Toissaviikolla työt loppuivat lyhyeen kuin kananlento, maanantain jälkeen pyörittelin peukaloita. Viime viikolla sitten taas en pyöritellyt peukaloita, vaan kahta lasta ja yhtä koiraa. Koira on kyllä tavattoman ihana monella tapaa. Aamuisin veijari katselee ikkunasta, kun saavun talolle ja nuolee naaman märäksi jo eteisessä. Muutenkin me ollaan hyviä kavereita.
Oli vain käynyt niin kurjasti, että naapuri oli yhtenä päivänä soittanut ovikelloa ja todennut ytimekkäästi: hiljetäkää se koira. Koira-parka oli haukkunut takapihalla vähän pidempään, oravia vissiin ajanut puihin. Takapiha rajoittuu alueeseen, jossa olen nähnyt kerralla seitsemän peuraa. On siellä ollut kilpasilla myös kaksi kettua sekä kaksi pesukarhua. Aika vilkasta. Ei ihme, jos koira välillä saa haukkuhepulin.
Haukunnasta tuli mun ongelma. Mun pitää nyt yrittää vahtia, että meteli ei yllä hermoja rassaavaksi. Ajattelin, että jos ulkoilutan koiran lasten kanssa, niin ehkä vähän rauhoittuu. Tuumasta toimeen ja koira joukon jatkoksi. Muuten hyvä, mutta karvaturri haluaa johtaa. Ja hihna on ihan ylivoimainen kiusaus: sitä koira yrittää purra sen minkä ennättää.
Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Missä tässä koirassa on on- ja off-nappula, että saisi haukun hiljenemään? Mä yritän olla reagoimatta louskutukseen, mutta se ei tunnu auttavan, äityy vain. Entä miten mä saan hihnan pureskelun loppumaan? Loppuviikosta kokeilin, että en liiku, kun pureskelu alkaa. Vasta sitten taas edetään, kun hihna on jätetty rauhaan. Se tuntui vähän auttavan.
Mulla on sellainen tuntuma, että tämä yksilö olisi aika helpostikin koulutettavissa. Olen saanut parissa päivässä tassua tarjolle ja takamuksen pysymään maassa pitemmänkin tovin. Ongelmana on, että kiireisellä lapsiperheellä ei ole kaiketikaan aikaa kouluttamiseen ja mä olen ainoa, joka yrittää. Karvaturri on vasta muutaman kuukauden ja näykkäisykin toisinaan aika kova: mun käsivarret on kunnon mustelmilla.
Menneen viikon kohokohta oli kaksosten synttärit. Mun esikoiset ovat nyt myös viinanostoikäisiä. Autolla on ajattu jo viisi ja puoli vuotta, mutta nyt saa ostaa oluttakin. Kirjoitin vuosi sitten
kaksosista täällä. Tytärtä muistin pienellä paketilla, poika sai täytekakunkin. Pientä poikaa on vielä sen verran jäljellä, että oranssi dinosauruskakku puhutteli valikoimasta eniten. Traditioksi on muodostunut, että kakkuun yritetään keksiä jotain hassua. Välillä kaupan koristelija on soittanut, että onkohan tämä teksti ihan tarkoituksella näin vai olisiko kirjoitusvirhe.
Tytär sai keltaiset lettisukat, ensimmäiset koskaan neulomani. Poikaystävälle vihreät sukat. Maailma tuntuu himpun verran helpommalta kun tietää, että jos ei muuta, niin rakkaiden varpaat edes pysyvät lämpiminä.
Neulomukset eivät viikolla edenneet kovin rivakasti. Aloitin uuden kirjavan parin ja nyt ihmettelen, että kenen jalkaan nämä kävisivät vai pitäisikö purkaa ja aloittaa jokin uusi malli. Malli on Novitan sivuilta, nimellä Kukkasukat.
Mä olen sen verran vielä kuluneesta viikosta jumissa ja poikki (koiran hihna hankasi kädet rikki ja polvikin otti vähän osumaa), että en tiedä miten taas maananataina pärjään. Varovasti ehdottelin joskus puolenviikon paikkeilla, että koira ehkä voisi käydä koulussa opiskelemassa haukun hillintää ja kävelyä hihnassa. Perjantaina perheen äiti sanoi, että he ovat vähän miettineet jos antaisivat koiran pois. Ennen kuin ehdin kunnolla edes ajatella olin sanonut, että minä kyllä mielelläni adoptoin koiran. Olisihan sekin tapa saada työpäivä rauhallisemmaksi. Mulle tuli vain ihan sietämättömän paha olo kun ajattelin, että koira joutuisi johonkin eläinsuojaan ja uudelleen adoptoitavaksi tai lopetettavaksi. Saa nähdä kuinka käy.
❤:lla Johanna, pureskeluleluna
