Kuulin Feliz Navidad -laulun ensimmäisen kerran varmaan joskus 90-luvun puolivälin mailla. Se vain alkoi soida joka paikassa ja sen jälkeen siitä ei ole päässyt eroon. En ole kyllä kovin pontevasti halunnutkaan. Tykkään sävelmän yskinkertaisuudesta, hyväntuulisuudesta. On monta asiaa, joita en aikaisemmin José Felicianosta tiennyt. Hän on esimerkiksi ollut sokea syntymästään saakka.
Mä kuvittelin, että Feliciano on meksikolainen. Hän on syntynyt Puerto Ricossa, mutta asunut USA:ssa 5-vanhasta. Vuonna 1969 hänen laulunsa "No Dogs Allowed" oli Top 10-hitti Alankomaissa. Se kertoo muusikon kokemuksista saada opaskoiransa mukaan esiintymään Lontooseen vuonna 1967. Ei muuten onnistunut, opaskoiran olisi pitänyt olla karanteenissa puoli vuotta.
"Star-Spangled Banner" osoittautui kohtalokkaaksi. Felicianoa pyydettiin esittämään kansallishymni pesisottelussa Detroitissa lokakuussa 1968. Feliciano teki työtä käskettyä ja esitti persoonallisen latinalaiskaikuja kuiskailevan slowjazz version. Siitä nousi rieha ja meteli ja moni käänsi Felicianolle selkänsä. Hupaisaa tietysti on, että artisti jos toinen nykyisin esittää "Star-Spangled Banner" tähän tyyliin ja menestys on taattu.
"Feliz Navidad" syntyi vuonna 1970 ja siinä on kuuluvissa Felicianon lapsuuden joulut Puerto Ricossa. Se kuuluu 25:n myydyimmän joululaulun joukkoon. Sunnuntaina 20. joulukuuta Feliciano juhlistaa laulun 50 ensimmäistä vuotta 30 ystävänsä kanssa (mm. Jason Mraz, Gloria Gaynor, Lin-Manuel Miranda) livestreamatussa konsertissa.
Tulen aina hyvälle tuulelle laulun kuullessani. Olin myyty, kun kuulin Felicianon versiot biiseistä "Light My Fire" ja "California Dreamin'" vuodelta 1968. Ne ovat oikeastaan parempia kuin alkuperäiset. Harvemmin niin käy.
Mulla alkoi joululoma ja vasta ensi vuonna työt jatkuvat. Kutimet kuumina yritän väkertää joululahjasukkia valmiiksi. Vakkariperheessä viimeisenä päivänä leivoimme 4 v. kanssa suomalaisia joulutorttuja ja niistä tulikin kauniita. Pikkuinen olisi syönyt useammankin maitolasillisen kanssa, mutta piti toppuutella. Tytär on nyt kotona ja mä olen onnellinen. Millä aikaa lapsista kasvoi niin pitkiä ja fiksuja? Lopuksi vielä "California Dreamin'". Mua ei haittaisi olla jossain siellä lasten synnyinseuduilla Tyynenmeren rantoja käyskentelemässä. Neljä vuotta Kaliforniassa menivät kuin siivillä ja tää biisi puhuttelee mua.
❤:lla Johanna, California dreaming