Omamaamansikka

Jokaisella perheellä on omat perinteensä äitienpäivän viettoon. Yhden tutkimuksen mukaan 61 % esikoistaan odottavista äideistä toivoi, että äitienpäivänä muistettaisiin. Loput malttoivat odottaa siihen saakka, että vauva on ihmisten ilmoilla.

Ystäväni hyppäsi perjantaina lentokoneeseen ja lähti New Yorkiin viettämään äitienpäiväviikonloppua hyvän ystävänsä kanssa. Ilman lapsia, ilman miestä, ilman kotiaskareita. Hänen äitienpäivänsä perinne on matkustaa jonnekin hyvän matkan päähän perheestä ja rentoutua. Viime vuonna kutsui Lontoo, sitä edellisellä kerralla Floridan hiekkarannat.

Aika moni taitaa juhlistaa kuten me. Aamulla jos oikein hyvin käy pienet keijukaiset (ovat kyllä vuosien saatossa kasvaneet) ilmaantuvat sänkyni laidalle, laulavat, tuovat kakun ja kortteja. Iltapäivällä suuntaamme mukavaan ravintolaan nauttimaan lounasta pidennetyn kaavan mukaan. Koska aterian suunnittelu on ainakin puolet ilostani mies toimittaa menun nähtäväkseni jo hyvissä ajoin. Hekumoin ruokalistan äärellä useamman päivän, harkitsen syömisiäni ja juomisiani. Tosin niinkin on käynyt, että edellisen illan lihanhimo on yön aikana talttunut ja lounaalla on syöty kalaa tai kasviksia.

Onnellista toukokuun toista sunnuntaita. Kevät tuoksuu, kesä kutittelee varpaita. On niin paljon syitä iloon ja juhlaan.

Ja jotta totuus ei unohtuisi: M. thank you for the babies!

Love,

Toukokuun toinen sunnuntai on ohitettu, suhteellisen tyylikkäästi ja vähin vaurioin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Jälkiruuaksi nautittu creme brulee vaati kiskomaan lenkkarit jalkaan tänä aamuna. Ja vieläkin tuntuu, että se hemmetin brulee köllöttelee tuossa navasta vähän oikealle...

Olo on kuitenkin vähän kuin Tuhkimolla keskiyön aikaan. Ei ole hevosten vetämiä kärryjä, ei koreaa iltapukua. Sinne katosi äidin glooria ja erinomaisuus, keskiyön hämyyn, yötaivaan syvään sineen. Taas pitäisi vuosi paahtaa ja sitten taas varmaan joku muistaa, että ei se äiti ihan pössömpi ole. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii - äidinrakkaus.

Ylipäänsä olen tullut siihen tulokseen, että kaupoissa on liian vähän tarjolla turkooseja kenkiä. Mua kiukuttaa vieläkin, kun pari vuotta sitten en ostanut Tiffanyn sinistä kenkäparia T J Maxxillä käydessäni. Ne olivat aivan jumalaiset! Samaa sävyä en ole löytänyt enää mistään. Joten vanhaa sananpartta lainatakseni: carpe diem tai niitä kenkiä ei enää ole!

Eilen kävimme miehen kanssa lounastamassa pikkuruisessa japanilaisravintolassa. Ruoka on hyvää, annokset sopivan kokoisia ja palvelu nopeaa. Ravintola on passelisti puolessavälissä miehen työpaikalta ja multa kotoa. Olikin kuumat treffit, siitä piti inkiväärikastike huolen :)

Mutta mihin kiinnitin huomiota oli se, että moni asiakas oli puhelimessaan kiinni. Ihan ymmärrettävää jos on yksinään ruokailemassa, mukavahan siinä on jotain näpräillä ja ruokatunnilla voi muutenkin hoitaa asioita. Saman asian havaitsin sunnuntaina äitienpäivälounaalla: lapset pelasivat pelejään, aikuiset rämpläsivät kännyköitään. Naapuripöydän miehen puolesta alkoi jo melkein harmittaa: äiti ja tytär naputtelivat puhelimiaan, poika pelasi iPodilla. Mies istui pöydän päässä, söi ruokaansa syvän hiljaisuuden vallitessa muun perheen viihtyessä virtuaalimaailmassa. Herralla ei ollut ulkopuolisia virikkeitä matkassaan. Laskunkin sai maksaa ihan rauhassa.

Silloin kun muutin tänne Suomesta olivat kännykät Suomessa jo jokapäiväistyneet. USA taisi siinä vaiheessa kahlata jäljessä ja kännykkäkäyttäytyminen oli kovasti tapetilla. Niinpä kun olimme sunnuntaina päiväkävelyllä mieheni kanssa, minä lykkien tuplarattaita miehen puhuessa puhelimeen, virkkoi vastaantulija miehelleni "lose the phone, dude". Toisin on nykyään.Kaikki kulkevat puhelimet korvilla.

Lapsi kertoi, että kun he matkaavat kimppakyydillä joskus harkkoihin niin kaikki kuusi tai seitsemän kyydittävää ovat kännyköissään. Otetaan toisista kuvia, pistetään Instagrammiin, Facebookiin, lähetetään tekstareita - myös siinä autossa matkaaville.

Onko tämä mennyt tällaiseksi myös Suomessa? Että ei osata olla ilman jotain härveliä? Ruokaillaan perheen kanssa, jokainen omassa virtuaalimaailmassaan? Mä en kauheasti ajatuksesta innostu, vaikka näitä nettihommia harrastankin. Kyllä silloin kun ollaan perheen ja ystävien kanssa pitäisi malttaa jättää muu maailman meno sikseen. Vai onko musta vaan tullut kalkkis, joka ei enää ajanvirtauksia ymmärrä?

Tuohon kuvan mötikkään liittyy surkea muisto. Olin kyläpaikassa ja kahvittelun päätteeksi halusin kohteliaana tyttönä auttaa pöydän raivaamisessa. Kannoin astioita keittiöön, otin rievun ja aloin pyyhkiä pöytää. Pöydän päässä oli NMT-mötikkä latautumassa. Liekö pöytä ollut hutera tai pyyhkijä vahva, mutta mötikkä putosi lattialle. Kyllä kirpaisi opiskelijatyttöä maksaa mötikän korjaus, muistaakseni oli silloin lähellä 1000 markkaa. Sinne meni säästetyt matkarahat. Tarinan opetus: älä koskaan auta kyläpaikassa. Tai jos autat allekirjoituta ensin paperi, jossa klausuuli vahingon varalta joka johtuu omistajan huolimattomuudesta tai muuten leväperäisestä toiminnasta :)

Lapset näytti mulle Netflixiltä muutaman jakson tv-sarjasta "Extreme Couponing". Olin mennyttä naista. Olenhan minä kuponkeja toki käyttänyt, mutta en koskaan mitenkään erityisemmin suunnitellusti. Jos sattui kuponki käsiin niin käytin sen. Aika usein kuponki jäi käsilaukun pohjalle.

