Hei kaikki ihanat!
Hengissä täällä ollaan. Viime viikkoina on ollut pakko antaa myöten ajalle: minäkään en pysty olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Mua ei yhtään haittaisi sellainen oma pieni teleportti: akka vaan atomeiksi yhdessä paikassa ja sitten taas kokonaiseksi toisessa. Himottaisi laittaa kotia kuntoon, mutta pitää ajaa lapsia sinne tänne ja takaisin. Kun lähden päivällä klo 2 olen takaisin reissulta illalla klo 9. Helpompina iltapäivinä ja iltoina ajan vain kolme kertaa sellaisen viidentoistakilometrin lenkin. Joo, silloin onkin tosi helppoa.
Takapihalle menevät rappuset näyttävät kuvassa(kin) aika villeiltä. Luonnossa tilanne ei ole ihan näin paha, mutta joku ohdake tuossa nyt kiipeilee. Se on alkanut viime päivien sateiden innostamana oikein rönsyillä.
Isohko projekti oli takapihan tekeminen Felix-turvalliseksi. Piha oli onneksi aidattu, mutta pienojen välit olivat sen verran suuret että aidan sisäpuolelle piti laittaa mustaa kanaverkkoa. Muutoin Felix viuhahtaisi matkoihinsa. Hirvittää pelkkä ajatuskin. Nyt kelpaa koiran juoksennella ja kyllä maar hän onkin juossut.
Joten vaikka kynttilää on polteltu molemmista päistä niin aikaa ei ole ollut istuskella deckillä ja nauttia olemisesta. Kyllä kai sekin päivä koittaa, mutta
kirjapinoja, laatikoita, tauluja katsellessa meinaa tulla suru puseroon. Ajatuksena oli saada kaikki paikoilleen Halloweeniksi. Jospa yrittäisi Kiitospäivää.
Onnellista viikonloppua! Mä ajan huomenna vajaat parisataa kilometriä suuntaansa lasten urheilukisoihin. Mies huristelee sunnuntaina. Välillä tekisi mieli sanoa lapsille, että keksivät harrastuksen jota voi tehdä kotona. Mutta kun katson miten toiset vanhemmat ja lapset hyppivät läpi samojen renkaiden tulee taas tsempattu olo.
Felix tuli juuri sisälle ja haisee ihan hirveälle. Löytänyt vissiin jonkun villieläimen läjän. Koirapyykille sitten siis :)