Tuli mieleeni, että edellisessä elämässäni otin yhteyttä kielitoimistoon ja kysyin kumpaa pitäisi käyttää, mekko vai leninki. Vastaukseksi sain, että leninki on virallinen sana naisten pitkälle hametta alaosassaan kantavalle vaatteelle. Mekko on itämurretta. (Muistankohan oikein.) Leninki vaan kuulosti jo silloin niin vanhalta ja mekkoa me taidettiin kuvastoissa käyttää.
Mutta hei, huomisen jälkeen mikään ei ole enää kuten ennen! Ainakaan alkuviikosta. Näyttelijä Se ja Tämä on pukeutunut Kukkiin (vai pitääks ääntää Sussiin, Sukkiin, Kussiin, siis tämä Cucci - Sisero soitti selloa vai Kikero koitti kelloa, kysyn mä). Miss X:llä on Pradaa ja hra Y:llä Armania. Valitaan parhaiten pukeutuneet, pahiten mokanneet, seksikkäimmät, säihkyvimmät, upeimmat parrat ja sojottavimmat tisut... siis viikset. Oscareissa kun ei yleensä paljastella. Siellä vaan laitetaan joutsen kaulan ympärille ja ollaan chic. Tosin joskus epäilen, että on oltu enemmän hik. Ja hik hik. Huppelissa tulee tehtyä kaikkea kivaa.
Musta olisi ihanaa, kun joku siinä punaisella matolla tarpovista tähdistä sanoisi Karita Mattilan tyyliin, että vaate on ihan oma, omilla rahoilla hankittu, merkistä sen enempää. Toisaalta Oscarit nyt eivät kuitenkaan ole Linnan juhlat joten pieni mainoskatko sallittakoon.
En käy arvailemaan voittajia. Silmäillessäni nimettyjen elokuvien listaa äkkäsin mihin mun aika on mennyt. Olen katsonut aika monta elokuvaa, vaikka aika monta on vielä katsomatta. Jos kukaan ei olisi nostanut esille, niin en olisi osannut äimistellä miksi valkoiset keski-ikäiset miehet ovat niin monessa sarjassa ehdokkaina. Olisihan esim. Angelina Jolie mahtunut ohjaajien joukkoon. Itse en elokuvaa nähnyt, mutta leffateatterista palasi vaikuttunut perhe. Unbroken on vaikuttava tarina.
Tämän vuoden sato on jotenkin sekalaista silppua. Rosamund Pike oli vakuuttava ja kaunis - kylmän kolho vai pirullisen älykäs? - elokuvassa Gone Girl. Suosittelen leffaa perinteisten mysteerien ystäville. Osin mennään vähän hakoteille ja yli äyrään, mutta life is life. Tuleekohan tähän jatko-osa?
Mulla on ollut tällainen räminää ja pauketta -vaihe elämässäni. Mies sanoi, että kukaan ei ole koskaan pyytänyt häntä leffaan nimenomaan katsomaan jotain sellaista. Joku toinen mulle sanoi, että on sulla sentään fiksu mies. Joku olisi voinut kiskaista pari tölkkiä hernekeittoa, kaivella naftaliinista parikytvuotta vanhan Toyotan ja viedä ajalulle. Olisi ollut räminää ja pauketta.
American Sniper on tragedia. Mikä sota nyt ei olisi. Kyllä siinä on moraali koetuksella, kun yrittää päättää onko tarkka-ampuja lammaslauman paimen vai vihonviimeinen paha. Siloposkiset miehet palaavat rintamalta kaikennähneinä jermuina. Tarina pitää pihdeissä ja pasifistikin jotenkin heltyy. Uhraukset ovat suuria vähän siellä ja täällä.
Kaiken teoria, The Theory of Everything. Brittiläistä paatosta, sinisilmäisyyttä, mahtipontisuutta ja maailmoja syleilevää ylevyyttä. Hei camoon, ei tässä nyt sovi alkaa pessimistiksi, pilata tapetteja ja tunnelmaa. Ei tämä nyt ole ihan Kuolleitten runoilijoiden seura (Oh captain, my captain), mutta kyllä historian lehdet havisevat, mieli ja otsa kirkastuu. Kohti uutta uljasta maailmaa vaikka mikä olisi. Välittämättä siitä, että universumi heittelee tielle voittamattomia esteitä. Välittämättä siitä, että herneet eivät pysy haarukassa. Niin suuri mieli niin vajaassa asumuksessa. Tätä elokuvaa katsoessa ymmärtää, että meitä ei ole luotu samanlaisiksi.
The Judge. Perhe on pahin. Entäpä kun perheen jäsentä pitää puolustaa lain edessä. En haluaisi olla siinä tilanteessa. Pikkukaupungin juoruja ja draamaa vuosikymmenien takaa. Ihmisiä, jotka haluavat tehdä oikein mutta valitsevat väärät keinot. Vanhuutta ja sen mukanaan tuomia vaivoja. Elokuva on pienimutoinen, karhean miehinen. Johtuuko luonnehdinta siitä, että muistan Robert Duvallin aina vain Kummisedästä vai siitä, että sekä Duvall että Downey Jr. eivät vähästä hempeile... mene ja tiedä. Tylsän työviikon päätteeksi passeli elokuva - turha kuvitella että missään olisi sen helpompaa.
The Imitation Game - hiljaiseksi vetää. Brittiläistä mahtipontisuutta ehkä vähän samaan tyyliin kuin elokuvassa The King's Speech. Mä olen niin nolo, että en tiennyt Alan Turingista mitään ennen tätä elokuvaa. Ilman Alan Turingia mä näpyttelisin varmaan erilaista tietokonetta. Ilman Alan Turingia kirjoittelisin ehkä saksaksi. Tai sitten mua ei olisi olemassa. Mikä tarina, mikä kohtalo. Nessuja mukaan kehotan. Tämän jälkeen varmaan haluaa äänestää tasavertaisen avioliittolain puolesta. Jos ei halua, niin jotain vikaa on empatian kokemisessa.
Jake Gyllenhaal ja Rene Russo ovat kyllä lyömätön pari. Ensiksikin haluaisin tietää miten Rene Russo näyttää edelleen samalta kuin Tappavan Aseen aikoihin. Jake Gyllenhaal vain paranee vanhetessaan. Jos Gone Girl näyttää jollain tavoin ihmismielen pohjanoteeraukselta, niin tämän leffan suhteen voi kysellä how low can you go. Syöverit ovat sellaisia, että luotaaminen alkaa tuntua jo vähän pahalta. Nightcrawler - nimi kertoo kaiken.
Näiden leffojen lisäksi olen katsellut Netflixiltä myös pari uutta sarjaa. Alkavat aika syöpöt paljastua. Olen katsonut myös pari lämminhenkistä elokuvaa, jotka ovat ilahduttaneet erityisesti. Nyt odotan innolla, että pääsen näkemään The Best Marigold Hotel 2.