Kuponkeja saa monesta lähteestä. Näitä paperisia tulee yleensä sunnuntain lehden välissä ja niitä voi printata netistä. Nämä ns. manufacturer coupons käyvät melkein kaikissa kaupoissa. Alakuvassa näkyy mun hienosti järjestelty kansio :) Ei tämä nyt vielä ole ihan ammattitasoa, mutta tällä on hyvä harjoitella. Kerran kaupassa kysäisin ilmiselvästi kovin ammttimaiselta kuponginkäyttäjältä neuvoa yhden ostoksen suhteen. Hän kertoi käyneensä kuponkikurssin. Mulla pää vinksahti: oikea kurssit käynnyt kuponkiostelija!

Toinen lähde on sitten netti. Netistä saa kauppakohtaisia virtuaalikuponkeja. Netistä voi kätevästi myös tarkistaa mitä tarjouksia on kanta-asiakkaille. Kanta-asiakkaaksi voi ryhtyä kuka vaan. Tämä kannattaa ruokakaupoissa asioivien lomalaistenkin muistaa. Kanta-asiakkaille on paljon tarjouksia, jotka saa muovisella luottokortin kokoisella tai vielä pienemmällä läpyskällä. Yleensä täytetään lomake, johon riittää esimerkiksi sähköpostiosoite. Puhelinnumeron ja osoitteen voi jo jättää antamatta eikä sen sähköpostinkaan tarvitse olla kovin virallinen.

Kuponkiostelijan tavoite on tietysti saada kaikki ilmaiseksi. Mä olen onnistunut vasta hankkimaan ilmaiseksi purukumia, hammastahnaa, saippuaa ja kynsiviiloja.

Yläkuvan Kashi -murot maksoivat yhteensä $ 2. Normaalihinta meidän kaupassa on nelisen taalaa paketti. Nyt murot olivat tarjouksessa kaksi yhteensä $6. Saksin kaupan virtuaalikupongin, jolla sain alennusta $2 kahdesta paketista. Mukana oli myös paperikuponki, jolla sain toisen mokoman lisää.

Nämä shampoot maksoivat yhteensä $8. Pullot eivät ole ihan pieniä, mm. Vidal Sassoonit ovat 750 ml. Niistä maksoin $1 / pullo. Ensinnäkin tuotteet olivat tarjouksessa $7 per 2 pulloa. Näistä sain virtuaalikupongilla vielä $2 alennusta. Lisäksi oli kaksi 75 sentin kuponkia, jotka ko. kauppa tuplaa eli pullolle jäi hintaa $1. Osa kaupoista tuplaa kupongit johonkin rajaan saakka, tämä kauppa 99 senttiin asti. Joskus on viikkoja, jolloin kupongit triplataan. Mutta tarkkana pitää olla, sillä usein lähtöhinnat ovat sellaisia että kupongin kanssa kannattaa mennä lähi-Valtsulle (Wal Mart) tai Targetille. Nämä kaksi eivät kuponkeja tuplaile tai triplaile, mutta lähtöhinnat ovat jo sen verran hyvät.

Kuponkiostelijan pitää tuntea siten myös kauppojen kuponkipolitiikka. Mä pysyttelen nyt aluksi parin ruokakaupan ja mainittujen markettien asiakkaana. Kunhan opin näiden kommervenkit voin siirtyä harjoittelijaksi muihin kauppoihin.

Jostain olin lukevinani, että kupongeista jää käyttämättä 90%. Aika hillitön määrä, kun ottaa huomioon mitä kaikkea niillä voi saada. Suomalaisittainhan tällainen kuponkien leikkely tuntuu ihan älyttömältä. Siksi kai mulla menikin niin kauan ennen kuin täysin rinnoin heittäydyin kuponkiralliin mukaan. Mutta että saisin kaikki ostokset ilmaiseksi tai parhaassa tapauksessa rahaa vielä matkaan siitä hyvästä että kuljetan tavarat kaupasta pois - siihen on vielä matkaa.

Kyyditsin lasta playdateille ja siinä ovensuussa kuulumisia vaihdettaessa tuli taas se pakollinen kysymys: onko allergioita. Ei ole. Asia selvä. Aloin oikein pohtia. Meillä on ollut aika monta kaveria kylässä vuosien varrella ja kertaakaan ei ole yhdelläkään lapsella ollut allergioita.

Yleisin allergia on pähkinäallergia. Muutama vuosi sitten päiväkodit ja koulut olivat pähkinävapaita. Ei saanut viedä evääksi pähkinöitä sisältäviä tuotteita. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Pähkinäallergia taitaa olla sikäli hankala, että yhdessä jos toisessa ruuassa on pähkinän jäämiä.

Muistan ainoastaan yhden allergiatapauksen. Lasten koulussa oli oppilas, joka ei voinut syödä yhtään mitään. Ruokaliuos toimitettiin suoraan suoneen. Sitten koitti päivä, jolloin hän voi syödä banaanin. Koko luokka juhli. Kaikki luokkakaverit söivät sinä päivänä banaanin jälkkäriksi.

Suomessa ollessa aika monella oli allergioita. Yleisissä kylpyhuoneissa oli lappuja, että älä pössyttele sitä hajuvettä/hiuskiinnettä, astmaatikot kärsii. Finnairin lennoilla on aina vieressä joku, joka on tilannut erityisruokaa varmistaen, että eihän siinä nyt ole paprikaa, tomaattia, persikkaa, omenaa jne. En nyt vähättele ruoka-aineallergioita ja yliherkkyyksiä. Itsekin olen saanut tuta mitä kiinalainen ruoka saa aikaiseksi. Pari kertaa on alkanut päätä kiristää ja puristaa. MSG-yliherkkyyttä vissiin. Eivät ole olleet elämäni loisteliaimpia hetkiä.

Onko kukaan muu ulkomailla asuva huomannut tällaista eroa? Mietin, että johtuuko ero siitä, että Suomessa allergiat seulotaan tarkemmin (seulotaanko?). Tämä voisi olla niitä ilmaisen terveydenhuollon mukanaan tuomia etuja.

Me asutaan siinä osassa maata, jossa siitepölyjä riittää joka lähtöön, lähes ympäri vuoden. Tällä vehreydellä on hintansa. Joskus toivon, että asuisimme vähän vähemmän vehreässä ympäristössä. On kurjaa olla nenä tukossa maaliskuulta syyskuulle. Sade on tervetullut helpotuksen tuoja, edes hetkellisesti.

Vekkulia viikonloppua!

Jokin aika sitten kirjoitin ystäväni ostamasta fixer-upperista (juttu ja kuvat löytyvät täältä, klik klik). Ulosottoon päätynyt asunto on saanut nyt toisen elämän. Itsekin olin auttelemassa, lähinnä siivosin mutta lopuksi sain myös maalisudin käteen. Vähän tender loving care ja lian ja kolhujen alta paljastui ihan kelpo kaunotar.

