Käsi ylös, jonka mielestä mäntypuita on kuvassa ihan liikaa? (Täällä kaksi kättä ylhäällä ja Felixin tassu. Tosin se taisi nousta, kun pyysin "paw" ja tarjosin herkkua.) Keskiviikkoiltana putkimies soitti aherrettuaan työpäivän verran. En ollut kotona. Maksua oli vailla. Kysyin, että voisinko ajaa kotiin (n. puoli tuntia), kun puhelimen kanssa sählääminen tien päällä on aavistuksen vaikeaa. Pääsisin tietsikalle. Ei ollut putkimiehellä aikaa odotella ja onhan se ymmärrettävää. Kyllä jokaisen pitää kotiin päästä.
Mutta tärkeintä tietysti oli, että hän ei suostunut poistumaan asentamansa vedenlämmittimen läheltä ennen kuin maksu oli suoritettu. Olin aamulla jo maksanut 1200 dollaria suoraa tililtä, mutta luottoa ei ollut mun maksuhalukkuteen tai -kykyisyyteen. Niinpä sitten asentamaan appia, maksamaan ja sohimaan pientä puhelinta tienposkessa synkässä syksyillassa. Meni siinä ainakin 20 minuuttia. Työrauha oli minimaalista, kun putkimies varmisteli, että onhan se maksu tulossa. Ei kerran, vaan aika monta kertaa. Kun vielä 900 dollaria oli herran hallussa pääsin jatkamaan kotimatkaa ja putkimieskin sai huokaista helpotuksesta. Mä ymmärrän kyllä yksityisyrittäjää. Varmaan hänkin kuullut miljoona tarinaa ja lupausta.
Jo kauaksi näkyi, että autotallin ovi oli apposen auki. Hyvä etteivät olleet valot päällä, jotta kaikki olisivat voineet illan pimeydessä tutkailla sisältöä vähän lähemmin. Hurautin pihaan ja hyppäsin intoa puhkuen sulkemaan oven. Tässähän oltiin loppujen lopuksi matkalla KUUMAAN suihkuun. Autotallin ovi on rikki, moottori ei toimi. Manuaalisesti pitää nostaa ja laskea ovi. Nytkyttelin ensin oven helmasta ja kun vähän liikkui iskin sormet tuohon saumojen väliin. Kyllä. Molemmat kädet, kaikki kymmenen sormea.
Kuin elokuvissa konsanaan katsoin, kuinka saumat sulkeutuivat, mun sormet saumojen välissä. Ovi painaa n. 160-170 paunaa (75 kilon molemmin puolin) ja se paino oli nyt sormilla. Aika hätäiseen käynnistyi puolusta ja pakene -reaktio. Ensin vain piti päästä jotenkin irti. Ihminen tuntee itsensä aika hölmöksi, kun sormet ovat jumissa oven puoliskojen välissä, kädet toimintakyvyttöminä. Ei auttanut kuin ottaa polvi avuksi ja yrittää nostaa ovea sen verran, että sai toisen käden irti ja sitten yhdellä kädellä nostaa ovea. Jostain syystä mun päähän tuli kuva Rambosta tikkaamassa haukkariaan. Olisi tehnyt mieli karjuakin kuin Rambo, mutta aloin pohtia, että ehkä hänellä kuitenkin oli se kuuluisa veitsi hampaissaan. Herahdin itkuun.
Nousi se ovi. Kädet vapautuivat. Sormet olivat littanassa ja suurimman iskun otti vastaan vasemman käden keskisormi. Se on vieläkin turvoksissa. Nostin kauppakassit maasta käsillä, jotka eivät oikein pitäneet (pitikö mun ne kassitkin siihen raahata). Avaimien penkominen käsilaukusta vei hetken. Pakastimesta hain marjapussin ensiavuksi sormia viilentämään. Kyllä nämä toimivat, mutta en vähään aikaan laita niitä saranoiden väliin, lupaan. Tarkemmin ajatellen en ehkä enää toiste kokeile.
Mua harmitti vähän aikaa ennen kuin ymmärsin olla kiitollinen ja lähettää kiitoksen jonnekin äärettömyyteen. Olisi voinut käydä tosi pahasti.
Nyt on joululahja, joka on pitkä ja jotenkin aika skrode. Takuulla (työlle on vuoden takuu) pitää lämpimänä ympäri vuoden ja tarvittaessa viilentääkin. Ei ala urputtaa ja vaatia voileipää jos pyytää vähän hieromaan juilivia hartioita. Ja mikä parasta, lahjasta riittää muillekin jaettavaksi. Mä olin aika onnessani, kun sain illalla 10 aikoihin töistä palaavalle pizzantuoksuiselle pojalle (paistaa siis pizzoja työkseen) sanoa, että ota lämmin suihku.
Mutta hyvät ystävät, ihanaa joulukuun 3. päivää. After all, it's the most wonderful time of the year!
❤:lla Johanna, kynsilleen saaneena