi tulematta. Mutta hyvin poika jaksoi. Olen ylpeä.
Huomenna on viimeinen vuoro delissä ja sitten alkavat työt puutarhapalvelussa eli ruohonleikkaajana. Välillä on muitakin projekteja: puiden istutusta, kivipengerrysten rakentamista, raivausta. Päivät ovat kymmenentuntisia ja työaika maanantaista torstaihin. Kuuma ja hikinen kesä tulollaan.
Työpaikka löytyi viidakkorumman avulla. Rouva, jonka mies omistaa puutarhayrityksen on töissä samassa kaupassa ja oli sitten kerran kysäissyt, että kiinnostaisiko tulla perhefirmaan töihin. Työnäyte piti toki antaa, mutta töitä oli paiskittu vajaa tunti, kun pomo sanoi, että tervetuloa jos kelpaa. Palkka nousee muutaman dollarin tunnilta ja viikonloput ovat vapaat. Joku kanta-asiakaskin oli jo kysellyt, että kiinnostaisiko sua muut työt. Sanoin pojalle (tai mieshän hän jo on), että tuon parempaa kehua ei voi saada.
Ei niillä tienesteillä mitään luksusautoja ostella, auto on samaa vuosimallia kuin poika. Mutta voi sitä ilon määrää siitä, että pääsee itsenäisesti liikkumaan. Toisin on vähän nuoremman kaverin laita, joka osti uuden uutukaisen auton, arvoltaan n. 18 000 dollaria. Hän on yksi onnekkaista, joka high schoolin jälkeen piti välivuoden ja pandemian alkaessa joutui tarjoilijan töistä pois. Yhteiskunta tukee 300 dollarin shekillä viikottain. Moni osavaltio on nyt kieltäytynyt näistä valtion avuista. Ihmiset eivät halua mennä töihin, kun työttömyyskorvaus on suurempi kuin palkka olisi. Tuttuni joutui hankaluuksiin, kun tilasi iltaruuan perheelle ravintolasta. Maanlaajuinen ketju oli pistänyt ovet kiinni neljä tuntia aikaisemmin, kun iltavuoroon ei löytynyt työntekijöitä. Nyt olisi töitä, vaan ei tekijöitä. Löytyi se tilattu ruokakin, kun joku oli tullut ovia avaamaan aterian hakijalle.
Ai niin. Netti ei toimi siksi, kun kaapeli on vissiin tulollaan. Talon sisällä on tehty jotain ja ulkona jotain ja nyt vielä pitää sitten yhdistää nämä kaksi. Netitön elämä ei ole herkkua ja tätäkin postausta tulin Starbucksin viereen parkkiin naputtelemaan. Toivottavasti alkaa pian pelittää. Voi muuten mun toiveeni viktoriaanisesta ajasta tulla karulla tavalla toteen.
❤:lla Johanna