Keittiössä on baaritiski. Tästä näkee hyörinän niin keittiössä kuin takan päälle sijoitetun telkkarin.

Mustat keittiökoneet aiheuttivat jonkin verran päänvaivaa, mutta puhdistuivat ankaran hinkkaamisen ansiosta. Jääkaappikin on toimiva ja kauniin valkoinen.

Tiskatessa voi katsella deckille ja vehreitä maisemia. Kuva lopussa.

Ensin musta tuntui vähän hassulta tämä keittiön "laatoitus". Tämä on oikeasti metallinväristä paksua laminaattia tai jotain. Mutta kun silmä tottui alkoi tämä näyttää aika veikeältä.

Takassa on kaunis reunus ja molemmin puolin ikkunat. Asunto on muutoinkin hyvin valoisa. Puistakaan ei tarvitse huolehtia, sillä takka toimii kaasulla.

Olohuoneen ikkunasyvennyksessä olisi ihana lueskella kirjaa.

Asunnossa on kolme kerrosta. Alakerta on viimeistelemätön. Ystävällä ehti olla ilmoitus vain vajaan viikon, kun vuokralaiset löytyivät. Perhe on muuttamassa tänne Kansasista ja yllätys, yllätys - halusivat asunnon jossa on basement. Se on hyvä olla niin säilytystilana kuin tornadojenkin varalta. Meillä päin asunnoissa on aika harvoin kellarikerros mm. radonin vuoksi.

Master bedroomissa on runsaasti säilytystilaa.

Walk in closetin lisäksi on vielä vaatekaappi. Uusi kokolattiamatto saa asunnon näyttämään uudelta.

Master bedroomin kylppärissä on ihanan suuri amme.

Suihkukaappikin alkoi näyttää ihan uudelta, kun ammoniakki "räjäytti" lian pois.

Yläkerrassa on kaksi muuta makuuhuonetta master bedroomin lisäksi.

Tässä vielä yläkerra toinen kylpyhuone. Sekin oli aika villissä kunnossa. Mun kädenjälki näkyy puhtaan valkoisena kiiltelevänä amme- ja suihkutilana.

Ystäväni näki millaista työtä meidän lapset olivat tehneet meidän deckillä. Lapset saivat nimittäin projektikseen kyllästää puisen deckin. Niinpä yksi lapsista sai tämän deckin urakakseen. Lopputulos oli molempia osapuolia tyydyttävä: tilaaja oli tyytyväinen työhön ja lapsi sai palkkaa sen verran, että sai tietokoneprojektin loppuun. Lapsi on säästänyt pari vuotta naapurin ruohonleikkuusta saamiaan palkkoja ja sai päähänsä, että nyt pitää rakentaa tietsikka alkutekijöistä. Minä en asiasta muuta ymmärrä kuin että kone on nopea ja maksoi turkasesti. Mutta ei ole nokan koputtamista, kun omilla hankkeilla projekti toteutettiin.

Joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Ystäväni arvion mukaan työtä oli enemmän kuin hän osasi odottaa. Naapureiden kanssa juteltua oli käynyt selväksi, että putkirikko oli ihan yleisesti tiedossa. Uudelle ostajalle sitä vain ei kukaan viitsinyt kertoa. Onneksi ystäväni otti projektin seikkailun kannalta ja pienet vastoinkäymiset eivät vieneet yöunia.

Meille hankittiin maalari arvostetun Angie's List -palvelun suosittelemana. Oli vielä erikoistarjous, maalari tuli sopuhintaan maalaamaan yhden huoneen. Eilen piti pensselisedän saapua. Aloimme iltapäivällä kysellä perään. Maalarisedän veli vastasi puhelimeen ja kertoi maalarin pudonneen tikkailta ja olevan sairaalassa. Ei kai ihan mitään kamalan vakavaa, mutta tarkastukseen piti mennä.

Työn teettäjän eli tyttären pettymys oli valtaisa. Vieläkään ei pääsisi eroon vaaleankeltaisesta ja -punaisesta huoneesta.

Työpöydän korkkitaululla ovat loppukarsintoihin päässeet värinäytteet ja alakuvassa yhdistyvät jo vähän vanha ja uusi. Mutta seinistä väri uupuu.

Veli lupasi maalata kattolampun tuulettimen lavat. Kai jostain löytyy vaikka valkoiset varjostimet. Mies oli myös vähän ali-ilahtunut maalarin suorituksesta. Hän nimittäin epäili edellisenä päivänä maalarin kanssa puhelimessa juteltuaan josko Memorial Dayn juhlinta maltetaan lopettaa hyvissä ajoin. Lohduttelin, että olisihan se kamalaa jos näinkin perinteikkään ammattikunnan jäsen ilmaantuisi sovittuna aikana. Eiväthän remonttimiehet koskaan tule silloin, kun on sovittu. Ei ainakaan Suomessa tulleet. Täällä ovat tulleet tähän saakka, sillä helposti tulee hankittua toinen tekijä tilalle.

Koska vaaleanpunainen nyt saa huoneesta väistyä lähes tyystin minä taidan periä alakuvan istuintyynyn ja samaa sarjaa olevat koristetyynyt. Näiden tarina lämmittää mieltäni. Olimme tyttären kanssa katselemassa näyteikkuinoita Jyväskylässä, kun huomasimme kangaskaupan ikkunassa suloistakin suloisemman kankaan. Kangaskauppa on siinä Jyväskeskuksen kupeessa, Kauppakadulla. Nimeä en muista eikä googlaamallakaan löytynyt. Monta kertaa katselimme kankaita ja siitä tehtyjä koristetyynyjä. Taisipa olla peitekin.

Kerran sitten poikkesimme sisälle ja avulias, kertakaikkisen ystävällinen ja ammattitaitoinen myyjä lupasi, että tehdään tuotteet kunhan pääsette kotiin Amerikkaan. Sähköpostilla hoitelimme mittojen toimitukset ja seuraavalla kerralla Jyväskylässä käydessämme noudimme valmiit tuotteet. Kangas on englantilaisen Clarke & Clarke -yhtiön painamaa. Nykyään kankaita näyttäisi olevan saatavilla täällä meidänkin kulmilla. Ehkä seuraavalla kerralla ei tarvitse lähteä Jyväskylään saakka :) Vaikka sen uskomattoman hyvän palvelun vuoksi sinne ilomielin menisinkin.

Menneellä viikolla ohitin yhden merkkipaalun: ei enää vapaaehtoistumista lasten kouluilla. Nuorimmainen sai Elementary Schoolin loppuun ja Middle Schoolissa vanhempia ei tarvita kuin keväisin tasotestejä valvomaan. On vähän orpo olo. Kuuden vuoden ajan kävin tällä koululla milteipä kerran viikossa, joskus useamminkin. Moni tuli tutuksi, vähän kuin olisi kotiin mennyt.

