Kylpyhuonetta pakatessa käsiini osui vanha Chloé, siis se hajuvesi. Suihkautin tuoksua ranteeseen ja pistin pullon sitten roskiin. En ollut hajustetta käyttänyt vuosiin. Päivän aikana kuitenkin tuttu tuoksu leyhähteli ympärilläni. Mielestäni Chloé on aina tuoksunut vähän villalle.
Muistan vieläkin sen päivän kun ostin hajuveden. Olin silloin opiskelija ja rahat vähissä. Halusin tuoksun ja säästin sitä varten pidemmän tovin. Se oli parasta mitä tiesin. Kaupassa törmäsin kaveriin, joka kysyi ostoksistani. Ylpeänä esittelin putelini. "Oi, mä annoin mun Chloén naapurin mummolle kun musta se on aika kamala tuoksu" virkkoi kaverini. Tiedättekös, mun iloni uudesta parfyymistä lopahti siihen. Joka kerta kun pullosta suihkautin tuli mieleeni kaverin kommentti.
Ensimmäisen asunnon ostaminen oli kovin jännittävää. Kavereille kerroin etsiväni asuntoa, mutta sitten kun kala kävi koukkuun tiedotin vasta kun kaupat olivat varmistuneet. Työn kautta löytynyt kaveri katseli mua kuin vähän vinksahtanutta ja toivoi että työpaikka säilyy. Suomi rämpi lamassa ja juuri oli raskaalla kädellä poistettu työtätekeviä yhdestä jos toisesta organisaatiosta. Ystäväni (pidin häntä silloin ihan oikeana ystävänä) kertoi omistusasunnon hankkimisen olevan kerrassaan tyhmää. Ainoa oikea vaihtoehto on asumisoikeusasunto. Kyllä kauppatieteiden opiskelija tietää.
Olen minä itsekin möläytellyt. On ollut tilanteita joissa olen varmaan päätynyt silmät ymmyrkäisinä ihmettelemään tilannetta enkä ole osannut myötäelää. Mutta mietin kyllä miksi on niin vaikea sanoa tutulle ihmiselle, että voi kun kiva, mä olen iloinen sun puolestasi. Miksi on joskus niin tärkeää kertoa oma kanta, vaikka juuri sillä hetkellä olisi ehkä tärkeämpää iloita toisen ilosta. Eihän niitä ilon ja onnen hetkiä koskaa liikaa ole.
Kuten Jalalla Koreasti -blogin kirjoittaja Terhi (klik klik ) kommentoi, niin muutto on terapeuttista. Monta ajatusta on tullut mieleen ja joku ajatus mietittyä loppuunkin. Ainakin toistaiseksi. Ja miksi on niin helppo unohtaa kaikki hyvät ja kauniit hetket ja mielessä myllertävät vain epäonnistumiset, karikot ja matalikot. Aavoilla ulapoilla sopivan puhurin voimin kun on kuitenkin seilattu valtaosin.
Meillä on yksi asukas jota ei muutto häiritse. Felix löytää mukavan paikan, käpertyy siihen, välillä vähän haukottelee ja seuraa tapahtumia uteliaana. Mies on muuten tänään laittanut meidän lämmityksen/ilmastoinnin kuntoon. Mun pitäisi tehdä tästä ihan oma postaus. Seinässä on ufomötikkä ja se nyt alkaa opiskella lämmönsäätelyä ja kohta tekee sen omia aikojaan. Kaupantekijäisiksi vielä yrittää löytää taloudellisesti fiksut ratkaisut. Esim. liiketunnistin tunnistaa jos kotona ei liikuta ja silloin lämpö laskee automaattisesti.
Perheen verhovammainen (siis minä) on saanut yhden ikkunan peittoon. Verhoja tarvittiin kaksinkertainen määrä. Mä tunnustan kyllä reilusti, että verhomaailma on mulle sekä outoa että kärsimystä. Mutta muu ei nyt auttanut. Koti alkaa muotoutua.