Illalla kuskasin omat ja vieraat lapset harkkoihin. Kotoa läksin puoli kolmen paikkeilla, hain lapset koululta ja sitten jatkoimme matkaa kokoontumispaikalle. Kotona takaisin vähän ennen yhdeksää. Lasten harjoitellessa mun pitää keksiä tekemistä. Matkaa on sen verran, että en kotiin viitsi ajella. Jätänkin yleensä auton parkkiin ja lähden tutkimaan ympäristöä. Tällä kertaa vaelsin läheiseen puistoon.
En ollut ihan varma mistä puisto saa rahoituksensa. Liittovaltiolta se ei ainakaan tule, koska puisto oli auki.
Olisin voinut vuokrata veneen ja soudella lammella.
Alueella on myös vanha karuselli, oikea merry-go-raund. Ehkä mä joku kerta käyn ajelemassa strutsilla tai kirahvilla.
Puisto on suunniteltu kauniisti. Kukkaistutusten takana on katos eväsretkeläisille.
Yleiset käymälät saavat aina vähän empimään. Joskus on tullut käännyttyä ovelta takaisin. Täällä ei ole sellaista huolta. Myös nämä tilat on huollettu ja hoidettu tip top.
Junallakin olisin voinut huristella. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.
Läheltä löytyi rappuset, joissa olen harjoitellut Rocky-hekeäni. Siis kipin kapin rappuset ylös, ylös alas hyppimistä ja kädet koholle! Olen muuten varmaan huikeassa kunnossa, kun kevät koittaa. Tai sitten olen jäänyt autoon istumaan ja lukemaan kirjaa.