Eilen perjantaina vitosluokkalaisen viimeisenä koulupäivänä riitti tapahtumia. Ensin lapset kävivät rullaluistelemassa parin tunnin ajan. Poikkesin katsomaan menoa ja ottamaan pari valokuvaa. Sitten lapsi ilmoitti, että äiti saa jo mennä.

Iltapäivällä vanhemmat kokoontuivat koulun ulkopuolelle. Kindergartenilaisista nelosluokkalaisiin muut oppilaat kokoontuivat kunniakujaksi. Koulun jättävät saivat kerrankin kirmata ja pitää mölyä koulun käytävillä, ulkona. Yleisön tehtävä oli aplodeerata mahdollisimman raikuvasti. Kuusi vuotta opetusta oli tehnyt tehtävänsä ja vaikka oikein luvan kanssa olisi saanut juosta ja huutaa kävelivät lapset rauhallisesti, vilkuttivat, hymyilivät. Näyttivät kovin vastuuntuntoisilta, vakaviltakin hymystä huolimatta. Oltiinhan tässä koulun suurimpia.

Koulun parhaalla lukijalla oli kissanpäivät. Hän sai osan päivää istua kirjastossa, syödä popcorneja ja katsoa haluamaansa elokuvaa.

Opettaja oli tehnyt jokaiselle oppilaalle muistotaulun. Laminoidussa taulussa on luokkatovereiden mietteitä kustakin oppilaasta. Juniorin taulussa sanottiin mm.

- You are a great athlete and a good friend.

- You are polite when someone's talking.

- Keep knocking out those math problems and you'll go far!

- You are very, very, very funny.

- You are a good friend and you always help people out.

- You are my best friend. You're the best ever, I will see you later on.

Lapset heittivät toisilleen hyvästejä. Osa jatkaa yhteistä opintaivalta, osa menee eri kouluihin, muuttaa paikkakuntaa. Oli aika liikuttavaa nähdä 10-11 -vuotiaiden halaavan toisiaan, takovan selkää. See you, good luck, you are amazing.

Mullehan tää oli taas itkun paikka. Matka lapsen luokkahuoneesta ulko-ovelle oli hyvin tunteikas. Niin moni opettaja oli tullut tutuksi. Halattiin, kiiteltiin. Porattiin oikein porukalla :)

Lapsen opettaja antoi minulle lahjan. Nimikirjaimella varustetussa wristletissä säilytän hänen kirjoittamaansa kiitoskorttia. Aina kun otan pikkulaukun käyttöön lukaisen myös kortin. Niin mukavia asioita, niin mukavia muistoja. Yksi merkkipaalu on taas ohitettu: nyt on kaikki lapset Middle Schoolissa ja mä tukevasti middle-aged.

Eilen soi puhelin ja maalari varmisti tulonsa. Nyt ei ole kyllä tietoa kuka maalari meille saapui, ei ollut ainakaan se aito ja alkuperäinen joka putosi tikkailta. En viitsinyt edes kysellä.

Huone muutti väriä oikein näppärästi. Maalarilla oli apulainen mukanaan. Mua alkoi jo kyllä sitten melkein nolottaa. Se alehinta oli niin hyvä, että kaksi ihmistä tässä ei kyllä oikein tuntipalkoille päässyt. Toisaalta ideana taitaa olla, että näillä alehinnoilla kerätään mahdollisimman paljon hyviä "tykkäämisiä" Angie's List -palveluun ja sitä kautta asiakaskunta vankistuu ja hintojakin voi pikkuhiljaa hilata ylöspäin. Meidän maalarit taisivat olla viikonloppumaalareita kun tulivat sunnuntaita. Ehkä tämä on heille toinen tai kolmas työ. Olen tullut siihen tulokseen, että amerikkalaiset ovat ihan älyttömän ahkeria. Monen täytyy olla ehkä pakostakin, mutta aherrusta on monenlaista. Vapaaehtoistyötä, pihapiirin laittoa, autojen pesemistä... Välillä tuntuu, että meidänkin asujaimisto on kuin muurahaispesä jossa kaikki hyörivät ja pyörivät.

Työ kävi sähäkästi, maalarit olivat kohteliaita ja reippaita. Tytär on ikionnellinen. Olen aikaisemminkin maininnut, että mulla ei ole verhogeeniä. Meillä ei ole talossa kuin yhdessä kylppärissä suihkuverho. Tähän puolikaaren muotoiseeen ikkunaan (ikkuna jatkuu alas suorakaiteenmallisena) olisi kuitenkin kiva saada jokin verho. Ihan senkin vuoksi, kun usein ukkostaa ja salamat näyttävät aika villeiltä yötaivaalla. Mitä tähän nyt laittaisi?

Tyttären valitsema seinien väri on kirkas. Ihan oikeasti silmiä häikäisee kun huoneeseen astuu. Miehen kanssa ehdottelimme vaaleampaa sävyä tai enemmän sinisellä taitettua, mutta tämä oli rakkaus ja eihän rakkauksista niin vain luovuta. Pääasia, että asukas itse viihtyy.

Ihanaa alkavaa viikkoa! Toivotan myös uudet lukijat lämpimästi tervetulleiksi, Ainosofia ja Maritsu uusimpina :)

Ei tätä tarvinnut odottaa kuin 10 vuotta. Jatko-osa Devil Wears Prada -kirjalle julkaistiin tänään. Mun käsissä hehkuu tulikuumana Revenge Wears Prada - The Devil Returns ja mun pitää odottaa vielä aika monta tuntia ennen kuin voin aloittaa lukemisen :(

Meillä on tänään kesäuimajoukkueen aika-ajot, siis uimarit kellotetaan. Siinä vierähtääkin ilta mukavasti. Loma on alkanut kyllä oikein ihanasti. Olen muutamana päivänä köllötellyt ulkona, kun keli on suosinut ja nukahtanut lepotuoliin.

Kirjailija Lauren Weïsbergeriä haastateltiin telkkarissa joku aika sitten. Yllätyin hänen tyylistään. Odotin jotenkin, että hän olisi kuin Miranda Priestly kirjassa. Mutta enemmän hän oli kuin suloinen, herttainen Andy. Mulla on peukut ja varpaat pystyssä, että kirjasta tehdään elokuva. Olisipa tosi upeaa jos sama kööri saataisiin esiintymään: Meryl Streep, Anne Hathaway, Emily Blunt.

Toisekseen toivon, että kirja on edes kohtuullisen hyvä. Jatko-osien kanssa on aina vähän kinkkistä. Chick flick ei ole helppo tyylilaji.

Paitsi että mulla ei ole varsinaista humua, kunhan olen hengessä mukana. Siis Madeleinen ja armaan maanmieheni Chrisin häissä :)

Kevät on mennyt morsmaikun ilmiasua pähkäillessä. Toivottavasti hiukset säilyvät tummina, sillä mielestäni Madeleinelle sopivat tummat hiukset miljoona kertaa paremmin kuin blondatut. Niin sopisi mielestäni myös Urpilaiselle ja Guzenina-Richardsonillekin, ei sen puoleen.

