Vuodesta on jo kahdestoistaosa takana ja vasta nyt pääsen taas lempipuuhani ääreen eli kirjoittamaan. On muuten alkanut vuosi aika vauhdilla, vaikka en vallan kummoisia ole tehnyt tai kokenut. Ystävänpäivä on 15 päivän kuluttua. Onko siellä valmistelut jo valloillaan? Täällä ei.
Luonto puhkesi kukkaan pari kolme viikkoa sitten. Musta näytti ihan siltä, että yksi kirsikkapuukin kukki, mutta kuvaa en ottanut ja nyt en voi olla varma oliko se kirsikkapuu vai mikä. Kukat olivat pieniä ja hennon vaaleanpunertavia.
Toisaalta on tullut luntakin. Viikko sitten satoi sen verran, että innokkaimmat pulkkailijat saivat kokea vauhdinhurmaa ja lumiukkojakin oli naapurustossa tehty. Pääsin tekemään lumitöitä. Oli kiva lapioida ulkona viileässä säässä edes vähän. Juuri nyt on ihan kamalan kylmä: yöllä oli -8 astetta ja hädin tuskin päästään kymmenen asteen tuntumaan päiväsaikaan.
Joulu meni lystikkäästi. Ei nyt ihan piirileikkejä leikitty kuusen alla, mutta hyvää ruokaa ja juomaa oli riittävästi, joulupukki muisti. Mulle joulun toi kaikkien lasten kotona olo. Oli mukava touhuta yhdessä, laitella ruokia, vain istua ja ihmetellä. Tyttären kanssa urakoitiin toinen kausi Emily in Paris -sarjaa. Olimme sitä mieltä, että melkein umpisurkea ja ehdottomasti ykköskausi oli parempi, mutta jokin tässä koukuttaa. Enkä yhtään ihmettele, että Ukrainassa älähdettiin stereotypiasta. Totesimme heti katsellessa, että ei ollut kovin fiksu veto.
 |
| Piparkakkutalon rakensin hoitolasten kanssa heille joulutervehdykseksi. |
Hurahdin pataleipään. En ollut aikaisemmin kokeillut ja aloitin ihan perusohjeella, johon uskalsin lisätä vain pikkiriikkisen kaurahiutaleita. Muutaman kokeilun jälkeen olen löytänyt sopivan suhteen kauran ja vehnän määrään. Yhden leivän kokeilin tattarilla ja yhden rukiilla. Eivät olleet ihan niin mieluisia kuin kauraleipä.
Koronan omikronmuunnos jyllää ja en juurikaan harrasta ylimääräistä ihmistenilmoilla ravaamista. Joskus pistäydyn kirpparilla, joka on kätevästi työmatkan varrella. Viime kerralla löytyi etikettikirja morsiamille. Uteliaisuuttani pläräilin ja löytyikin tietoa suomalaisista häistä. Etikettikirjan mukaan Suomessa morsian kantaa päässään kultaista kruunua. Vihkimisen jälkeen naimattomat naiset tanssivat piirissä morsiamen ympärillä ja morsian sitten länttään kruunun jonkun heistä päähän. Kruunattu on todennäköisesti seuraavaksi avioitumisvuorossa.
Ja häätavat jatkuvat. Morsian pitelee silkkihuiviin käärittyä siivilää ja vieraat ujuttavat siivilään rahaa. Tämän jälkeen sulhaspojat kuuluttavat lahjan antajan nimen ja summan. Häiden jälkeen vielä morsiamen letit katkaistaan ja tämän jälkeen aviovaimo käyttää valkoista pellavapäähinettä. Että sillä tavalla. Jäi kirja ostamatta, kun en ole tällaisiin menoihin törmännyt ja en ollut varma kuinka paikkansa pitäviä ohjeet muiden maiden osalta ovat.
(Lisään tähän nyt 2/2/2022, että löysin nettisivut, joilla onkin vaikka mitä suomalaisista häistä. Mutta mistä nämä ovat tietonsa keränneet? Tuosta kirjastako? https://www.eventdone.com/blog/158-finnish-wedding )
Mutta tärkein uutinen on se, että musta on tullut mummo! Tosin alkuunsa nyt vain kissalle mummo. Vanhin poika kävi adoptoimassa kissanpennun. Olemme kaikki pikkuvilistäjään ihan lääpällään ja mulla on ikävä. Kisu ehti olla täällä vain reilun viikon ja matkusti sitten opiskelupaikkakunnalle (pojan, ei kissan). Onneksi kuvia ja videoita tulee aina silloin tällöin. Mä olen hyvin ylpeä lapsenlapsesta ja myös kissapojan isästä. Hän hoitaa lapsukaistaan vallan mallikkaasti.
Felix ja kissanpentu eivät päässeet toisiaan ihan esteittä tervehtimään. Mua pelotti, että Felix nappaa pikkuista niskoista kiinni ja ravistelee liian voimakkaasti. Yksi aamu olin helisemässä, kun yksin heitä kaitsin. Kissa naukui oven takana sillä aikaa, kun Felix sai olla irrallaan talossa. Sitten kun hain kissan vaeltamaan ja pistin Felixin ovien taakse, niin haukunta oli aikamoista. Kissa ei antanut leivontarauhaa, vaan kiipeili kaikkea mahdollista pitkin, jotta pääsi katsomaan mitä touhuan. Ja sitten taas piti viedä kissa omaan rauhaansa ja päästää Felix valloilleen. Kunnes aloitimme taas alusta. Olin aika uupunut aamullisen kaitsemisen jälkeen. Mummon elämää.
Perinpohjaisen sielun tutkiskelun myötä olen tullut siihen tulokseen, että olen sekä koira- että kissaihminen. Vielä kun olisi pari kanaa kotkottamassa, vuohia ja lampaita, niin olisi aika metkaa.
Iloa helmikuuhun!
❤:lla Johanna