Kissa päästettiin karkuun pussista - vai nostettiinko pöydälle - kun selvisi, että Valentino on puvun suunnittelija. Googlailin aikani Valentinon hääpukuja ja pisimmän korren veti yläkuva. Siinä olisi kaikki elenentit kohdallaan: ei liian paljastava pääntie, hihaa riittävästi, prinsessamallia ja pitsiä. Pitsi kyllä vähän arveluttaa, noinkohan morsian kokopitsistä valitsisi. Mutta kyllä tämä mekko kestäisi ajan patinaa, kuvia voisi punastelematta katsella vielä seuraavallakin vuosikymmenellä.

Prinsessoilla on tavallisia talliaisia enemmän huolehdittavaa, kun tiarastakin pitää päättää. Saas nähdä kallistuuko Madeleine tämän Cameo Tiaran kannalle vai kannatteleeko soma pää jotain muuta kuninkaallista tiaraa? Ehkä Chris on teettänyt huomenlahjaksi ihan ikioman pääkoristeen?

En ole varma näenkö juhlallisuuksia mistään. Aftonbladetin sivuilla saattaisi jotain olla. Ylen Areena lähettää suoraa lähetystä, mutta näytti olevan nähtävissä vain Suomessa. On tämä niin karua, kun jäi Victorian häät näkemättä ja nyt sitten Madeleinenkin.

Ylipäälliköltä tuli päiväkäsky, että autotalli on siivottava. Se sama olio joka tunkee mun käsilaukun täyteen kaikenlaista roinaa on täyttänyt myös autotallin. Sitä tässä nyt on siivottu. En ole vielä edes päässyt aloittamaan uusinta Prada-kirjaa. Ehkä tänä iltana. Tai huomenna ehtoopuolella.

Mutta te onnelliset jotka pääsette häähumuun mukaan: nauttikaa munkin puolesta! Hääparille onnea ja pitkää ikää :)

Mun työpöytä on ruokailuhuoneen nurkassa. Tai oikeastaan etualalla. Näen tästä mukavasti ulos ja porchille. Työnurkkauksen sijainti on sikäli onneton, että taloon tulija näkee ensimmäisenä sotkuisen dining roomin. Aina ei ovikellon sointi ilahduta ja rassaa ainainen "työhuoneen" siivoaminen. Siivoamiseen menee enemmän aikaa kuin töiden tekoon ja kun kiireellä siivoaa on kaikki asiat paikoissa, joiden sijainnin tietää vain korkeammat voimat. Osa ongelmaa on, että ei ole kunnon työpöytää - Ikean lipaston päällä tässä aherretaan.

Mies hankki työpöydän huutokaupasta. Hän on oppinut, että mun mööpeleiden pitää olla kantikkaita. Jostain syystä lähes kaikki kaarevat linjat huonekaluissa alkavat häiritä ennen pitkää. Mulla pitää olla kantti kertaa kantti, mahdollisimman vähän rönsyjä. Löytynyt pöytä on sikäli verraton.

Kuvittelin itseni pöydän ääreen ja heti alkoi mieli mataa maan tasalla. Tuollainen kantikas tummapuinen jötikkä suorastaan kahlitsee mielikuvituiksen lennon noihin laatikoihin. Siellä ovat ja pysyvät hengentuotokset. Ei ole asiaa ihmisten ilmoille saatikka pääkoppaan. Tämän pöydän tarkoitus on pitää mieli asiallisena, asiat järjestyksessä, jalka maankamaralla ja elämä järjestyksessä. Siinä alkaa kuulkaa tällainen vapaasieluinen Kaksostyttö vaikertaa. Ihan sama kuin olisi pulloon tungettu, isketty tulppa päälle ja suljettu pimeimmistä pimeimpään kellariholviin, muurattu holvi umpeen ja vyörytetty vielä kivi muurauksen eteen.

Pöytä pitää maalata aatosten siipien suhinan ja kepeän mielen takaamiseksi. Mietin valkoista. Ei uskalla. Sellaisen pöydän ääressä tulisi niin neitseellinen ja huolestunut olo, että huolimaton ajatus tuntuisi tahralta, kirjotusvirheeltä. Vaaleat sinisen ja vihreän sävyt saivat mennä samaa tietä. Niin se Picasson poikakin juuttui tiettyyn värikauteen ja piti löytää uusi muusa, että löytyi seuraava kausi. Onnellisen ja tasapainoisen avioliiton kannalta siis ihan mahdotonta. No, musta nyt kahlitsisi mietteet maallisiksi ihan lopullisesti, varmasti hautaisi ne. Mutta vaaleanharmaa! Vaaleanharmaa saisi ajatukset lentoon kuin kyyhkysen auringonpaahteisen torin yllä. Tai aamu-udun, joka verhoaa pellot ja pientareet. Tai meren majesteetillinen pauhun puolipilvisenä päivänä, kun pieninkin itseensä käpertynyt simpukka yrittää sinfonian vienosti toistaa.

Ymmärrättehän, jos väristä tulee mieleen kyyhkyset, usva ja simpukat niin sillä on potentiaalia muutenkin innostaa ihmistä. Tytär toi maalikaupasta läjän näytteitä harmaan eri sävyistä. Kuinka voikaan olla kauniita ja sointuvia nimiä: Sunday Times, Dogwood Petal, Avenue, On the rocks, Shore, Montpelier Madison White, Gilded Linen...

Mun pitäisi nyt valita näistä väri. Mies on luvannut maalata kirjotuspöydän. Jos nimen perusteella valitsisin, niin Sunday Times olisi ihan ehdoton. Pöydälle vain ikivanha kirjoituskone ja hujahtaisin ajassa sinne, missä miehet olivat rautaa ja laivat puuta hio hoi! Ja naisilla tietysti pencil skirt, valkoinen paitapusero, ruusuntippa askeleet ja tulipunaisena hehkuvat huulet (paha Philip Marlowe takauma, sorry).

Saas nähdä kuinka tässä käy. 13 ehdokasta on vielä pöydällä ja yhteen pitäisi päätyä. On mulla ennakkosuosikki, mutta pitää antaa asian vielä hautua. Ja sitten päästään asian ytimeen: vetimet! Kultaa, hopeaa, mustaa, punaista...? Pitäisihän sen vetimen olla sellainen, että houkuttelisi tarttumaan, arkistoimaan tai etsimään, organisoimaan, lajittelemaan, miettimään tulevia sukupolvia, muistoa jonka jälkeeeni jätän.

Mies muuten ilahtui valtavasti kun luki, että Steven Jobs asusteli lähes kalustamattomassa kämpässä, kun huonekalujen valinta tuotti tuskaa. Tämän tiedon jälkeen mä en ollut enää friikki, vaan sellainen puolinero siinä neron rinnalla :)

Ihan jotenkin kuvittelin, että kun lapset ovat lomalla on elämä rauhallisempaa. Katin kontit ja kissan viikset!

Mutsin taksi saa kiitää aamusta iltaan, kun lapsia viedään harkkoihin, kisoihin, kesäkisoihin, kavereille, hammaslääkäriin, oikojalääkärille... Viime viikolla kesäuintijoukkue lopetti kisat vasta klo 22 jälkeen. Oli hikinen viiden tunnin rupeama reilun 35 C asteen lämmössä. Ympärillä hälisi viitisensataa tenavaa ja aikuiset päälle. Viikonloppuna oli kolmipäiväiset urheilukisat aamu- ja iltakisoineen. Kisapaikalla klo 6.15 ja illalla kotona klo 9. Mun kisakunto alkaa olla kohdallaan :)

Kirjoitin pari postausta sitten Revenge Wears Prada -kirjasta. Kirja on puolessavälissä ja tämä ei ole hyvä merkki. Jos kirja olisi tempaissut mukaansa olisi se luettu jo aika päivää sitten. Mieleeni ovat tulleet Emily Giffinin kirjat "Something Borrowed" ja "Something Blue". Jotenkin on kuin lämmittelisi toissapäiväistä makaronilaatikkoa. Tosin mua yksi kohta huvitti aivan erityisesti, kun tällainen muotitietämätön olen. Andy eisttelee Emilylle mekkoa, jonka aikoo laittaa tärkeään businessoriontoituneeseen tapaamiseen ylleen:

"Look at these gorgeous buttons. This dress wasn't inexpensive."

"I don't give a shit about the buttons!" Emily shrieked, tossing it clear across the room.

"It's Michael Kors! Isn't that worth something?"

"It's Michael Kors beachwear, Andy. It's what he has models throw on over bathing suits. What, did you order it online from Nordstrom?"

Ooops, tässä tämä muotitiedottoman tunnustus sitten on. Mä tilaan jonkin verran Nordstromilta online... Onneksi kävin tarkistamassa Korsin "Hamilton" käsilaukun livenä ennen kuin aloin tilailla. Laukku näytti ihan mieleiseltä kuvissa, mutta luonnossa oli sitten aika erilainen. Materiaali näytti halvalta (no, eihän laukku maksa kuin n. $350), painoi ihan turkasesti ja vielä raskasta ketjuin varustettua kantohihnaakaan ei saanut irrotettua.

On meillä ollut ihan hauskaakin. Felix joutuu aina silloin tällöin viettämään hetken lukkojen takana. Aikaisemmin laitoimme hänet yhteen kylpyhuoneista, mutta Felix päätti purkaa oven karmit. Joten nyt on ollut häkki käytössä. Ja jotta Felix ei tuntisi olevansa jotenkin poikkeava päättivät lapset ahtautua häkkiin vuoron perään. Felix olisi halunnut tunkea mukaan ja yläkuvassa nähdään, miten hän vapauttaa yhden häkkilapsista. Taitaa meidän Felixissä olla vähän kettutyttöäkin.

Huomasin monen googlailleen s'morsien ohjetta. Kirjoitin tämän jutun vuosi sitten huhtikuussa. Juhannuksen viettoonhan nämä sopivat kuin nakutettu. Ei tarvitse kokon äärellä miettiä sen enempää, että mitä jälkiruuaksi. Söin ensimmäisen s'morsini kymmenen vuotta sitten. Tai syömättähän se jäi. Kummastelin, että kuinka joku voi tykätä jostain näin makeasta. Ei tuota enää tuskaa :) Tosin paahdetut vaahtokarkit ovat yksinään melkein parempia.

S'moresithan syntyvät leirinuotiolla graham crackereistä, suklaasta ja vaahtokarkeista. Keksinnön huhutaan olevan peräisin partiotytöiltä.

Tänään teimme pitkän vaelluksen luonnonpuistossa. Söimme eväät kannonnokassa (oikeasti se oli pitkittäin oleva puunrunko). Askeleita kummasti siivitti ajatus s´moreseista, joita oli luvassa kun reitti oli kierretty.

Meillä on kahdenlaista koulukuntaa mitä vaahtokarkkien paahtamiseen tulee: toiset haluvat pitää karkin valkoisena, toiset nauttivat karrellepalaneesta pinnasta.

Sulanut vaahtokarkki asetellaan graham crackereiden väliin yhdessä suklaan kanssa.

Luonnonpuistossa oli kaikki, mitä retkeilijä tarvitsee. Katoksia löytyi kohtuullisen kokoiselta läntiltä seitsemän. Kunkin katoksen vieressä on pienempi grillialusta, vesipumppu ja kylppärikin lähituntumassa.

Nimi s´mores tulee siitä, kun pyydetään lisää nuotioherkkuja: Some more!

Lapset valistivat, että kaikki muut käyvät syömässä paljon enemmän ulkona kuin me. No ketkä muka sitten, tivasin. Kaikki. Ja sitten tuli pitkä luettelo nimiä. Taitavat olla oikeassa, en vain ole sillä silmällä asiaa seurannut. Kotona kokkailu ei ole in.

Mun perusteet kotikeittelylle ovat kahtiajakoiset: säästetään aikaa ja rahaa sekä syödään terveellisesti. Meillä ei ole oikein ravintoloita, jotka olisivat terveellisistä annoksistaan maankuuluja. Kati blogista Katinkanssa (klik, klik) kommentoi johonkin postaukseen kouluruokailuamme ja siitä sitten sain idean esitellä keittokirjan, jonka on määrä tehdä ruuanlaitosta HELPPOA.

Ostin kirjan Southern Living -kutsuilta sen enempää kirjaa selailematta.

Riemullani ei ole ollut rajoja, kun olen keittokirjaa lukenut. Tähän Green Chile Soupiin ei menekään kuin kolme erilaista säilyketölkillistä.

Veggie-Mac Soup saa miettimään, että mitä jos ostaisi valmiin keittopurkin :) Säästyisi ostamasta kolme muuta purkillista ja pakastevihannekset. Ei sen puoleen, tämä voisi olla ihan herkullinen soppa.

Broccoli Slaw, nam nam.

Itse asiassa teen Cole Slawn aika usein samalla reseptillä: kaupasta valmis pussukka kaalisilppua ja sekaan Ranch -salaatinkastiketta. Mä tykkäisin perinteisestä Cole Slaw -kastikkeesta, mutta muu perhe ei sen autuutta ymmärrä.

Kanaruoka valmistuu 20 minuutissa. Kanakeittotölkillinen sekoitetaan pakastevihanneksiin ja siinähän se sitten onkin. Biscuitit toisesta pakastetpurkista ja taas on perhe syötetty.

Kyllä mä oion kulmia aina silloin tällöin. Eihän näissä tölkkituotteissa sikäli mitään vikaa ole. Itse näen suurimapana ongelmana ylettömän suolan määrän, kun yksi jos toinen tölkkiraaka-aine pitää itsessään jo sisällään vähintään neljäsosan päivän suolatarpeesta.

Keittokirjaa lukiessa tulin siihen tulokseen, että jos lisään kotiinkuljetettuun pizzaan vähän vaikka ananasta ja sinihomejuustoa niin tarjoan jo ehtaa kotiruokaa :)

Mites teillä? Menisikö nämä ohjeet läpi ilta toisensa jälkeen?

Tiskatessa pohdiskelin, että ei ole helppoa ruusullakaan. Tämäkin kaunotar kukoisti ensin eteisen pöydällä, sitten ruokailijoitten ilona keittiön pöydässä ja nyt se vihdoin viimein odottelee lopullista kuihtumista nenäni alla tiskipöydällä. Kimppu oli kaunis ja ruusut hehkeät, mutta ruusukaan ei ajan hampaalle mitään voi.

Meillä on ollut ajankohtaisena teemana ystävyys. Tyttäreni kaksi läheisintä ystävää muuttavat pois. Toinen lähtee Atlantaan, toinen San Franciscoon. Ystävättäret ovat olleet viimeistä kertaa yökylässä, läksiäisiä on juhlittu. Luvattu kirjoittaa, soitella, meilata, tekstailla, faicetaimata... Ikävä on silti.

Mua alkoi huolestuttaa, että lapset tutustuvat tietyntyyppisiin kavereihin. Nimittäin nuorimmaisen paras ystävä muutti pari vuotta sitten Kaliforniaan ja toiseksi paras kaveri n. 200 mailin päähän. Vanhemman pojan kaveri lähti New Yorkiin, josta tuli onneksi vuoden kokeilun jälkeen takaisin :) Tyttären uusi ystävätär lähti myös Kaliforniaan. Tutustuuko meidän lapset kiertolaisiin? Naapurustossa on paljon muitakin tenavia ja sellaisia nimenomaan jotka eivät minnekään muuta. Ehkä meidän perheen juurettomuus tässä maassa saa heidät tutustumaan muihin juurettomiin. Kaikki nämä ystävät ovat muuttaneet useamman kerran osavaltiosta toiseen vanhempien (yleensä isän) työn vuoksi.

Huomaan kyllä itsestänikin, että mun on helppo mennä juttelemaan uuden tulokkaan kanssa. Olen ollut sellainen pienestä pitäen. Ehkä se on johtunut siitä, että musta tuntuu pahalta kun joku jää syrjään.

Ystävyyssuhteet ovat vähän kuin ruusuja. Monenlaisia ystäviä on matkan varrella ollut, mutta ajat ja elämäntilanteet muuttuvat. Itse olin lapseton silloin, kun moni alkoi rakentaa perhettä. Työ oli hyvin pitkään Se Tärkein Asia elämässäni. Tänne muutto kuihdutti monta ystävyyssuhdetta. Joitakin ystävyyksiä olen yrittänyt uudelleen lämmittää, mutta tiedättehän miten siinä käy - eilistä paistoa.

Mä olen täällä mamu - maahanmuuttaja. Kantaväestö ei tunnu tuntevan kummoistakaan tarvetta tutustua maahanmuuttajiin ja ystävyydet ovatkin löytyneet helpommin muista maankiertäjistä. Yhteiset kokemukset yhdistävät. Tiedämme mitä tämä mamuilu maksaa. Voimme toistemme kanssa puhua myös entisistä kotimaistamme, tavoista ja tottumuksista ja jakaa mietteitä uudesta kotimaasta.

Olin pari viikkoa sitten juhlissa, joissa oli mahdottoman viehättävä ranskalainen nuori neitonen. Huomasin, että hän sai aika rauhassa särpiä juomaansa. Menin juttelemaan. Voi kun meillä oli hauskaa! Etenkin kun päivittelimme tiettyjen ruokien ja julkisen liikenteen puuttumista.

Ystävyys on kullan arvoista. Tokaluokan opettaja kirjoitti mun kiiltokuvavihkoon värssyn: "Kun sä poimit elon ruusun muista, että joka ruusun alla piilee piikki pistävä". En tiedä oliko se elämänkokemusta, pessimismiä, nuoren opettajattaren hienovaraista ohjailua... Kai ystävyyden pistävin piikki on sitten se ystävän menettäminen.

Rentouttavaa viikonloppua! Katsoin, että lämpö ainakin hellii Suomessa. Ollaan melkein samoissa asteissa. Ja tervetuloa Marika, uusin lukijani!

On kaksi asiaa joista luopuminen voisi olla hyvin tuskallista: lukeminen ja kahvi. Sain Suomen tuliaisina aika monta uutta pokkaria. Toivomuslistaa laatiessa tuli kyllä mieleen, että miksi niin moni hyvä jännäri on ruotsalaista alkuperää.

Ruusutapetilla -blogin Nanna vinkkasi blogissaan näistä Läckbergeistä. En olisi näitä varmasti muuten koskaan (tai ainakaan kovin moneen vuoteen) löytänyt. Mulla on nyt sarjan kolmas osa menossa ja luen ne järjestyksessä Nannan suosituksesta. Nanna on muutenkin auttanut näissä kirja-asioissa, ihan konkreettisestikin :) Meillä tuntuisi olevan hyvin samantyylinen maku ja sehän helpottaa, kun ei pääse kirjoja selailemaan ja takakansia lukemaan.

Kahvin suhteen olen tullut aika krantuksi. Pitää olla kotikeittoista. Jo pidemmän aikaa on makunystyröitä kutitellut Mayorga Dark Roast Coffee, joka jauhetaan juuri ennen keittämistä. Maku on kuvauksen mukaan: "Full body with hints of vanilla and sweet smokiness, with a peppery finish". Jos joudun kahvin ostamaan valmiina, niin sitten turvaudun Starbucksin tarjontaan. Ei se kotikahvia voita, mutta on kohtuullista. Helsinkiin on näköjään tulossa Starbucksin kahvila Akateemisen yhteyteen. Musta on ihana käydä kirjakauppojen kahviloissa - siinä yhdistyy nämä elämäni kaksi intohimoa.

Juon päiväkahvin aika usein porchilla, vaikka lämmintä olisi reilun matkaa yli 30 C astetta. Olen vähän outo, sillä kuumalla säällä juon miellelläni lämpimiä juomia tai ainakin huoneenlämpöisiä. Naapurit ovat sikäli ihania, että heillä on nykyisin säilössä olutpullo tai pari jääkaapin ulkopuolella. Ihan vain sitä varten, jos pihamaalle ilmaannun ja nautitaan virvokkeita. Jäävedenkin juon mieluummin ilman jäitä.

Vielä on yksi lomaviikko jäljellä ennen kuin lapset aloittavat seuraavan kouluvuoden. Täytyy hankkiututa koulutarvikkeiden ostoon. Onneksi kaupat jo nykyisin aloittavat koulutarvikkeiden myynnin hyvissä ajoin, ympärivuotinen koulu ei ole enää kummajainen.

Happy 4th of July! Toivotus ennättää vielä ainakin niille lukijoille, jotka asuvat täällä USA:ssa.

Olemme viettäneet juhlaa hyvin perinteisesti: tyttären kanssa riensimme ostarille ja miesväki on laittanut ruokaa. Tää cookie cake on läpimitaltaan n. 30 cm; pohja on jättimäinen chocolate chip -cookie ja päällä oikein reilusti icing.

Talot on koristeltu erilaisin isänmaallisin ornamentein...

... ja grillissä on paistettu kunnon pihvit. Harmi, kun en saanut kuvaa kasviksista, jotka miesväki valmisti wokissa. Olivat aivan sikahyviä: parsakaalia, paprikaa, sipulia, keltaista ja vihreää kesäkurpitsaa, purjoa.

Ruoka oli niin tukeva, että vihreä omppu jälkiruokana maistui ihan taivaalliselta.

Itse asiassa omenat on varattu omppupiirakkaan, mutta se ei taida ennättää kyllä tälle päivälle. Leipuri on nyt uuvuksissa :)

Bagelsit on herkkua, eihän siitä mihinkään pääse. Suosikkejani ovat ihan tavalliset, plain, ja sitten mustikkabagelsit. Ja tietysti Philadelphia -juuston kanssa.

Muutama vuosi sitten luin Mireille Guilianon kirjan "Ranskattaret eivät liho". Vasta silloin älysin, että eivät nämä mitään kevyttä purtavaa ole. Aikaisemmin ei tullut edes mieleen tarkistaa kalorimäärää. Mireille palaa kotiin Amerikan vaihto-oppilasajan jälkeen ja isä toteaa ensimmäisenä Le Havren satamassa, että "Tu resembles à un sac de patates" eli tytär muistuttaa perunasäkkiä. Yksi syy tyttären tukevoituneeseen kroppaan ovat mm. bagelsit.

Yksi mustikkabagel on 270 kaloria, juustosta tulee helposti 100-150 kaloria lisää. Tällaisen herkun pistelee surutta välipalaksi ja mielellään ottaa vaikka toisen.

Olenkin ollut helpottunut, kun markkinoille on tullut bagel thins eli laihdutuskuurin käyneitä bagelsejä. Tällaisen lituskan kanssa pääsee hyvin makuun ja kaloreita on vain 110.

Nykyisin tavailen jo tuoteselosteita ilman eri kehotusta ja osaan pahimmat karikot välttää. Mm. mun lempileipäni on joutunut pannaan. Se kyllä maistuikin enemmän omppuviineriltä :)

Olemme palanneet päiväjärjestykseen ja aurinkohatun ja uimalasien on aika palata paikalleen eli naulaan. Koulu alkoi maanantaina ja nyt meillä on kolme Middle Schoolin oppilasta. Olen kirjoittanut tästä meidän ympärivuotisesta koulujärjestelmästä mm. täällä (klik klik)

Juniorin kohdalla meinasi tulla mutka matkaan heti alkumetreillä. Mä nimittäin "misplaced" lapsen rokotustodistuksen. Tdap/Pertussis -rokotus otettiin jo joulukuussa ja sain siitä vielä erillisen todistuksen koululle toimitettavaksi. Joululomalla ajattelin, että vien sitten kun koulut alkavat. Unohdin. Pääni olisin voinut pistää pantiksi, että todistus on vaaleankeltaisessa Nalle Puh -kansiossa. Etsin ja etsin, vaaleankeltaista ei löydy. No ei löydy, kun väri on vaaleanvihreä. Kansiota katselin monta kertaa, mutta ei tullut mieleenkään avata. Kävimme hakemassa lukujärjestykset viikko sitten keskiviikkona ja silloin toimitin rokotustodistuksen, kun vihdoin viimein kurkkasin vaaleanvihreään Nalle Puh kansioon.

Koulupiirin säännöt ovat tiukat. Jos ei rokotukset ole kunnossa ei kouluun ole asiaa. Ensimmäisenä päivänä olisi saanut mennä, mutta sitten sen jälkeen vasta kun olisi ollut esittää rokotustodistus. Lapsilta vaaditaan todistus ajantasaisista rokotteista myös Preschooliin ja Kindergarteniin riippumatta siitä onko koulu yksityinen vai yleinen.

Aika on ollut kortilla muutenkin. Neljän viimeisen lomaviikon aikana oli kolmena viikonloppuna urheilukisat ja kesäuintijoukkueen kisat aina tiistaisin. Lapset saivat vakikoutsiltaan hyviä uutisia: syksyllä uuden kauden alkaessa heidät siirretään seuraavalle tasolle. Mä olen varmistanut useamman kerran, että haluavatko lapset todella siirtyä tähän valmennusryhmään. Matka treeneihin pitenee ja päivät venyvät. Kouluun lähdetään 7:15 ja kotiin tullaan klo 20:30. Sanoivat jaksavansa. Nähtäväksi jää. Toisaalta emme mieheni kanssa halua iskeä kapuloita rattaisiin, lapset ovat tehneet kovasti työtä ylennyksensä eteen.

Syksyllähän sen sitten näkee laulaako meille kunnian kukko vai jokin muu.

Olen mä muutenkin tyhmäillyt. Menin päivänä muutamana ottamaan autotallin jääkaapista maitotölkkiä. Varovasti raotin ovea, kun edessä oli se maalausta odottava kirjoituspöytä. Ujutin pääni kaappiin ja etsin maitotölkin käteeni. Kiskaisin pään kaapista ja siinä kiskaistessa älysin, että ei irtoa. Olin sujauttanut pääni jotenkin niin, että sitä oli miltei mahdoton saada kaapista ulos. Hädissäni tunnustelin jo taskuja josko löytyisi puhelin, voisin soittaa miehen hätiin. Ei ollut puhelinta. Piti sitten oikein pohtia, että missä asennossa pää saatiin kaappiin... On mulla vielä pää harteilla, mutta kyllä siinä hetki meni.

Äitienpäiviä

Tuhkimo keskiyön aikaan

Lose the phone, dude!

Couponing Mom

Allergisia mietteitä

Fixer-upper Part II

Maalari maalasi taloa, paitsi että putosi tikkailta

Yksi etappi

Kas meillä oli maalari

Jos mua ei hetkeen näy

Häähumua

Projekti Kirjoituspöytä

Homo Ludens - Leikkivä Ihminen

S'mores - uudelleen lämmitettynä juhannuksen kunniaksi

Kotiruokaa

Vähän ruusuista ja vähän ystävyydestä

Kahta en vaihda

Happy 4th of July!

270 kaloria ja juustot päälle

Aurinkohattu ja uimalasit naulassa